Se joku, joka kerran teki kaiken

Isäni on seuramies, vitsiniekka, joka heittelee hauskoja jutunpätkiä ja nokkeliakin aivoituksia puheidensa väliin vauhtiin päästessään, sellaisena muistan hänet jo lapsuudesta. Yksi isän jutuista koski aikoinaan 20 markan seteliä, jota hän kutsui Juhantaloksi. Miksi? Siksi, että setelin toisella puolella oli kuva Väinö Linnasta ja toisella puolella Tampellasta. Kirjailija ja tamperelainen teollisuuslaitos? Tuntemattoman Sotilaan luoja ja suojeltu koskimaisema? Vanha mies ja punatiiliset rakennukset? Oululaisena lapsena nuo asiat eivät mielessäni yhdistyneet millään tavalla, mutta tamperelaisena aikuisena tajuan vitsin: 1990-luvun alussa silloinen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen hämäristä rahoituskuvioista ja lahjusten ottamisesta roskapankin ja palasiin pilkotun Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiön välisissä kuvioissa. Juhantalo vältti linnaan joutumisen vain täpärästi.

20 markan seteleitä ei enää ole olemassa niin kuin ei koko markkaakaan. Ajat muuttuvat, mutta tarinat säilyvät, jokaisesta tapahtumasta toivottavasti on osattu ottaa jotain opiksikin. Entinen työmatkani kulki vanhan Tampellan ohi, jokaikinen päivä kävelin Satakunnankatua ensin sillan yli Finlaysonin puolelle, sitten paloaseman kulmalta suoraan Tampellan esplanadille. Työmatkaa kävellessäni ajattelin usein isän juttua 20 markan setelistä ja mietin mitä tuo surullisen kuuluisa Tampella aikanaan oikein teki. Pöytäliinoja, lautasliinoja, patoja, pannuja, uuninluukkuja, vetureita, laivoja, turbiineita, höyrykoneita, tykkejä, kranaatinheittimiä, hiomakoneita, paperikoneita, paperia, kallioporia vai mitä? Ei kai mikään yritys ole voinut olla sellainen, joka tekee kaikkea. Paitsi että Tampella oli.

Erilaisissa työyhteisöissä mukana olleena olen nähnyt kaikenlaisia työntekijöitä ja lukenut monta monituista juttua, ajatelmaa ja vitsiksikin puettua totuutta siitä, miten kaikissa yrityksissä on aina se yksi henkilö, se mystinen joku, joka tekee kaiken. Kun silmäilee listaa Tampellan palasiksi pilkotuista teollisuusyksiköistä, joista useat jatkavat edelleen toimintaansa emon tarinan jo päätyttyä, tuntuu, että yritysmaailman vastaus kysymykseen kuka tuo mystinen joku on ollut, on Tampella.

Tampellan tehtaat toimivat Tampereen keskustassa vuodesta 1844 aina vuoteen 1997 saakka. Metso Group, Sandvik, Patria, Valmet, Kvaerner - tuttuja nimiä tässä päivässä kaikki, mutta moniko tietää, että osa niiden toiminnoista on ollut Tampellan toimintoja alun perin. Tampellan tarina alkoi masuunista, jonka herrat Nils Johan Idman ja Karl August Ramsay perustivat Tammerkosken rantaan. Rautaa valmistanutta sulattamoa seurasi pannuja ja patoja valmistanut valimo, valimoa konepaja ja konepajaa omia koneita käyttänyt kehräämö ja paperitehdas ja niin edelleen. Sota-aikana Tampellankin tehtaissa tehtiin sotatarvikkeita ja 50-luvulla poria, kun maalilmassa tosissaan alettiin louhia kallioita. 80-luvulla kotimaiset pankit ostivat kilvan tamperelaisen teollisuusjätin osakkeita, ennen kuin sitten 90-luvun lama lainojen vakuuskuplineen kaatoi kaiken.

Opittiinko Tampellan tarinasta jotakin, sitä en tiedä. Mutta teollisuuskäytöstä tyhjentynyt Tampellan alue on kerrostunut osaksi tämän päivän kaupunkikuvaa paitsi punatiilisen rakennuskantansa, myös monipuolisen käyttönsä ansiosta. Uusia asuntoja, vanhoja museoita, kahviloita, lounasravintoloita, toimistotiloja ja yrityksiä sekä muistomerkkejä, taideteoksia puistoja ja virastotaloja sisällään pitävä alue oli hauska kävelykohde äidin kanssa tehdylle kiireettömälle Tampere-kierrokselle. Raskaita ja likaisia koneita valmistaneet tehtaat tuhansine ikkunaruutuineen ovat yllättävän siroja ja keveitä, lukemattomine yksityiskohtineen todella kauniita katsella. Äänettömänä virtaava koski, uusien ja vanhojen rakennusten kontarastit ja silti jollakin tapaa saumaton yhdistyminen saa niitä tutkiskelevan hymyilemään. Kuinka paljon entisiä työpaikkoja tuolla alueella onkaan... Kolmen elämänsä suuntaa muuttaneen ihmisen ainakin.

Yhden alan ja aikakauden nousu ja kaatuminen, vuosisatainen menestys, historiallinen suuruus. Finlaysonin aluetta vastapäätä sijaitsevalla Tampellan alueella on pala tamperelaista ja suomalaista teollisuustarinan sydäntä myös, ei Tammerkosken maisema turhaan 20 markan setelissä aikanaan ollut, ei vaikka pankkikriisin aikaiset tapahtumat tuon kuvan merkityksen muuttivatkin. Juhantalo, koplaus, rahasotkut, lahjukset ja kavallus... Kavallus? Vaikka kavallus varsinaisesti ei Tampellaan liitykään, nimi Idman muistuu punatiilisiä tehdasrakennuksia katsellessa mieleeni toisesta Tampereen historiaan jääneestä tapauksesta: Samaan Idmanien sukuun kuuluva pankinjohtaja, Tampellan perustajaa nuorempi Nils, oli vastuussa vuonna 1912 paljastuneesta Pohjoismaiden suurimmasta kavallusjutusta.