perjantai 25. maaliskuuta 2011

Perjantaiaamun pähkinäkori

Ystäväni rakastaa päättelytehtäviä, sellaisia pieniä pähkinöitä, joissa vastaus oikeastaan on sisällytetty jo itse kysymykseen, mutta vain tarkoin pohtimalla ja kysymystä mielessään pyörittelemällä tuon vastauksen saa selville. Hän haluaa pähkäillä pähkinöiden kanssa rauhassa, inhoaa sitä, että vastaus annetaan jo valmiiksi tai liian nopeasti liian lyhyen pohdinta-ajan jälkeen. Olo on kuulemma euforinen, kun itse saa päivien päästä keksittyä vastauksen nokkelaan kysymykseen. Mie tiiän sen olon myös, voi mikä vapautuneisuuden ja kirkkaan älynväläyksen hetki se on kun yhtäkkiä tajuaa, yhtäkkiä näkee vastauksen tuossa vaan! Tuota oloa haluaa lisää, se on vähän niin kuin hyvä ruoka, sitä vaan on saatava uudelleen, oli pohdinnan aihe mikä tahansa.

Kreikassa asuessani lauloimme ystäväni kanssa myrskyisinä öinä suomalaisia lastenlauluja että olo tuntuisi turvallisemmalta ja ohuen ikkunalasin takana palmuja repivä tuuli vähemmän pelottavalta. Yhtenä tällaisista öistä meille molemmille tuli totaalinen black out - kumpikaan meistä ei muistanut miten alkaa laulu Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa eikä edes sitä mikä tuon laulun oikea nimi on! Tämä tapahtui aikana ennen mobiilinettiä ja läppäreitä, aikana ennen joka päivästä nettisurffausta ja kaiken tiedon löytymistä yhdellä napin painalluksella. Siinä meni viikko kun asiaa pohdittiin aktiivisesti aamuin ja illoin ja manailtiin kun pienen vanhan kaupungin tomuisesta ja pimeästä kirjastosta ei löytynyt yhtä ainutta suomenkielistä kirjaa saati yhtään suomalaista laulukirjaa. Sitten, yhtenä iltana kuin salama kirkkaalla taivaalla, vastaus oli yhtäaikaisesti meän molempien mielissä: Laulun nimi on Ihme ja kumma, ja sen ensimmäiset säkeet alkavat "Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa". Mieletön fiilis, aivan uskomaton! Sen jälkeen en yhtään ole ihmettellyt että ystäväni tai joku muu rakastaa arvoituksia, sen täytyy olla niin juuri niiden ratkaisemisen tuoman hyvän olon takia.

Tampereeseen tämä koko juttu ei liity oikeastaan yhtään mitenkään, ei mitenkään muuten kuin että hauskutin aamulla yhtä työkaveriani pienellä arvoituksella opetusmielessä - aina kaikki kun ei ole niin musta-valkoista tässä maailmassa. Tämä arvoitus on naisille ollut yllättävän helppo, mutta miespuolisille tuottanut suuriakin turhaantumisen hetkiä. Miesvaltaisella myyntialalla toimistohommissa työskennellessä (ja elämässä ihan muutenkin) jää ajatus joskus junnaamaan samalla raiteella päivästä toiseen, tietyt roolit ovat itsestään selvyys ja omaa katsantaakin on välillä vaikeaa totutusta laajentaa. Tämä työkaverille kertomani arvoitus menee siis näin: Isä ja poika ajoivat autolla kolarin, isä kuoli heti, mutta poika kiidätettiin vakavasti loukkaantuneena sairaalaan ja suoraan leikkaussaliin. Kun leikkaava lääkäri tuli huoneeseen, hän tuijotti poikaa kauhistuneena ja huudahti: "En minä voi leikata häntä, hän on minun poikani!". Miten tämä on mahdollista?

Niin, miten se on mahdollista? Aina ei tarvi mennä nais-miesasetelmaan tai edes nokkeluuksiin sanojen kanssa, joskus numerotkin sotkeutuvat niitä pyöritellessä ja rahat tuntuvat katoavan arvoituksissa aivan itsekseen, ihan niin kuin oikeassakin elämässä. Yksi omista kaikkien aikojen suosikkiarvoituksistani onkin sellainen, johon ratkaisu ei ole ihan yksinkertainen. Tai on, mutta siinä tapauksessa siihen täytyy liittyä taikuutta ja silmänkääntötemppuja, pankkiirien omia matemaattisia sääntöjä ja nokkelia taskuvarkauksia, suuria salaliittoteorioita ja hämärähommia... Matematiikan opettajani ei koskaan suostunut kertomaan mitä tarinassa oikeasti tapahtui, totesi vain, että on hyvä oppia ajattelemaan ettei maailmassa aina kaikki ole sitä miltä näyttää, että asiat toisesta suunnasta katsottuna saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin toisesta. Muissakin kuin tässä asiassa. Hyvää perjantaipäivää teille kaikille, hyvää viikonloppuakin samalla! Toivottavasti tämän seuraavan pohtiminen ei kuitenkaan vie yöunia keneltäkään:

Kolme miestä menivät motelliin ja ottivat yhdessä yhden huoneen, jonka hinta oli 30 euroa. Jokainen miehistä maksoi respalle kympin ja suoritettuaan maksunsa menivät sitten huoneeseensa. Respa jäi laskemaan rahoja kun motellin johtaja sattui paikalle, kertoi kuulleensa äskeisen ja torui respaa: heillähän oli voimassa kesätarjous, huoneen hinta olisi ollut vain 25 euroa yöltä! Johtaja vaati respaa palauttamaan miehille vitosen ja respa teki työtä käskettyä. Hän mietti miten jakaisi tuon vitosen kolmen miehen kesken tasan, kukinhan oli antanut hänelle kymmenen euroa ja tarvitsi takaisin saman verran kuin muutkin kaksi. Äh, meni liian vaikeaksi, hän tuumasi ja päätti että antaa jokaiselle miehelle takaisin euron ja pitää itse kaksi euroa. Niin hän sujauttikin kakkosen omaan taskuunsa kiikutettuaan ensin miehille kullekin euron takaisin.

Miehet saivat kympeistään siis eurot takaisin ja olivat kukin maksaneet huoneestaan 9 euroa. 9 x 3 = 27, respa piti 2 euroa eli yhteensä 29 euroa. Mihin yksi euro katosi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti