Lasilliset mestarille
Sateisena torstai-iltana uuden teatterin edessä, punaisen maton molemmin puolin palaa suuret kynttilälyhdyt, juhlapukuisia ihmisiä kulkee sisään suurista pariovista. 19.2. on juhlapäivä, Tampereella vaikuttaneen edesmenneen suuren lauluntekijän, kirjailijan, runoilijan ja ajattelijan syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi 65 vuotta. Juhlapäivän kunniaksi mestarilta julkaistiin postuumisti yleisössä olleen fanin nauhoituksen pohjalta tehty keikkataltiointi sekä avajaisiltaansa viettäneen Teatteri Staten ensi-illassa nähty Lasilliset Juicea -esitys.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Teatteri Staten jättimäinen ulko-ovi on kunnioitusta herättävä, nykypäivänä ei enää tehdä sellaisia ovisyvennyksiä, jotka saavat ihmiset astumaan sisään hiljaisina. Tuulensuu -niminen talo on vuonna 1929 Hämeenkadulle valmistunut Bertel Strömmerin suunnittelema, aikanaan Tampereen suurin asuinkerrostalo. Rakennuksen alimmassa kerroksessa toimi sen sijainnin mukaan nimetty Elokuvateatteri Tuulesuu talon valmistumisesta vuoteen 1939 saakka ja elokuvateatteri Kino-Palatsi vuodesta 1939 vuoteen 1991 saakka. 2000-luvulla entisen elokuvateatterin tiloihin tehtiin täydellinen remontti museoviraston valvonnassa, 20-luvun loisto palautettiin Tampereen kulttuuriteko -palkinnon arvoisesti. Vaikka Tuulensuussa on tullut käytyä muutaman kerran aikaisemminkin, on tila katsomoaitioineen joka kerta yhtä pysäyttävä, vuokralaisen vaihduttua erityisen raikas vielä.
.bmp)
.bmp)
.jpg)
Pääkadun varrella tarjottava illallis-teatteriyhdistelmä tuo mieleen suuren maailman mahdollisuudet erilaisine Show&Dinner-yhdistelmineen. Tästä erikoisuudesta ei Tampereella ole saatu nauttia vielä kovinkaan montaa vuotta, mutta kaikista kaupungeista tämä mahdollisuus kuuluu oikeutetusti juuri Tampereelle, Suomen teatteripääkaupunkiin. Kokemus illastamisesta teatterissa ja teatterin seuraaminen illallispöydässä on erilainen kuin ravintolaillallinen ennen tai jälkeen perinteisen teatterin. Keittiömestari Tapio Humaljoen pöytiin tarjoiltu menu nostaa State-kokemuksen samoissa tiloissa aiemmin koettua buffee-ateriointia korkeammalle tasolle. Mustajuurikeittoa rapeine juureslastuineen, härän seläkettä marsalakastikkeella ja suklaatartaletti lakkamoussella. Mmm! Vaikka vihreä väri annoksista ensimmäisen illan harjoittelussa (kuten keittiömestari asian ilmaisi) puuttuikin, oli ruoan maku upea. Kyytipojaksi pihviaterialle tarjoiltiin illan esityksessä kitaristin lempijuomaksi moneen kertaan mainittua punaviiniä, tuo pieni yksityiskohta sai hoksaajan hymyilemään lämpimästi.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Juice Leskisen tavallisten ihmisten rakkaudesta, yksinäisyydestä ja elämän totuuden etsimisestä kertovat laulut, joille taiteilijan viimeisistä vuosista kertova varsin aidon tuntuinen keikkaesitys on koottu, olivat illan pääosassa. Heikki Vihisen ohjaama Otto Kanervan ja Ari Kankaanpään tulkinta lähes kansanlauluiksi verrattavissa olevista kappaleista pysäytti kuuntelemaan niiden sanomaa. Kun samassa illallispöydässä istui Juicen ja hänen elämänsä hyvin tunteneita ihmisiä, oli illassa ripaus sellaista taikaa, jota harvoin saa kokea. Erityisen hienoa esityksessä oli se, että se jätti tilaa kuuntelijan omille ajatuksille Juicesta. Se ei esitä persoonallista taitelijaa missään tietyssä valossa eikä pakota olemaan hänestä mitään tiettyä mieltä. Parituntinen "keikka" vei mukanaan niin, että välillä tuntui kuin yleisö olisi taputtanut legendalle itselleen häntä näyttelevän Kanervan loistavan suorituksen sijasta. Se, että lavalla oli Leskisen kanssa viime vuodet duona keikkaillut kitaristi Ari Kankaanpää, lisäsi taikaa vain entisestään.
.bmp)
.bmp)
.bmp)
Leskisen älykkään huumorin sekoittuminen erilaisten ihmisten haikeistakin maailmoista kertoviin kappaleisiin meni tämän katsojan ihon alle. Seuraava ilta kotisohvalla kuunneltiin Herra K:n kanssa eilen julkistua levyä ja juteltiin Juicesta, omista muistoistamme taitelijan tuotantoon liittyen. Ansiotta ei mestarin ajattomat kappaleet ole karaokelistojen kärjessä ja partiolaisten leirilaulukirjoissa, 30 vuotta vanhat sanoitukset kertovat edelleen tästä päivästä. Viidestoista yö, Syksyn sävel ja Kaksoiselämää -kappaleiden sanat osasin ulkoa ennen kuin edes tiesin miltä rakkaus, sen kariutuminen ja yhden oikean kanssa elämän jakaminen tulisi tuntumaan. Musta aurinko nousee, Norjalainen villapaita ja Paperitähdet, loistavia kertomuksia nekin, sillä niitähän ne ovat, Juicen kepeältä tuntuvat syvälliset pohdinnat.
.bmp)
.bmp)
Teatteri Staten jättimäinen ulko-ovi on kunnioitusta herättävä, nykypäivänä ei enää tehdä sellaisia ovisyvennyksiä, jotka saavat ihmiset astumaan sisään hiljaisina. Tuulensuu -niminen talo on vuonna 1929 Hämeenkadulle valmistunut Bertel Strömmerin suunnittelema, aikanaan Tampereen suurin asuinkerrostalo. Rakennuksen alimmassa kerroksessa toimi sen sijainnin mukaan nimetty Elokuvateatteri Tuulesuu talon valmistumisesta vuoteen 1939 saakka ja elokuvateatteri Kino-Palatsi vuodesta 1939 vuoteen 1991 saakka. 2000-luvulla entisen elokuvateatterin tiloihin tehtiin täydellinen remontti museoviraston valvonnassa, 20-luvun loisto palautettiin Tampereen kulttuuriteko -palkinnon arvoisesti. Vaikka Tuulensuussa on tullut käytyä muutaman kerran aikaisemminkin, on tila katsomoaitioineen joka kerta yhtä pysäyttävä, vuokralaisen vaihduttua erityisen raikas vielä.
Kuva: Teatteri State
Pääkadun varrella tarjottava illallis-teatteriyhdistelmä tuo mieleen suuren maailman mahdollisuudet erilaisine Show&Dinner-yhdistelmineen. Tästä erikoisuudesta ei Tampereella ole saatu nauttia vielä kovinkaan montaa vuotta, mutta kaikista kaupungeista tämä mahdollisuus kuuluu oikeutetusti juuri Tampereelle, Suomen teatteripääkaupunkiin. Kokemus illastamisesta teatterissa ja teatterin seuraaminen illallispöydässä on erilainen kuin ravintolaillallinen ennen tai jälkeen perinteisen teatterin. Keittiömestari Tapio Humaljoen pöytiin tarjoiltu menu nostaa State-kokemuksen samoissa tiloissa aiemmin koettua buffee-ateriointia korkeammalle tasolle. Mustajuurikeittoa rapeine juureslastuineen, härän seläkettä marsalakastikkeella ja suklaatartaletti lakkamoussella. Mmm! Vaikka vihreä väri annoksista ensimmäisen illan harjoittelussa (kuten keittiömestari asian ilmaisi) puuttuikin, oli ruoan maku upea. Kyytipojaksi pihviaterialle tarjoiltiin illan esityksessä kitaristin lempijuomaksi moneen kertaan mainittua punaviiniä, tuo pieni yksityiskohta sai hoksaajan hymyilemään lämpimästi.
Juice Leskisen tavallisten ihmisten rakkaudesta, yksinäisyydestä ja elämän totuuden etsimisestä kertovat laulut, joille taiteilijan viimeisistä vuosista kertova varsin aidon tuntuinen keikkaesitys on koottu, olivat illan pääosassa. Heikki Vihisen ohjaama Otto Kanervan ja Ari Kankaanpään tulkinta lähes kansanlauluiksi verrattavissa olevista kappaleista pysäytti kuuntelemaan niiden sanomaa. Kun samassa illallispöydässä istui Juicen ja hänen elämänsä hyvin tunteneita ihmisiä, oli illassa ripaus sellaista taikaa, jota harvoin saa kokea. Erityisen hienoa esityksessä oli se, että se jätti tilaa kuuntelijan omille ajatuksille Juicesta. Se ei esitä persoonallista taitelijaa missään tietyssä valossa eikä pakota olemaan hänestä mitään tiettyä mieltä. Parituntinen "keikka" vei mukanaan niin, että välillä tuntui kuin yleisö olisi taputtanut legendalle itselleen häntä näyttelevän Kanervan loistavan suorituksen sijasta. Se, että lavalla oli Leskisen kanssa viime vuodet duona keikkaillut kitaristi Ari Kankaanpää, lisäsi taikaa vain entisestään.
Leskisen älykkään huumorin sekoittuminen erilaisten ihmisten haikeistakin maailmoista kertoviin kappaleisiin meni tämän katsojan ihon alle. Seuraava ilta kotisohvalla kuunneltiin Herra K:n kanssa eilen julkistua levyä ja juteltiin Juicesta, omista muistoistamme taitelijan tuotantoon liittyen. Ansiotta ei mestarin ajattomat kappaleet ole karaokelistojen kärjessä ja partiolaisten leirilaulukirjoissa, 30 vuotta vanhat sanoitukset kertovat edelleen tästä päivästä. Viidestoista yö, Syksyn sävel ja Kaksoiselämää -kappaleiden sanat osasin ulkoa ennen kuin edes tiesin miltä rakkaus, sen kariutuminen ja yhden oikean kanssa elämän jakaminen tulisi tuntumaan. Musta aurinko nousee, Norjalainen villapaita ja Paperitähdet, loistavia kertomuksia nekin, sillä niitähän ne ovat, Juicen kepeältä tuntuvat syvälliset pohdinnat.
Ne, jotka haluavat levyn 1 000 kappaleen numeroidusta painoksesta, löytävät sen omakseen ainakin Reinokaupasta Finlaysonilta 15 euron hintaan. Levyn tuotto menee Juicen kirjaston ylläpitämiseen.
.bmp)
Koskaan en ole musiikkiteatterin aikaan tuolla käynyt, mutta ah niin lämpimät lapsuusmuistot kyllä on Kinopalatsista. Siihen aikaan kun multiplex-Plevnaa ei vielä ollut, oli Hämeenkadun alkupäässä Siilinkarin takana sisäpihalta (joka nyt katettua sisätilaa) käynti Adamsiin, iso teatteri sekin. Lisäksi Koskikeskuksessa oli monta pienempää salia (Bio Bio), Hällä oli valtava teatteri joskin taitaa edelleen olla entisellään, nyt vain Teatteri 2000 käytössä. Lisäksi Itsenäisyydenkadulla nykyisen I-Klubin tiloissa oli Ilves.
VastaaPoistaKaikissa näissä tuli käytyä, mutta Kinopalatsissa ehdottomasi eniten. Siellä on mm. nähty sellaisia merkittäviä elokuvia, kuten Lumikki, Paluu tulevaisuuteen II ja Kulti kutistin kakarat :) Pitäisi ehkä joskus käydä ihan vain nostalgiamielessä katsomassa tiloja.
Ai niin, ja Picnicin ihan unohdin. Siellä missä on nyt Kuntokeskus Wolf ja Hallituskadun Lidl, mahdollisesti myös toiselta puolelta Space Bowling (en ole käynyt, mutta leffateatteriinkin pääsi kulkemaan läpi korttelin sisäkautta). Siellä oli muistaakseni 3-4 salia ja tietysti Tampereen paras jäätelöbaari.
PoistaVanhojen elokuvateattereiden fiilistely on jännää, vaikka näistä Tampereen paikoista ei itsellä ole lapsuusmuistoja. Voin vain kuvitella, millaista on vuonna 1929 ollut astua sisään Elokuvateatteri Tuulensuun korkeista ovista ensi-iltaan, jossa näytettiin mykkäfilmi Syreenien kukkiessa. Silloin elokuviin mennessäkin varmasti pukeuduttiin parhaimpiin. Teatteri Statessa ollessamme Herra K muisteli pöytäseurueemme kanssa mainitsemasi salit läpi, kuuntelin tarinoita hymyillen yrittäen ajatella nykyiset paikat elokuvateattereiksi :)
VastaaPoistaMiten hyvin muistankaan ensimmäiset omat leffakokemukseni, Lumikuningattaren (1986) ja Karhun (1989). Ja Addams Familyn (1991). Vaikka Rioa ja Formiaa ei Oulussa enää olekaan, yksi oman lapsuuteni leffateattereista tärkeimmistä saleista on edelleen käytössä. Elokuvateatteri Star (http://www.elokuvateatteristar.fi/) on pieni ja sympaattinen perheyritys, sinne vien Herra K:n seuraavan kerran kun kotona-kotona käymme.
Mutta Joonas: Jos teatteriaikana et Tuulensuun talossa ole vielä käynyt, Lasilliset Juicea -esitystä voin lämpimästi suositella. Siinä kaikki turha oli riisuttu pois ja lavalla olennainen osa legendan tarinaa.
VastaaPoistaSuurkiitos tuosta verkkokauppa vinkistä! Satuin olemaan kesällä 2004 Tampereella työnantajan järjestämässä koulutuksessa ja kävin katsomassa Juicen keikan. Enpä arvannut että minulle tuo oli viimeinen kerta, kun näin mestarin livenä. Nyt sain tilattua levyn muistoksi.
VastaaPoista