sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Ahtaasti ja lähekkäin

Ota askel menneisyyteen alennusmyyntihärdellin keskellä, käännä kulkusi keskustorilta Hämeenkatua ylöspäin, jatka ohi Hämeenpuiston ja Metso-kirjaston, käänny Tampereen Taidemuseon kohdalta oikeaan kapealle kävelytielle ja jatka korkean puuaidan reunaa kunnes löydät aidasta portin. Tuolla kilometrin matkalla kaupungin keskustan vilinästä Amurin rauhalliseen ja leppoisaan elämänmenoon palaat ajassa takaisinpäin 150 vuotta, maksettuasi 6 euroa kassatytölle ja astuessasi Amurin työläiskorttelin portista sisään olet keskellä 1800-luvun puolivälin pihapiiriä. Tämä yksi puutalokortteli tuolta ajalta on säilytetty nykypäivän ihmisten ihasteltavaksi, korttelin taloissa kierrät aidon historian keskellä alueella asuneiden ihmisten tarinoissa noista kaukaisista päivistä 1970-luvulle niihin kalusteisiin, lehtiin ja leluihin, jotka mekin melkein muistamme, ainakin mummoloista, jos ei muista.


Porvareiden pelloille työläisten asunnoiksi perustettu Amurin kaupunginosa on saanut nimensä Venäjän Siperiassa sijaitsevaan Amurin kylään muuttaneiden suomalaisten siirtolaisten esikuvan mukaan, siirtolaisiahan olivat maalta kaupunkiin tehdastöihin tulevat ihmisetkin tavallaan. Amurin pienissä ja ahtaissa puutalokortteleissa asui parhaimmillaan yli 8 500 ihmistä, noin 20% koko Tampereen väkiluvusta. Yhdessä perinteisessä amurilaistalossa asui neljä perhettä - kammareita talossa oli neljä, kaikkien perheiden yhteiskäytössä yksi keittiö ja keittiön lieden neljä erillistä tulisijaa ruoan laittamista varten. Viiden asuintalon kortteleissa oli yksi huussi ja siellä täällä sitten lisäksi sauna, leipomo, vaatepesula, sepän paja, suutari tai sekatavarakauppa kaupunginosan asukkaiden palvelemiseksi. Vesijohdot ja viemäröinti talojen ulkoseinien vieriin oli amurilaistaloihin tehty jo vuonna 1895, Amuri oli hygieeninen ja omavarainen alue, kaikki tarpeellinen löytyi alueen kauppiailta ja Mustalahden torilta Finlaysonin tehtaan vierestä, kaupungissa saakka amurilaiset kävivät vain harvoin aivan erityisillä asioilla. www.tampere.fi/amuri/


Rakastan Amurin työläiskorttelin hämyistä tunnelmaa, pieniä huoneita ja sitä tuoksua, joka vanhoissa taloissa sisällä on. Museossa harvoin on ruuhkaa, varsinkaan ei harmaina, koleina ja sateisina päivinä. Vaikka kierroksen kävisi kuinka monta kertaa, sieltä löytää aina jotain uutta, aina jonkun uuden osan tarinaa, uuden ajatuksen, uuden mielikuvan, uuden pienen jutun jostain asuinhuoneiden seinälaatoissa kerrottujen tarinoiden ihmisistä. Kun kiertää rauhassa ja kiireettä, muuttuvat hahmot miltei todellisiksi, tulevat näkyviksi, oleviksi, tuntuviksi. Rautatietöissä, rakennuksilla, tukkilansseilla ja tehdastyössä Finlaysonilla, Klingendahlilla, Takolla ja Aaltosella olleet kuvitteelliset ihmiset kuljettavat tarinaa ja johdattavat katselijan läpi Suomen teollistumisen historian puutalokortteleiden kukoistuksesta niiden ajan päähän 70-luvulle kun betoniset elementtitalot tulivat syrjäyttämään matalat, tehottomat ja jo aikaa nähneet puiset asuinrakennukset, kun teollisuusyhteiskunnan rakenteet alkoivat pikku hiljaa muuttua yhä enemmän palveluyhteiskunnaksi toimistotyön, kaupan ja ostopalveluiden lisääntyessä. Amurin Työläismuseokorttelin vanhaa tunnelmaa voi fiilistellä Kahvila Amurin Helmessä maksamatta museoalueen pääsymaksua, Amurin Helmi on avoinna myös maanantaisin ja talvella, silloin kun museo on kiinni. Kahvila on ihana, leipomukset suussa sulavia ja palvelu mitä parhainta, mutta se atmösfääri, se on sielläkin se tärkein.


Kuinka monipuolisia tilaihmeitä nuo pienet huoneet ovatkaan olleet! Nojatuolit ja sohvat muuntuvat sängyiksi, venytettävien petien uumenista ja alta paljastuu kehdot ja lisävuoteet, pöydät ja lipastot toimivat monessa tarkoituksessa. Nykyihminen tarvitsee todella paljon tilaa toimintaansa verrattuna vuosikymmenten takaiseen vaikka vähemmälläkin tosiaan pärjäisi. Pidämmekö kanssaihmisemme kauempana ihan tarkoituksella tilantarpeen varjolla? Kävimme joskus mielenkiintoisen keskustelun ystäväni kanssa siitä, miten viisihenkinen perhe mahtuu kyllä kaksioon, miten kaksi huonetta riittää niin lapsille kuin aikuisillekin, jos tavaraa on hallitusti vain tarpeellinen ja niille kaikille on omat paikkansa josta ne löytyvät helposti ja johon ne on helppo laittaa takaisin. Ahtaassa asumisessa on se yksi ehdoton seikka, joka mahdollistaa sopuisan elon läpi päivien: elämässä pitää saada olla elämisen äänet. Ne jotka rakastavat rauhaa ja hiljaisuutta eivätkä kestä kunnon sirkusta, tarvitsevat sen kaksikerroksisen oman talonsa, suuren tilan, jossa rauhaa häiritsevät seikat voi sulkea yläkertaan pois silmistä ja korvista eikä naapureista ole riesaa.

Kun turistin matkani alkoi, asuin pienessä pesässäni keskellä kaupunkia. Rakastan edelleen muistoa tuosta pienestä yksiöstäni vanhassa puutalossa, siitä jossa aikuisen naisen sänky oli parvella keittiön yläpuolella ja olohuoneessa oli paitsi olohuone, myös ruokahuone, työhuone, kirjasto, takkahuone ja vierashuone. Vaalin tarkasti muistoani siitä, sen tuoksuista ja äänistä, niistä harmaalla maalatuista lattialankuista, jotka narahtivat jalan alla tiettyyn kohtaan astuessa aivan tietyllä tavalla. Pieni kolo oli turvallinen pesä, pienestä kodista pääsi aina ulos kokemaan, näkemään ja tuntemaan, sinne ei tarvinnut linnoittautua, mutta sinne oli ihana palata matkoiltaan takaisin. Kotikaupunki on täynnä erilaisia jänniä näkemisen arvoisia paikkoja, pieneen kotiinsa saa niistä palan mukanaan omissa ajatuksissaan.


Tuon vanhan puutalon naapurit ovat myös mielessäni aika-ajoin, ihmiset, joiden kanssa tultiin oikeasti juttuun, asuttiin lähekkäin ja jaettiin asioita, autettiin toinen toistamme milloin missäkin asiassa - surussa, ongelmassa, korjaamisen tarpeessa olevan ovenkahvan kanssa. Noiden naapureiden kanssa tehtiin ruokaa yhdessä niistä aineksista mitä kelläkin milloinkin oli, pieniä asuntoja laajennettiin kesäpäivisin ulos, aamukahvit juotiin pihapöydässä porukalla ja keittiöt muutettiin yläpihan grillipaikalle iltaisin. Siellä sitä kokkailtiin avotulella keskellä kaupunkia ja ruokailtiin yhdessä ison pihan suurten puiden alla entisaikojen nyyttikestien tapaan. Tuossa talossa ja sen ihmisissä oli jotain ainutlaatuista, jotain todella spesiaalia oli minun tarinatalossani, yksinäisten sydänten talossa. Se opetti minulle paljon, muistutti useista tärkeistä asioista elämässä. Noille naapureille on aina paikka minun sydämessäni, siellä he pysyvät lähellä vaikka etäisyys muuten onkin kasvanut pidemmäksi.

Kesällä grillataan, grillataan niistä aineksista joita käsille sattuu, aina kaiken ei tarvi olla niin suunnitelmallista ja valmiiksi mietittyä. Alla on pari hauskaa reseptiä, siitä vaan varioimaan ja kokeilemaan erilaisia herkkuja omassa kotigrillissä valmistettavaksi:

KESÄ GRILLISSÄ:
MAKKARAVARTAAT

Erilaisia makkaroita
Paprikaa
Sipulia
+ Tomaattia, kesäkurpitsaa, porkkanaa tai mitä vaan kaapista löytyy

- Pilko kaikki varrasainekset reiluiksi palasiksi ja pujota ne sekaiseen järjestykseen varrastikkuihin, yksi varras per syöjä. Grillaa miedolla hiilloksella 15 minuuttia niin, että sipulit ja paprikatkin ovat kypsiä.
- Tarjoile makkaravartaat uusien perunoiden ja voi-sipulisoosin kanssa, salaatin kanssa tai vaikkapa kasvisnyyttien kaverina. Välttämättä vartaat eivät tarvitse seurakseen mitään, sellaisenaankin nämä helpot grilliherkut aivan varmasti tekevät kauppansa.


KESÄ GRILLISSÄ:
KANAFAJITAKSET MUURIKALLA
4 annosta:

500g kanafileitä
2 punaista paprikaa
2 isoa sipulia
2 kynttä valkosipulia
1 pss Santa Maria Taco -mausteseosta
1 prk ranskankermaa
1 prk salsaa
jalapenoja
8 kpl tortilla -lättyjä

- Pese ja pilko kana, paprika, kuoritut sipulit ja valkosipulit. Kuumenna muurikka ja siinä öljy. Heitä kyytiin paprika ja sipulit ja hetken perästä kanat, paista kunnes kaikki on kypsää ja mausta sitten SantaMarian mausteseoksella.
- Tarjoile paistos kuumana tortillalättyjen, jalapenoviipaleiden, salsan ja ranskankerman kanssa.


KESÄ GRILLISSÄ:
KASVISNYYTIT, VALKOSIPULILEIPÄ JA KERMAVIILI-YRTTIKASTIKE

KASVISNYYTIT
per syöjä:
2 keskikokoista perunaa
1 iso porkkana
1/4 paprikaa
1/2 sipuli
1/4 ykskyntistä valkosipulia
ruokalusikallinen Olympia tai Koskenlaskija -sulatejuustoa
mustapippuria

- Pese ja kuori perunat ja porkkanat jos tarpeellista, kuori sipulit ja pilko sitten kaikki vihannekset palasiksi ja kasaa ne keoksi reilun kokoisen foliopalan päälle. Lusikallinen sulattejuustoa kasan päälle, ripaus mustapippuria ja folio nyytiksi. Kiedo toinen samankokoinen pala foliota edellisen päälle varmistukseksi. Grillaa hiljaisella tulella tai hiilloksella ½-1 tunti, testaa perunoiden kypsyys yhdestä nyyttisestä.

VALKOSIPULILEIPÄ
per syöjä:
2 siivua ranskanleipää tai mitä tahansa leipää
reilu luraus öljyä
1/4 osa ykskyntistä valkosipulia

- Pilko valkosipuli silpuksi, kaada öljyä lautaselle valkosipulisilpun päälle, sekoita, anna maustua hetki ja kasta sitten leipäsiivut siinä. Lusikoi valkosipulia vähän leipien pintaan, jos ei muuten jää kiinni. Grillaa leivät molemmilta puolilta rapeiksi.

KERMAVIILIKASTIKE
1 prk kermaviiliä
1/4 ykskyntistä valkosipulia
tuoretta persiljaa
tuoretta ruohosipulia

- Silppua yrtit ja sekoita ne kermaviiliin. Anna maustua hetkinen ennen tarjoamista. Toimii erinomaisesti lisukkeena grillatun lihan, kalan, leivän tai salaatinkin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti