Tamperelaisia suurmiehiä viime aikoina mietiskellessä huomasin yhden suuren jääneen kyllä auttamattomasti välistä Finlaysoneiden, Nottbeckien, Haarlojen ja Boijien, Idmanien ja Ahlmanien tarinoiden vilinässä. Tämä mies tuli Tampereelle vauhdikkaan teollistumisen imussa Hämeenlinnasta, teki mahtavan uran yritystoiminnassa ja eli vanhuutensa vuodet Pyynikillä - asui taloudenhoitajien ja palvelusväen avustamana yksin valkoisessa suuressa linnassa taideteostensa keskellä kahden tyttärensä kasvettua aikuisiksi ja lennettyä pesästä. Rakas vaimo kuoli varhain, vain yhdeksän avioliittovuoden jälkeen vuonna 1905, kun tyttäret olivat vielä pieniä. Herra ei koskaan ottanut uutta puolisoa itselleen vaan hoiti liiketoimensa ja perheensä yksinään. Ottajia varmasti olisi ollut, kukapa ei olisi halunnut rouvaksi rouvan paikalle sitten kun pienistä pajoista perustetut yritykset jo kukoistivat ja elämä varmasti olisi ollut mutkatonta kauniissa valkoisessa kivipalatsissa. Tuo vuonna 1924 valmistunut Pyynikillä Mariankadulla seisova linna on nykyisin museo, oikea suomalaisen taiteen aarreaitta, joka upean taidekokoelmansa ohella kertoo todellisen tehtailijan tarinan.
Herra Emil Aaltonen yhdistetään itseoikeutetusti kenkäteollisuuteen, minäkin tiesin Aaltosen kenkätehtaista ja tunnistin jopa joitain tunnetuimmista kenkämalleista, mutten ollut aiemmin käynyt Pyynikinlinnassa enkä kuullut herran tarinaa kokonaan. Linnan saleissa roikkuvat valtavat taulut ja massiiviset kalusteet yhdistettynä suurista ikkunoista avautuviin upeisiin järvimaisemiin saivat ajattelemaan elämää, miettimään millaista suurmiehen aika onkaan mahtanut olla. Aaltonen oli muutakin kuin kenkä- ja nahkatehtailija, hän oli kartanon herra, maanviljelijä, konepajaomistaja ja suomalaisen muoviteollisuuden uranuurtaja. Innovatiivinen ja ahkera työtä pelkäämätön mies, jonka nimiin saa kenkätehtaan lisäksi laittaa sellaiset "pikkuputiikit" kuin Sarvis Oy ja Oy Lokomo Ab. Noiden yritysten saavutukset monet meistä tuntevat, nimenä ne ainakin ovat tuttuja vanhojen vetureiden keuloista ja kouluruokalautasten pohjista.
Parhaimmillaan tämän yhden miehen teollisuusimperiumi työllisti lähes 8000 ihmistä Pirkanmaalla, samaan ei pystynyt Finlayson eikä paperitehtaistaan tunnettu herra Haarlakaan, Aaltonen ei siis syyttä ollut tykätty ja arvostettu mies. Silti hän rakasti seurueita ja juhlintaa enemmän kotinsa rauhaa, taidekokoelmiaan ja kirjastoaan, johon mieluusti vetäytyi mietiskelemään jättäydyttyään pois kutsuilta ja kokkareilta. Aaltonen oli nöyrä ja ujokin, hennonoloinen puoliorpo paimen, sepän ammatista haaveillut köyhä suutarin oppipoika, joka kieltäytyi uransa huipullakin Per Erik Svinhufvudin kutsusta presidentin itsenäisyyspäiväjuhlaan tuntiessaan itsensä kuulumattomaksi tunnettujen vieraiden joukkoon vaikka hän ja presidentti olivat ystäviä keskenään jo vuosien takaa. www.pyynikinlinna.fi
Pyynikinlinnassa olevassa näyttelyssä "Aaltosella töissä" eri tehtaiden työntekijät kertovat miten Aaltosen töissä ihminen otettiin aina ihmisenä, miten oikeudenmukaisesti työntekijöitä kohdeltiin ja miten hyvä henki tehtailla oli. Pienimuotoinen näyttely esittelee Aaltosen Mätsälän Andersbergin vanhan 2600-hehtaarisen aateliskartanon sekä uran tuotoksia Lokomon, Sarviksen ja kenkätehtaan ajalta aina vuoteen 1984 saakka. Vapriikin Kenkämuseossa Aaltosen kenkätehtaan toimintaan pääsee pureutumaan pintaa syvemmälle, museon näyttelytiloissa pääsee tutkailemaan koneita, jopa kokeilemaan kengän tekemistä virtuaalisesti ja tietenkin ihailemaan vuosisatojen vaihtuessa muuttunutta kenkämuotia sadoin näyttelyparein. www.tampere.fi/vapriikki/nayttelyt
Jos Vapriikkiin menee kurkistelemaan kenkiä, kannattaa ehdottomasti käydä kurkistamassa myös Lady Ostapeckin valokuvanäyttely alakerrassa. Amerikkalaistunut Lady on suomalaista syntyä, monien rapakon takana kokemiensa elämänvaiheiden jälkeen Lady kuvaa vanhanaikaisia valokuvia vanhanaikaisella kameralla omassa kotistudiossaan Fly Creek -nimisessä pikkukylässä kaukana suurkaupunkien hälinästä. Upeita pukuja ja upeita kuvia, aikamoinen tarina itsenäisestä ja rohkeasta ladystä, joka rakensi upean uransa tyhjästä kirpputorilta ostamallaan kameralla vain siksi, että rakasti harrastustaan ja halusi tehdä sitä myös työkseen. www.vapriikki.net/ladyntyyli
Koska on alkukesä, käydään takapihalla museokierroksen jälkeen - omalla pihalla, äidin pihalla, mummilan pihalla tai kiltin naapurin pihalla. Raparperit ovat nyt parhaimmillaan, suuret vihreät lehdet kutsuvat kurkistelemaan varjoonsa ja poimimaan talteen jo peukaloakin paksummat mehukkaat aavistuksen punertavat varret, monilla tutuillani niitä on niin paljon, että jakavat satoaan mieluusti myös muille. Leipaisin raparperista piiraan äitini ohjeella, sillä ainoalla oikealla ihanalla. Olen saanut todellisen kipinän leipomiseen uudelleen, jos voisin, leipoisin vain koko ajan - sen mitä rakastamaltani työltä toimistotalon uumenissa yli jää.
RAPARPERI-MARENKIPIIRAKKA Pyöreä piirakkavuoka, noin 8 viipaletta
Pohja:
2½ dl vehnäjauhoja
1½ rkl sokeria
150g margariiniä tai voita
3 rkl vettä (jos tarvii)
- Mittaa kuppiin jauhot, sokeri ja voi, nypi sormin tasaiseksi massaksi ja painele taikina piirakkavuokaan. Pistele pohja haarukalla ja paista pohjaa 200'C noin 10 minuuttia.
Täyte:
2 dl vettä
1 l raparperipaloja
4 rkl sokeria
1 rkl maissijauhoja tai perunajauhoja
3 kananmunan keltuaista (Huom! Säästä valkuaiset marenkiin!)
- Mittaa kattilaan vesi, kippaa kyytiin raparperit ja sokeri. Kiehauta hetki niin että raparperipalat "sulavat" hillomaiseksi soseeksi. Ota kattila pois hellalta, sekoita vesitilkkaan maissi- tai perunajauhot ja lisää raparperiseokseen samalla kun sekoitat mukaan kananmunan keltuaiset. Levitä sose uunista tulleen pohjan päälle ja pienennä uunin lämpötila 150'C.
Päällinen:
3 kananmunan valkuaista
6 rkl sokeria
- Vatkaa valkuaiset tanakaksi vaahdoksi, lisäile sokeria ruokalusikkakerrallaan vatkauksen edistyessä. Sanotaan, että marenkivaahto on oikeanlaista, jos uskallat kaataa kupin ylösalaisin pääsi päällä ja vaahto pysyy kupissa.
- Levitä marenkivaahto raparperisoseen päälle piirakalle, paista sitten koko komeutta 150'C:ssa noin 20 minuuttia.
Tämä hauska alkukesän kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Hassua sinänsä, sillä niin moni leivonnainen menettää kuohkeutensa ja osan maustaan seisoessaan pöydällä, mutta ei tämä piirakka. Marenkipiiras sopii erinomaisesti vaniljajäätelön kanssa tarjottavaksi, mutta ei välttämättä vaadi sitä, kuorrutus on nami makeutus ainakin minun suussani aavistuksen karvaaseen raparperiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti