maanantai 27. lokakuuta 2014

Naapurin Kalle

Eräänä syksyisenä päivänä kävelimme äitini kanssa vanhan Tampellan tehdasalueella ja katselimme punatiilisiä rakennuksia. Nurmikentän reunassa, juuri ennen koskensuuta, näimme kallioseinässä rautaisia hahmoja, taideteoksen, joka oli kiehtovan näköinen. Kalle Päätalon muistomerkki, Maalta muutto nimeltään. Hienoa, komea taideteos, mutta mitä se täällä teki? Päätalohan oli taivalkoskelainen, kotoisin Ouluakin pohjoisemmasta.


Tämä on taas tarina sarjassa "yksi asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen" tai sarjassa "miksi et koskaan aikaisemmin ole avannut suutasi, kulta". Kerroin innoissani Herra K:lle lukeneeni tuon tänä kesänä paljastetun taideteoksen kyltistä, että Kalle Päätalo on asunut sotien jälkeen koko loppuelämänsä Tampereella ja oikeasti tehnyt koko kirjallisen tuotantonsa täällä! Että miten mahtavaa on, että Kalle Päätalo on ollut täällä, rakentanut taloja Tampereella! Herra K katsoi innostustani huvittuneena. Arvasin jo Herran ilmeestä että hän oli tiennyt intoilemani asian aina, ei vaan ollut tullut kertoneeksi siitä minulle, minä kun en koskaan ollut tullut kysyneeksi.



Kalle Päätalo oli yksi Suomen tuottelijaimpia ja rakastetuimpia kirjoittajia, omasta mielestään tavallinen mies, niin tavallinen, ettei halunnut mukaansa nimettävän katuja tai rakennettavan museoita. Puistoista mies ei puhunut mitään, niinpä Tampereen kaupunki nimesi Kalle Päätalon mukaan puiston aivan tämän itselleen rakentaman kotitalon kupeesta kirjailijan kuoltua asbestin aiheuttamaan keuhkosyöpään vuonna 2000. Tuon oman Tampereen Viialan Kirvestiellä sijaitsevan talonsa lisäksi rakennusmestarina työskennelleen Päätalon kädenjälki näkyy useissa tamperelaiskohteissa, ja juuri rakennusmiehistä Päätalo ensimmäisen kirjansakin kirjoitti ennen 26-osaista omaelämänkerrallista Iijoki -sarjaa. Kalle Päätalo on haudattu Messukylän kirkon hautausmaalle.


Niin paljon kuin lukemista rakastankin, mitään en Päätalon tamperelaisuudesta tiennyt, en mitään, sellainen ei olisi juolahtanut mieleenikään ellen olisi nähnyt tuota muistomerkkiä. Lapsuuden ystäväni asui Vasaratiellä melkein Kirvestien naapurissa - mahtaako hänkin tietää Naapurin Kallesta enkä minä vaan ollut osannut kysyä asiaa häneltäkään? "Kaikki oikeat tamperelaiset tuntevat tarinan", on Herra K minulle kerran aiemminkin päässyt hyväntahtoisesti kuittaamaan, nyt hän pääsi tekemään sen uudelleen. Kymmenen vuotta Tampereella ja edelleen aivan turistina kotikaupungissani...


Mutta Herra K:pa ei tiennyt Päätalon rakentaneen itselleen taloa eikä tiennyt tuon talon vielä olevan olemassa, sitä minä kävin eräänä kauniina iltana ihailemassa ulkoapäin kadulta, talo kun on yksityiskäytössä oleva jonkun ihmisen koti. Rintamamiestontille rakennettu vaalea talo, mielenkiintoisilla yksityiskohdilla koristettu, vuosituhannen alussa myynnissä ollut, kun Päätalon leski muutti miehensä kuoltua kerrostaloon asumaan.

Kävellessäni Viialan pieniä katuja ja katsellessani suuren kirjailijan mielen maisemana ollutta rauhallista asuinaluetta, pysähtyi Kalle Päätalon puiston viereen Kirjastoauto. Hymyilin kirjastoautolle, sille ajatukselle, että olin kuvitellut niitä olleen vain lapsuudessa, olin ajatellut, että ne olisivat nykyisin vain muisto menneistä ajoista nekin. Punainen auto kutsui luo. Kerroin kirjastoauton rouvalle ettei ensimmäinen käyntini kirjastoautossa olisi voinut sopivammin sattua. Auton valikoimasta löytyi yksi Päätalo ja sen minä lainasin. Istuin Kalle Päätalon puiston vieressä olevan kentän laidalle penkille ja luin ensimmäisen luvun Koillismaa -sarjasta.

4 kommenttia:

  1. Voi en tiennyt! Seuraava ajatukseni oli kyllä lähteä katsastamaan nuo talot, joiden rakentamisessa Kalle Päätalo on ollut mukana. Ja käydä hänen haudallaan samaan tapaan Pyhäinpäivänä kun viime vuonna kävimme Kalevankankaalla tunnettujen tamperelaisten haudoilla. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Arkipäivän aktivisti28. lokakuuta 2014 klo 0.27

    Sori, enhän mä hoksannut kertoa. Siellä me Päätalon puistossa ulkoiltiin vielä reilu vuosi sitten ja kävelylenkit meni Päätalon viimeisen asuinsijan ohi. Hautapaikka löytyy sitten Vasaratietä seuranneen Messukylän lämpän vierestä eli Messukylän hautuumaalta. Sattumia kerrakseen.

    VastaaPoista
  3. Tarinoiden paljastuminen pikkuhiljaa on osa viehätystä. Toisille maailman tavallisimmat asiat ovat toisille suurimpia elämyksiä :)

    Viimeviikolla junassa matkalla pohjoiseen ihmettelin takanani istunutta englantia puhunutta miestä, joka napsi kuvia junan ikkunasta. Katsoin ohi viliseviä maisemia ja mietin mitä ihmettä mies kuvasi ja miksi. Meinasin kysyä asiaa mieheltä, mutta supisuomalaisena jätin sen tekemättä, en halunnut häiritä. Veljeni näkemys oli, että Pohjanmaan lakeudet niitettyine peltoineen ja horisointissa siintävine tummine metsänrajoineen ja pienet joet kuohuvine koskineen ovat ulkomaisille matkailijoille todella erikoisia, vaikka me ollaankin katseltu niitä jo kyllästymiseen saakka. Kreikassa asuessani usein mietin, miltä ateenalaisista tuntuu, kun he joka aamu herätessään näkevät temppelirauniokukkulan ja palatsit, metroasemillaankin arkeologiset kaivaukset...

    VastaaPoista