keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Lounastreffeillä aikuiseen tapaan

Lounastreffit on varmaan maailman ihanin ja aikuisin tapa maailmassa! Näinä kiireisinä aikoina ne on pieni hengähdystauko, rauhallinen ja tasoittava hetki, luksusbreikki päivän keskellä, aika nähdä ystävää. Joskus nuorempana sitä ajatteli, että aikuisten töissä on sitten kun työaika on 8-16, on oikea lounastauko ja viikonloput vapaat. Nyt taidetaan sitten olla aikuisten töissä, ollaan oltu jo muutama vuosi.

Opiskeluaikoina arkiyöt ja viikonloput menivät töissä, kesäaika ei ollut lomailua varten eikä talvilomasta osannut edes haaveilla. Kouluhommat hoidettiin siinä sivussa, jossain välissä nähtiin kavereitakin, elämä eteni omalla painollaan ja kaikki tapahtumat tuntuivat sovittuvan kohdilleen itsestään. Opiskeluajan jälkeen vauhtia haettiin vuorotöistä, Tampere-vuosieni alun aamut ja illat töissä vuorottelivat, työlauantait kuuluivat asiaan ja sunnuntaitkin kaupanalalla joulunaikaan ja kesäisin. Tiettyyn pisteeseen asti ei kaivannutkaan muuta, ei muuta kuin vapaapäivien pitempää putkea neljä kertaa vuodessa niin että pääsi pikkaisen pitemmäksi ajaksi pohjoiseen. Vuosien kuluessa kaikki kuitenkin muuttui, sitä vanheni vähän, tuli ikävä säännöllisyyttä ja rutiineita, alkoi kaivata tavallista turvallista tasaisuutta. Arkipäivän toimistotyö toi sitä.


Lounastauot pätkittävät toimistopäivän, tekevät siitä kivasti kaksiosaisen, mikä auttaa jaksamaan keskittymisessä numeroiden ja tarkkuutta vaativien juttujen kanssa. Kaikkein parhaita ovat lounastauot, joilla treffataan ystävää, hypätään hetkeksi ihan toiseen maailmaan pois toimiston hälinästä ja kiireestä, nauretaan hukkaan huolet ja murheet ja heitetään stressi roskakoriin. Niitä lounastaukoja oikein odottaa. Keskustassa on monta kivaa paikkaa, joiden palvelunopeus riittää lounastuntitreffien vaatimuksiin. Tampereelta puuttui kuitenkin pitkään se, mikä avattiin vuosi sitten Puutarhakadulle: salaatti- ja wokkibaari, take away tai nauti paikan päällä. Fuudis on loistava, värikäs ja todella tuore salaattitiski kutsuu valitsemaan mieleisensä kokonaisuuden, valinnanvaikeutta helpottamaan on onneksi tehty kuitenkin valmiskin lounaslista, jossa lihawokin ja kasviswokin lisäksi on aina päivän salaattivaihtoehto.

Fuudiksen salaatit ovat valtavia! Aina niitä ei jaksa syödä kerralla, varsinkin wokkiannoksista riittää syötävää komeasti kahdeksi päiväksi. Kaikkein parasta on ehkä kuitenkin se, että take away -versiot pakataan jenkkileffojen noutoruokatyyppisesti pahvikuutioihin, joiden reunat nostetaan avattaessa pystyyn. Pientä fiilistelyä, ihanan arkipäiväistä. Wokkia varten dogibägiin tulee mukaan puiset puikot, ei muovihaarukoita ellei erikseen niin toivo. Oh, tykkään Fuudiksesta ja sen raikkaasta ja avarasta tunnelmasta. Aivan loistava lisä tamperelaiseen lounasruokailuvalikoimaan, melkein päihittää oululaisen Street Cafenkin. Apua, olenko lipsumassa oululaisuudestani! Melkein, tamperelainen versio päihittää melkein oululaisen. Ah, en siis.
www.fuudis.fi



Pari päivää sitten Hämeensiltaa kosken yli kulkiessani katselin pitkästä aikaa siltaa reunustavia patsaita. Tutkailin niitä tavallista ohikulkukatsetta pidempään ja mietin, että niilläkin varmasti on tarkoituksensa, tarinansa. Niin niillä onkin, aika mielenkiintoinen vielä. Patsaat on aikoinaan lahjoittanut kaupungille kauppaneuvos Rafael Haarla, teollisuuspatruuna, jonka käden jälki näkyy niin Tampereen historiassa kuin katukuvassa edelleenkin. Haarlan taiteellisen somistamisen ajatukset jalosti patsasaiheideaksi kirjailija Jalmari Finne ja sen pohjalta ne valmisti kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, jonka töitä on useita eripuolilla Tamperetta. Patsaat sijoitettiin syyskuussa 1929 valmistuneen sillan päätyihin juhlistamaan Tampereen 150-vuotista taivalta, mutta suunniteltuja juhlallisuuksia ei kuitenkaan koskaan järjestetty Kuru-laivan järkyttävän onnettomuuden takia.

Patsaita on neljä, yksi sillan jokaisessa kulmassa: Kauppias, Eränkävijä, Suomen neito ja Veronkantaja. Aiheet on haettu kansallisromanttisesti 1200-1500-luvuilla vahvatahtoisina Suomessa vaikuttaneiden Pirkkalaisten hahmoista ja puettu 1900-luvun alun tyylinmukaisesti miehiseen sankarillisen atleettiseen ja urhelua ihannoivaan muotoon, naisellisen runolliseen ja täyteläisen muodokkaaseen herkkyyteen. Pirkkalaiset tekivät kauppa- ja eräretkiä pohjoiseen ja verottivat samalla Ruotsi-Suomen kuninkaan valtuuttamina lappalaisia. Tilaajan antaman lyhyen aikataulun takia taitelija ehti viimeistellä kunnolla vain kaksi patsaista, Kauppias ja Veronkantaja jäivät keskeneräisiksi, mikä näkyy hahmojen epätarkkuutena ja osin epämuodostuneisuutena. Pirkkalaispatsaista lukiessani mulle tuli mieleen tamperelaisen huumoriryhmän Kummelin sketsi Viimeiset Pirkkalaiset 15 vuoden takaa, se sellainen silloin tylsähköltä tuntunut, mutta nyttemmin aika hauskasti oivallettu kotiseutupätkä, jossa Nokialaiset ja Pirkkalaiset taistelevat Hämeen herruudesta. Pirkkalaiset, Pirkanmaa. Pirkankylä... Mikä tai kuka on tuo Pirkka, josta maakunta on saanut nimensä jo historian alkuhämärissä? Yhden teorian mukaan nimi on viittaa ruotsinkieliseen sanaan birk, joka tarkoittaa erivapautta. Historian kirjoituksissa Ruotsi-Suomen kuningas Maunu Ladonlukko (Magnus Ladulås) olisi antanut 1200-luvun lopulla pirkkalaisille erivapauden kaupankäynnin ja veronkannon harjoittamiseen pohjoisessa. Tämä erityisoikeus olisi säilynyt pirkkalaisilla aina Kustaa Vaasan ajan loppuun vuoteen 1560 saakka. Mene ja tiedä.


Paperitehtailija Haarlan itselleen asunnoksi vuonna 1923 rakennuttama palatsi seisoo edelleen Hatanpään valtatien alkupäässä lähellä Hämeenkadun risteystä Hämeensillan päädyssä - ei ihme, että kauppaneuvos tunnettuna taiteen tukijana halusi koristaa juuri sen sillan. Palatsi hyppää hauskasti esiin 60-70-lukuisten kerrostalojen välistä massiivisen harmaana jykevänä rakennuksena, mutta ilman Tampere-seuran ja kahden arkkitehdin väliintuloa sekin olisi joutunut purettavaksi korkeiden elementtitalojen tieltä. Uusklassisen talon julkisivua koristaa majesteetillisesti kreikkalaisen temppelin päätykolmio ja doorilainen pylväikkö, portaikkoa kaksi graniittista ilves-veistosta. Tarina kertoo, että valkoisten joukossa kansalaissodan aikana vahvasti vaikuttanut Haarla oli punaisten keskuudessa vihattu mies vielä vuosia sodan jälkeenkin. Häntä puukotettiin kaupunginvaltuuston kokouksessa 1918 ja hänen mahonkinen veneensä upotettiin satamaan. Ilkivalta kohdistui myös kotitaloon - joku hänen poliittisista vastustajistaan oli yön pimeinä hetkinä 20-luvulla lyönyt toiselta ilves-patsaalta käpälän irti kostaakseen värikkäänä persoonana tunnetulle Haarlalle hänen menestyksensä.

Rakennuksen takapuolella muurin takana on puutarha, autotallit sekä autonkuljettajan ja talonmiehen asunnot. Muutama vuosi sitten uuden vuokralaisen tultua Tampereen kaupungin nykyisin omistamaan palatsiin, ilmestyi suojaisan takapihan porttiin huomion arvoinen yksityiskohta: pisuaari, jotteivät yön vessahätäiset kulkijat ruostuttaisi rautaista porttia.

Kävelykierroksen raikastamina lounastuntien ja Fuudiksen henkeen nautiskellaan salaattia, herkullista täyteläistä, täyttävää kanasalaattia curry-majoneesikastikkeella. Mmm, kelpaisi ainakin minun lounaslistalleni, jos minulla olisi oma ravintola...

KANA-PERSIKKA-SALAATTI
2 annosta:

2 kanafileetä
1 ruukku jääsalaattia
½ kerää jäävuorisalaattia
2 isoa tomaattia
15 cm kurkkua
½ punasipuli
1/4 punaista paprikaa
½ tlk persikoita
2 dl kevyt majoneesia
½ pss knorr-currykastikejauhetta
½ tl curryjauhetta
1 pieni valkosipulin kynsi

- Sekoita curryt ja murskattu valkosipuli majoneesiin ja laita kastike hetkeksi jääkaappiiin maustumaan.
- Pese, pilko ja paista kanafileet.
- Revi salaatit lautasille, pilko tomaatit, kurkku, paprika, persikat ja sipuli ja asettele ne kauniisti lautaselle salaattien päälle. Ripottele kanat päällimmäiseksi ja kruunaa annos kastikenokareella.

Tarjoa paahdetun leivän kanssa tai ilman, vissyn kanssa ehdottomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti