Jos Tampereen pulloon panisin ja mukaani matkalle ottaisin...

Tallustellessani tänä sateisena aamuna bussipysäkiltä töihin Puutarhakatua pitkin, seisahduin katsomaan tarkemmin kadunvarren kenkäliikkeen ikkunaa. Silmiini osui tamperelainen tervehdys logona ikkunassa olleen kengän sisäkannassa, siinä koristeena Näsinneula ja Kauppahallin silhuetti. Ja kun tarkemmin katsoin, oli noita Moro-Kenkä -merkkisiä avokkaita vieretysten useampiakin erilaisia malleja, miehille toisessa ikkunassa omansa. Hymyilin melkein ääneen tuon nimen lukiessani: Hyvä tamperelaiset, niin sitä pitää - kotiseutuylpeys kunniaan! Moro-Kenkä on kenkäkauppias Mikko Savikon rekisteröimä tavaramerkki, Moro-merkkisiä jalkineita myydään Kenkämatin myymälässä Kauppahallissa ja Kansankengässä Puutarhakadulla Anttilaa vastapäätä. Kauppias ilmoittaa kenkien olevan täysin kotimaisia ja materiaalin aitoa nahkaa. Hinnalla nuo jalkineet eivät ainakaan ole pilattuja, pitänee mennä kurkistamaan Kauppahallin liikkeen valikoimaa tarkemmin ja kenties tekemään itselleenkin kesäkenkälöytöjä. Mallistoa kauppiaan mukaan Moro-kengissä löytyy aamutossuista aina bootseihin saakka.
www.aamulehti.fi/moro-kaikuu-nyt-myos-askeleissa/

www.tampereenkauppahalli.fi/kauppiaat/kenkamatti

Tiesin, että Tampere-seura ja Aamulehti ovat myyneet jo jonkun aikaa MORO -tekstillä varustettuja T-paitoja ja neulospipoja, peritamperelainen on mielestäni ollut myös YLE-shopissa myyty Pikkukakkonen -tuotesarja. Ylen kauppaa ei Tohlopissa enää fyysisesti ole vaikka netistä tuotteita tilattua saakin, mutta sekä Pikkukakkosen paitoja että MORO-paitoja saa Mediamuseo Rupriikin kaupasta Finlaysonilta. MORO-paitoja ja -pipoja saa Rupriikin kaupan lisäksi myös Aamulehden asiakaspalvelusta Siperiasta. Mielettömiä ideoita tamperelaiseksi tuliaiseksi, loistavia ajatuksia lahjakoriin laitettavaksi. Yksi blogiani kommentoinut neitokainen oli tällaista lahjakoria ystävälleen keräillyt ja kiitti iloisena aikaisemmasta suklaavinkistä. Tuntui kivalta voida olla avuksi ja kuulla, että joku näitä juttujani täältä lukee, löytää niistä kenties jotain pientä lisää omaan matkaansa turistista tamperelaiseksi. Toivottavasti neidin korissa oli Tampere-oluen,  Tampere-suklaan ja Tampere-Suomi-sanakirjan lisäksi myös Mustaamakkaraa ja puolukkakastiketta sille, sekä sitten pipa, joka päässä Mustaa voi rotvallir reunalla syärä.
www.tampere.fi/mediamuseo/kauppa.htm
www.aamulehti.fi/moro-paita-voi-tehda-sinut-hulluksi
http://yleshop.yle.fi/

Jos Tampereen vangitsisi pulloon, olisi pullossa Näsinneula, Näsinneula on valittu Moro-Kenkien logoon ja aika moneen muuhunkin Tamperetta kuvaavaan tuotteeseen. Aika hassua sinänsä, että vaikka tuo monumentaalinen rakennelma on tehty piiiiiitkän historian omaavaan kaupunkiin vasta 1970-luvulla, kiteytyy siihen monelta osin ainakin turistien parhaiten tuntema tamperelaisuus. Ehkä siksi, että se silhuetillaan hallitsee kaupunkimaisemaa, näkyy kauas ja seisoo jykevästi juuri siellä, missä suuri osa kesän turisteista Tampereella vierailee. Näsinneulaa ei siis tarvitse kenellekään hirmuisesti esitellä, se on Tampereen maamerkki, vuonna 1971 valmistunut 168-metrinen torni, Suomen korkein vapaasti seisova rakennelma, äärettömien maisemien tähystyspiste ja á la carte -ravintola pyörivällä 360-asteen panoramamaisemalla. Mikään tivolilaite Näsinneula ei pyörimisestään huolimatta ole, yksi täysi kierros kestää 45 minuuttia, joten välttämättä liikettä ei sisällä ollessaan edes huomaa - muuta kuin maisemien vaihtumisena ikkunassa. Kirkkaalla säällä silmä kantaa pitkin pirkanmaalaista maisemaa 20 kilometriä joka suuntaan ja nuo maisemat todella ovat nauttimisen arvoisia. www.sarkanniemi.fi/nasinneula/

Näin tamperelaisena ajatellen Näsinneulan pieni miinuspuoli on juuri se, että se sijaitsee turistienkin suosimalla Särkänniemen huvipuistoalueella. Kesäisin alueelle on sisäänpääsymaksu, Näsinneulaan päästäkseen joutuu pulittamaan aluelipusta 10,00 €. Ruuhka-aikaan huipulla käymiseen pitää lisäksi varata rutkasti aikaa, hissiin saa jonottaa samalla tavalla kuin kaikkiin huvipuiston varsinaisiin huvittelulaitteisiinkin ja tungosta ylhäällä on ahdistukseen saakka. Mutta onhan ylhäällä huimaa, ei siitä mihinkään pääse. Ja kyllä kaikkien Tampereella asuvien pitää ainakin kerran neulassa käydä. Ihan vaan siksi, että se on Näsinneula. Ja on se aika komeakin, omalla kummallisella seitkytlukuisella tavallaan...

Ravintola Näsinneula tarjoilee á la carte -listallaan annoksen "Parsaa kahdella tavalla". Parsaa voi tarjoilla kotioloissakin niin, varsinkin nyt kun parsakausi vielä on kuumimmillaan. Oma suosikkini parsanvalmistustavasta alkaa kallistua pannulla pariloituun versioon, joko alla olevan ohjeen mukaan tai oliiviöljyn, sitruunan ja parmesanjuuston kanssa tarjoiltuna, mutta perinteisesti keitettynä setti toimii ihan loistavasti myös. Kokeilkaapa:

PARILOITUA PARSAA PEKONIKÄÄREESSÄ
2 annosta:

1 nippu tuoretta parsaa
1 pkt pekonia

- Pese parsat ja leikkaa niiden alaosan puisevat varret pois.
- Puolita pekoniviipaleet pituussuunnassa ja kieritä aina yksi puolikas tiukasti venyttäen parsatangon ympärille.
- Kuumenna pannu ja pariloi pekoniset parsat siinä kauttaaltaan niin että pinta saa kauniisti väriä ja varsi pehmenee (n. 5 min).
- Nostele parsat lautasille ja nauti heti lämpimänä.

Aika usein yksinkertainen on parasta. Tämä ajatus pätee ainakin parsan valmistukseen, sillä tämä resepti todella toimi ja toimi loistavasti.

KEITETTYÄ PARSAA BEARNAISEKASTIKKEELLA
2 annosta:

1 nippu parsaa
ripaus suolaa

2 kananmunan keltuaista
½ rkl valkoviinietikkaa
3 rkl valkoviiniä tai vettä
100 g voita
1½ rkl hienonnettua persiljaa ja rakuunaa
tilkka sitruunamehua
ripaus valkopippuria

- Pese parsat ja leikkaa niiden alaosan puisevat varret pois. Kiehauta kattilassa vesi parsoille, lisää parsat vasta kiehuvaan pikkaisen suolalla maustettuun veteen. Absoluuttista keittoaikaa on vaikea kertoa, mutta parsat ovat parhaimmillaan silloin, kun veitsen kärki tai haarukka uppoaa niiden varteen juuri ja juuri tuntuen. Kaada vesi pois ja nostele parsat lautasille.

- Kun parsavesi on tulella ja odottaa kyytiläisiä, aloita bearnaisekastikkeen tekeminen: Mittaa etikka ja viini kattilaan. Vaikuttaa varsin vähäiseltä nestemäärältä, mutta älä hätäänny, lämmitä niitä hetki. Lisää sitten joukkoon keltuaiset koko ajan hyvin vispaten.
- Kun seos alkaa saada kuohkeutta ja paksuuntua (varsin nopeasti), nosta kattila sivuun ja lisää huoneenlämmössä pehmennetty voi pieninä nokareina kattilaan, sekoita edelleen hyvin koko ajan. Kun kastike on tasaista, lisää silputut yrtit, jauhettu valkopippuri ja tilkka sitruunamehua.
- Tarjoa heti mikäli parsat ovat valmiit. Jos ei, peitä astia esim. foliolla, ettei kastike jäähdy. Älä lämmitä kastiketta enää valmistuksen jälkeen uudelleen, sen koostumus muuttuu ikävästi.

En ollut ennen tätä kokeilua tehnyt koskaan bearnaisekastiketta, sillä jostain kumman syystä mulla on ollut päässäni ajatus, että emulsiokastikkeiden tekeminen on kamalan vaikeata - niin kuin kaikkien muidenkin kastikkeiden tekeminen aikaisemmasta mielestäni. Tämä loistokokki Henri Alénin ohje ei kuitenkaan vaadi tuntien työtä vesihaudekulhojen kanssa, itseasiassa resepti oli todella helppo ja nopea. Mutta kastikkeen yrttinen maku juuri sitä, mitä se mielestäni parsakaudella tuon vihreän herkun kaveriksi pitääkin olla.