Linnan juhlien ennakkotunnelmissa
Tunnetko vanhan sanonnan siitä, miten kaikki tiet vievät Roomaan? Maakohtaisesti ja jopa maanosakohtaisesti voi sanonta hyvinkin pitää paikkansa, mutta kansainvälisyydestä viis, kotikaupungissani on oma "Roomansa", paikka, johon kaikki tiet tällä seudulla tuntuvat johtavan. Ja tuohon paikkaan kääntyvät koko valtakunnan katseet 6.12.2013.
Lähestyitpä kaupungin keskustaa mistä suunnasta tahansa, on tien päällä puomissa aina neljä opastekylttiä: Linja-autoasema, rautatieasema, sairaala ja Tampere-talo. Tuo sijaintipaikkansa mukaan Tampere-taloksi nimetty Pohjoismaiden suurin kongressikeskus on vasta nuoriaikuinen, vuonna 1990 valmistunut 23-vuotias laitos, mutta lunastanut paikkansa kaupungin keskipisteenä yhdyskunnallisesti tärkeiden opastekylttipaikkojen rinnalla.
.bmp)
.bmp)
Vaikka olen kohta kymmenen vuotta asunut Tampereella, astuin Tampere-taloon vieraana ensimmäisen kerran vasta tänä iltana. Kymmenen vuotta sitten olin kyllä töissä siellä yhden päivän ja viisi vuotta sitten pitelin ystävääni kädestä sen aulassa X-factor -ohjelman kuvauksissa, mutta noita kertoja ei kuitenkaan voida laskea varsinaisiksi vierailuiksi, vaikka jälkimmäisellä seura olikin pääosin samaa kuin tänään. Aikaisempien käyntieni tarkoitukset eivät olleet itse talo ja sen tarjoamat palvelut, joten tämän iltainen oli siis ensimmäinen oikea vierailukertani, ja siksi otinkin siitä kaiken irti. Lämmin kiitos työnantajalleni tästä yllättäen tarjoutuneesta mahdollisuudesta.
Juhlallinen ja kaunis Tampere-talo sijaitsee upealla paikalla Sorsapuiston kulmassa. Ystäväni, jotka asuvat tällä puolella kaupunkia, viettävät varsinkin kesäisin paljon aikaansa Sorsussa. Istuvat penkeillä tai nurmikolla, evästävät, lukevat kirjoja ja lehtiä, leikkivät lapsineen ja ihailevat puiston lintuja. Minä, toisen puolen asukki, käytän vastaaviin tarkoituksiin Koskipuistoa. Sorsapuiston ehkä hauskin historiallinen yksityiskohta on vanhan teurastamon tiloissa Tampere-talon paikalla vuosina 1964-1972 sijainnut eläintarha, jonka vetonauloina olivat puolalaiselta ystävyyskaupungilta yllätyksenä saadut kaksi pientä leijonaa. Tamiksi ja Pereksi ristittyjen leijonapentujen lisäksi esillä heille vartavasten rakennetussa eläintarhassa oli erilaisia apinoita, aasi, puuma sekä kotimaisia petoja. Eläintarha oli suosittu matkailukohde 60-luvun lopulla, mutta eläinsuojelulain tiukennuttua se jouduttiin sulkemaan ja eläimet siirtämään muihin tarhoihin.
Punaisen tiilen sijasta valkoinen, kauniisti valaistu Tampere-talo on sisältäpäin yhtä ilmava, tyylikäs ja avara kuin miltä se ulkoa päin näyttää. Talon sirous yllättää. Se on kasvihuonemainen, raikas, ei tehdasmainen tai työväenhistoriasävytteinen niin kuin tamperelaiselta juhlatilalta voisi odottaa. Vanhasta muistista saan nopeasti kuviteltua talon korkean aulatilan, talvipuutarhan ja sisäparvekkeet täyteen puheensorinaa, juhlapukuja, nutturakampauksia ja viinilasit kädessä seurustelevia silmäätekeviä.
Viipyilen kuvitelmassani ja mietin, mahtavatko Itsenäisyyspäivänä vietettävät Linnan juhlat näyttää tänä vuonna siltä? Vaikka ajatus perinteisistä Linnan juhlista kättelyjonoineen onkin heitettävä mielestä, ei juhlavuudesta tarvitse Tampere-talon takia tinkiä. Tanssilattiaa en sinne osaa kuvitella eikä sellaista ilmeisesti ole tulossakaan, mutta ison salin miellyttävissä penkeissä istuessani hymähdän tyytyväisenä: konserttisuunnitelma Presidentin vastaanotolla ei ole ollenkaan huono, akustisesti upeassa salissa on juuri oikealla tavalla arvokasta tunnelmaa.
Vaaleasta puulla sisustetusta salista tulee luolamainen, kun valot sammutetaan ja musiikkielämys alkaa. Salin vaaleus katoaa, tunnelma tihenee. Itselläni on hetkisen aikaa vaikea suhtautua kovaäänisen pop-bändin keikka-aloitukseen tällaisessa paikassa. Kehoni ja kaikki aistini odottavat teatterimaisempaa kulttuuriesitystä, hempeämpää ja kultturellimpaa kokemusta rock-festareiden sijaan. Voiko täällä heilua? Voiko täällä taputtaa musiikin mukana ja nauraa ääneen silkasta innostuksesta? Voiko jalalla naputtaa lattiaa niin kuin kesällä rantalavan hiekalla naputin? Sitten muistan: Kyllä täällä voi. Olinhan minä Oulussakin Madetojan arvokkaassa salissa katsomassa stand-up-komiikkaa ja nauroin mahani kipeäksi hauskoille miehille.
Miksi tällaisten salien pitäisikään palvella vain oopperaa ja kaupunginorkesteria? Tällaiset kokemukset ovat kaikenlaisesta musiikista pitäviä kaiken ikäisiä kaupunkilaisia varten. Akustiikka ja huipputekniikka kuuluvat monenlaiseen kulttuuriin, uskon, että ainakin tämän iltaisen konsertin yli-innostunut valomies on tästä asiasta kanssani täysin samaa mieltä.
Kukakohan Linnan juhlien konsertissa mahtaa istua minun käyttämälläni paikalla A20, 182?
Lähestyitpä kaupungin keskustaa mistä suunnasta tahansa, on tien päällä puomissa aina neljä opastekylttiä: Linja-autoasema, rautatieasema, sairaala ja Tampere-talo. Tuo sijaintipaikkansa mukaan Tampere-taloksi nimetty Pohjoismaiden suurin kongressikeskus on vasta nuoriaikuinen, vuonna 1990 valmistunut 23-vuotias laitos, mutta lunastanut paikkansa kaupungin keskipisteenä yhdyskunnallisesti tärkeiden opastekylttipaikkojen rinnalla.
.bmp)
.bmp)
Vaikka olen kohta kymmenen vuotta asunut Tampereella, astuin Tampere-taloon vieraana ensimmäisen kerran vasta tänä iltana. Kymmenen vuotta sitten olin kyllä töissä siellä yhden päivän ja viisi vuotta sitten pitelin ystävääni kädestä sen aulassa X-factor -ohjelman kuvauksissa, mutta noita kertoja ei kuitenkaan voida laskea varsinaisiksi vierailuiksi, vaikka jälkimmäisellä seura olikin pääosin samaa kuin tänään. Aikaisempien käyntieni tarkoitukset eivät olleet itse talo ja sen tarjoamat palvelut, joten tämän iltainen oli siis ensimmäinen oikea vierailukertani, ja siksi otinkin siitä kaiken irti. Lämmin kiitos työnantajalleni tästä yllättäen tarjoutuneesta mahdollisuudesta.
Juhlallinen ja kaunis Tampere-talo sijaitsee upealla paikalla Sorsapuiston kulmassa. Ystäväni, jotka asuvat tällä puolella kaupunkia, viettävät varsinkin kesäisin paljon aikaansa Sorsussa. Istuvat penkeillä tai nurmikolla, evästävät, lukevat kirjoja ja lehtiä, leikkivät lapsineen ja ihailevat puiston lintuja. Minä, toisen puolen asukki, käytän vastaaviin tarkoituksiin Koskipuistoa. Sorsapuiston ehkä hauskin historiallinen yksityiskohta on vanhan teurastamon tiloissa Tampere-talon paikalla vuosina 1964-1972 sijainnut eläintarha, jonka vetonauloina olivat puolalaiselta ystävyyskaupungilta yllätyksenä saadut kaksi pientä leijonaa. Tamiksi ja Pereksi ristittyjen leijonapentujen lisäksi esillä heille vartavasten rakennetussa eläintarhassa oli erilaisia apinoita, aasi, puuma sekä kotimaisia petoja. Eläintarha oli suosittu matkailukohde 60-luvun lopulla, mutta eläinsuojelulain tiukennuttua se jouduttiin sulkemaan ja eläimet siirtämään muihin tarhoihin.
Punaisen tiilen sijasta valkoinen, kauniisti valaistu Tampere-talo on sisältäpäin yhtä ilmava, tyylikäs ja avara kuin miltä se ulkoa päin näyttää. Talon sirous yllättää. Se on kasvihuonemainen, raikas, ei tehdasmainen tai työväenhistoriasävytteinen niin kuin tamperelaiselta juhlatilalta voisi odottaa. Vanhasta muistista saan nopeasti kuviteltua talon korkean aulatilan, talvipuutarhan ja sisäparvekkeet täyteen puheensorinaa, juhlapukuja, nutturakampauksia ja viinilasit kädessä seurustelevia silmäätekeviä.
Viipyilen kuvitelmassani ja mietin, mahtavatko Itsenäisyyspäivänä vietettävät Linnan juhlat näyttää tänä vuonna siltä? Vaikka ajatus perinteisistä Linnan juhlista kättelyjonoineen onkin heitettävä mielestä, ei juhlavuudesta tarvitse Tampere-talon takia tinkiä. Tanssilattiaa en sinne osaa kuvitella eikä sellaista ilmeisesti ole tulossakaan, mutta ison salin miellyttävissä penkeissä istuessani hymähdän tyytyväisenä: konserttisuunnitelma Presidentin vastaanotolla ei ole ollenkaan huono, akustisesti upeassa salissa on juuri oikealla tavalla arvokasta tunnelmaa.
Vaaleasta puulla sisustetusta salista tulee luolamainen, kun valot sammutetaan ja musiikkielämys alkaa. Salin vaaleus katoaa, tunnelma tihenee. Itselläni on hetkisen aikaa vaikea suhtautua kovaäänisen pop-bändin keikka-aloitukseen tällaisessa paikassa. Kehoni ja kaikki aistini odottavat teatterimaisempaa kulttuuriesitystä, hempeämpää ja kultturellimpaa kokemusta rock-festareiden sijaan. Voiko täällä heilua? Voiko täällä taputtaa musiikin mukana ja nauraa ääneen silkasta innostuksesta? Voiko jalalla naputtaa lattiaa niin kuin kesällä rantalavan hiekalla naputin? Sitten muistan: Kyllä täällä voi. Olinhan minä Oulussakin Madetojan arvokkaassa salissa katsomassa stand-up-komiikkaa ja nauroin mahani kipeäksi hauskoille miehille.
Miksi tällaisten salien pitäisikään palvella vain oopperaa ja kaupunginorkesteria? Tällaiset kokemukset ovat kaikenlaisesta musiikista pitäviä kaiken ikäisiä kaupunkilaisia varten. Akustiikka ja huipputekniikka kuuluvat monenlaiseen kulttuuriin, uskon, että ainakin tämän iltaisen konsertin yli-innostunut valomies on tästä asiasta kanssani täysin samaa mieltä.
Kukakohan Linnan juhlien konsertissa mahtaa istua minun käyttämälläni paikalla A20, 182?
.bmp)
Muistan että, samaisessa korttelissa oli eläinpuiston aikaan myös käärmenäyttely, johon vanhempani meitä lapsena vei. Käärmeet olivat lasikuutioissa, joiden kyljissä oli älä koske - kyltit. Veljeni kerran jopa näpäytti yhtä rouvaa sormille, kun tämä koputti lasia. Ja kerran muistan juosseeni pihalle, kun iso käärme sai nostettua lasikuution kannen irti.
VastaaPoistaOh, on mahtavaa lukea muistojasi noista paikoista, joista minä "tullista tulleena" muuttajana näen vain tämän päivän. Mukavaa, että olet löytänyt blogini ja annat lisäarvoa kirjoituksilleni näillä pienillä omakohtaisilla tarinoilla. Kiitos, Kirsi!
Poista