Ihanat tamperelaiset leipomot
En voi sanoa odottavani innolla ensi viikolla telkkarissa starttaavaa taas yhtä uutta ruokaohjelmaa, sitä, jonka kiire-kiire-kisoissa etsitään tällä kertaa Suomen parasta leipomoa. En siksi, ettei kisassa ole mukana yhtään tamperelais-, oululais- tai rovaniemeläisleipomoa vaan puhtaasti siksi, että hyvä ruoka, herkuttelu ja kiire eivät minun mielessäni kuulu yhteen. Kilpailu ei kuulu nautiskeluun, kiire ja annetut aikataulut pilaavat sen kaikkein tärkeimmän. Mutta se
hyvä puoli tuossa ohjelmassa on, että sen mainokset saivat minut
ajattelemaan kotikaupunkimme leipomoita, kaikkia niitä ihania, joista me
Tampereella saamme nauttia, joka päivä. Ståhlberg, Leivon Leipomo, Linkosuo, Oriveden Leipomo, Viialan Leipomo, Jussinhannan Leipä, Lahdelman Leipomo, Hakasen Leipomo, Brander, Liisan Leipomo, Aallon Leipomo, Aitoleipä.
Oh, kaikki ihanat leipomot, leipomoiden myymälät ja kahvilat, jollainen jokaisella leipomolla taitaa jossain päin kaupunkia olla, toisilla useampikin. Jussinhannalla aseman Foodstationilla, Linkosuolla Hämeenkadulla ja Koskikeskuksen alakerrassa, Branderilla Hallituskadulla, asematunnelissa ja Tullintorilla. Viialan Leipomolla Tullintorilla ja Näsilinnankadulla, Liisan Leipomolla Kauppahallissa, Oriveden leipomolla ainakin Kuninkaankadulla ja Lahdelman Leipomolla Itsenäisyydenkadun alkupäässä. Ståhlbergin uusin Koskikeskuksen yläkerrassa on huippuluokan kahvila niin tarjonnaltaan kuin viihtyvyydeltäänkin. Paitsi hakemaan sieltä lounassalaatin, suosittelen teiltä kaikkia istahtamaan sinne ystävättären kanssa ja maistamaan Stålhbergin jokirapu-chiliwrappia, niin kertakaikkisen hyvää se on. Tai ottamaan euron ohrarievää, joka tarjoillaan pelkän voin kera. Se ja isokuppi kahvia, mmm. Jaettu ilo on täydellinen ilo.
Tuore leipä ja sen huumaava tuoksu, vitriinissä luokseen kutsuvat kuorrutetut munkit ja ihanan värikkäät leivokset, ah! Keskiviikkoinen Runebergin päivä oli hyvä syy käydä pitkästä aikaa leipomossa. Edesmennyt toimittaja, kirjallisuuden opettaja ja kansallisrunoilija ansaitsee kunniakseen kunnolla tehdyn perinneleivoksen, mehevän ja suussa sulavan, ei muoviin pakattua viikon vanhaa känttyä. Meillä töissä tarjoiltiin uskomattoman hyvät tortut, esimieheni oli valinnut ne meille omasta lähileipomostaan. Niinpä me Herra K:n kanssa haimme kotiin mennessämme Runebergintortut omasta lähileipomostamme Lehtoselta. Mahtavaa, että on lähileipomoita. Mahtavaa, etteivät kaikki leivokset ja leivät tule näkymättömistä jättiläismäisistä nimettömistä tehtaista jostain kaukaa.
Viikonloppua varten oli pakko käydä leipäostoksilla leipomossa uudelleen. Kiitos siis tamperelaiselle Hans Välimäelle - ei niinkään tv-ohjelmasta vaan siitä - että muistutit minua leipomoiden olemassa olosta. Miten ne saattaakaan niin unohtaa! Edellisen kerran muistelin leipomoita jouluna kotona Oulussa, kun ajoimme lapsuuden kerrostaloalueen ohi. Katselin auton ikkunasta tien toisella puolella keltaisessa talossa edelleen toimivaa leipomoa, mielestäni maailman parasta sellaista. Sen myymälässä oli kaksi puolta, tavallinen leipä- ja viineripuoli, ja sitten juhlapuoli, se, jonka vitriinissä olivat upeat leivokset, hedelmillä koristellut kiiltävät kakut, pastellinsävyiset marsipaanikoristeet ja sokeripintaiset pikkuleivät. Jouluna leipomo oli kiinni, mutta seuraavalla kerralla aion pistäytyä siellä, esitellä sen suklaamunkit Herra K:lle lämpimien lapsuusmuistojeni joukossa. Hauskaa, miten voimakkaita tuoksuvat muistot lapsuudesta ovatkaan.
Toivottavasti Koskikeskuksen oven suuhun ilmestyy pieni pop up-myyntipiste taas uudelleen. Kerran sen olen siitä bongannut ja silloin heti siihen pysähdyin, ostin pienen leivonnaisen ja hymyilin. Onkohan se ollut siinä useinkin? Tuon kerran kun sen näin, se muistutti minua ulkomaan ajoistani, herätti uinuvan turistin minussa. Ulkomailla sellaisia pieniä kojuja on aamutuimaan metroasemilla, kadunvarsilla ja puistoissa, ihmiset ostavat niistä aamupalaa, jonka syövät matkallaan jonnekin. Mutta kotikaupungissaan sellaisen ohittaa, siitä kävelee ohi aivan kuin kulkisi silmät kiinni. Mitä kaikkea muuta sellaista meiltä jää kotona huomaamatta, mitä huomaamme vain ollessamme muualla?
Oh, kaikki ihanat leipomot, leipomoiden myymälät ja kahvilat, jollainen jokaisella leipomolla taitaa jossain päin kaupunkia olla, toisilla useampikin. Jussinhannalla aseman Foodstationilla, Linkosuolla Hämeenkadulla ja Koskikeskuksen alakerrassa, Branderilla Hallituskadulla, asematunnelissa ja Tullintorilla. Viialan Leipomolla Tullintorilla ja Näsilinnankadulla, Liisan Leipomolla Kauppahallissa, Oriveden leipomolla ainakin Kuninkaankadulla ja Lahdelman Leipomolla Itsenäisyydenkadun alkupäässä. Ståhlbergin uusin Koskikeskuksen yläkerrassa on huippuluokan kahvila niin tarjonnaltaan kuin viihtyvyydeltäänkin. Paitsi hakemaan sieltä lounassalaatin, suosittelen teiltä kaikkia istahtamaan sinne ystävättären kanssa ja maistamaan Stålhbergin jokirapu-chiliwrappia, niin kertakaikkisen hyvää se on. Tai ottamaan euron ohrarievää, joka tarjoillaan pelkän voin kera. Se ja isokuppi kahvia, mmm. Jaettu ilo on täydellinen ilo.
Tuore leipä ja sen huumaava tuoksu, vitriinissä luokseen kutsuvat kuorrutetut munkit ja ihanan värikkäät leivokset, ah! Keskiviikkoinen Runebergin päivä oli hyvä syy käydä pitkästä aikaa leipomossa. Edesmennyt toimittaja, kirjallisuuden opettaja ja kansallisrunoilija ansaitsee kunniakseen kunnolla tehdyn perinneleivoksen, mehevän ja suussa sulavan, ei muoviin pakattua viikon vanhaa känttyä. Meillä töissä tarjoiltiin uskomattoman hyvät tortut, esimieheni oli valinnut ne meille omasta lähileipomostaan. Niinpä me Herra K:n kanssa haimme kotiin mennessämme Runebergintortut omasta lähileipomostamme Lehtoselta. Mahtavaa, että on lähileipomoita. Mahtavaa, etteivät kaikki leivokset ja leivät tule näkymättömistä jättiläismäisistä nimettömistä tehtaista jostain kaukaa.
Viikonloppua varten oli pakko käydä leipäostoksilla leipomossa uudelleen. Kiitos siis tamperelaiselle Hans Välimäelle - ei niinkään tv-ohjelmasta vaan siitä - että muistutit minua leipomoiden olemassa olosta. Miten ne saattaakaan niin unohtaa! Edellisen kerran muistelin leipomoita jouluna kotona Oulussa, kun ajoimme lapsuuden kerrostaloalueen ohi. Katselin auton ikkunasta tien toisella puolella keltaisessa talossa edelleen toimivaa leipomoa, mielestäni maailman parasta sellaista. Sen myymälässä oli kaksi puolta, tavallinen leipä- ja viineripuoli, ja sitten juhlapuoli, se, jonka vitriinissä olivat upeat leivokset, hedelmillä koristellut kiiltävät kakut, pastellinsävyiset marsipaanikoristeet ja sokeripintaiset pikkuleivät. Jouluna leipomo oli kiinni, mutta seuraavalla kerralla aion pistäytyä siellä, esitellä sen suklaamunkit Herra K:lle lämpimien lapsuusmuistojeni joukossa. Hauskaa, miten voimakkaita tuoksuvat muistot lapsuudesta ovatkaan.
Toivottavasti Koskikeskuksen oven suuhun ilmestyy pieni pop up-myyntipiste taas uudelleen. Kerran sen olen siitä bongannut ja silloin heti siihen pysähdyin, ostin pienen leivonnaisen ja hymyilin. Onkohan se ollut siinä useinkin? Tuon kerran kun sen näin, se muistutti minua ulkomaan ajoistani, herätti uinuvan turistin minussa. Ulkomailla sellaisia pieniä kojuja on aamutuimaan metroasemilla, kadunvarsilla ja puistoissa, ihmiset ostavat niistä aamupalaa, jonka syövät matkallaan jonnekin. Mutta kotikaupungissaan sellaisen ohittaa, siitä kävelee ohi aivan kuin kulkisi silmät kiinni. Mitä kaikkea muuta sellaista meiltä jää kotona huomaamatta, mitä huomaamme vain ollessamme muualla?
.bmp)
Kommentit
Lähetä kommentti