Pakkaspäivän ihanuutta

Ihana aurinkoinen pakkaspäivä Tampereella! Neljä ensimmäistä talvea täällä menikin vähän niin kuin ohi kun ei ollu kunnon talvea ollenkaan, ei pakkasta, ei auringossa kimaltelevia lumihankia. Kesän sateinen keli vain muuttui syksyn sateiseksi keliksi ja jatkui talven sateisena kelinä vaihtuen sitten kevään sateiseen keliin. Maa oli musta, lunta ei ollut kuin hetkittäin ja silloinkin niin vähän, ettei siitä oikein osannut iloita. Joka paikka tulvi loskaa ja henki synkkyyttä ja turhautuneisuutta, koko kaupunki vaikutti vaipuneen masennukseen. Vain lenkkipoluilla oli liukasta ja jäätä, sen koirakin huomasi, mutta muuta muutosta puiden lehtien puuttumisen lisäksi ei vuodenaikojen vaihtumisessa juuri havainnut. 

Pohjoisesta mulla on ihmisten lisäksi eniten ollu ikävä talvia, ikävä kaikkia neljää kunnolla toisistaan poikkeavaa vuodenaikaa täällä vallinneen märän harmauden ja mustuuden keskellä. Hassua, etten koskaan pohjoisessa ollessani osannut arvostaa niitä, ihailla vuodenaikojen vaihteluita komeine ruskineen ja kevään hentoine vihreineen, en ymmärtänyt antaa niille niiden ansaitsemaa arvoa. Ihminen todellakin huomaa jonkin asian tärkeyden vasta kun menettää sen. Tämä ja edellinen talvi ovat kuitenkin olleet toisenlaisia, nämä ovat olleet todellisia talvia ja kesät sitten todellisia kesiä myös. Tampere on näyttänyt kauneutensa, noussut harmaan keskeltä kukoistukseensa. Lumiset puut, pakkasen kuuraamat rakennukset, jäätyneen kosken sulien kohtien paksu valkoinen höyry pimeää talvitaivasta vasten. Talviset kadut ja puistot, talven tuntu kasvoissa, pakkasen tuoksu. Pakkanen muuten tuoksuu, oletteko huomanneet? Aamulla ensimmäistä kertaa ulos mennessä tuo tuoksu tulee vastaan jo portaissa, ulko-oven avatessa se turruttaa hetkeksi kaikki aistit ollen kuitenkin miellyttävä, ystävällinen, se varoittaa tulijaa kylmästä ilmasta. Muistan tuon tuoksun jo lapsuudesta, keskellä kaupunkia sijainneen kerrostalon kivisestä rappukäytävästä, johon se tulvi suuren lasioven raoista.

 

Tällaisina päivinä pitää käydä kävelyllä, käydä silläkin uhalla, että nenänpäätä nipistää ja varpaita vähän kipristelee. Pitää ottaa mukaan pussi vanhaa pullaa tai leipää ja käydä lintujen talviruokintapaikalla katsomassa oisko siellä ketään evästä kaipaavia. Tampereella on kiitettävästi kivoja ulkoilualueita eripuolilla kaupunkia, oma suosikkini Peltolammin luonnonsuojelualueesta luovuttuani löytyy Kaupista. Kaupissa on sitä oikeaa aarniometsätunnelmaa, vaikkakin Pyynikin maastot tuntuu välillä kivoilta kans - varsinkin jos citylenkki ihmisten keskellä maistuu yksinäistä maastojuoksua paremmin. Ja onhan Pyynikin suunnalla Pispalanharjun piiiiiiiitkät portaat, oivallinen itsensäylittämisen paikka, vaikka ne ei oo ne samat "Tahdon portaat", joista Tapparan entinen valmentaja Rauno Korpi on 80-luvulla tehnyt legendaariset treenauttamalla niissä joukkuettaan taistelutahdossa ja sitkeydessä. Noi oikeat Tahdon portaat on näkötornin kupeessa, vähän lyhyemmät, mutta sitäkin haastavammat kun niitä ylös-alas juoksee verenmaku suussa. Ainakin kertaalleen ylös asti nämä lempeämmät Pispalan portaat kannattaa kuitenkin ehdottomasti jaksaa kiivetä vaikka rapiat 300 porrasta ottaiskin henkeen, sen verran upeat on maisemat siellä ylhäällä yli Pyhäjärven!

Kun citylenkkeilee Pyynikillä ja ihailee noita komeita maisemia, on reippaan ulkoilun päälle ihan ok pikkasen hemmotella itteään. Kannattaa siis päättää lenkkinsä Pyynikin Näkötornille - Näkötornin munkit, oi maailma! Jos et ole testannu niitä etkä nähny Näkötornia ja sen huipulta koko kaupungin yli avautuvaa näkymää, et ole oikeasti ollu ees Tampereella. Pieni ja sympaattinen kahvila on avoinna joka päivä 9 - 20, joka päivä siellä on tungosta ja tilanahtauteen kannattaa varautua. Mutta terassi on avoinna talvellakin ja jos nyt ei ihan älytön pyry oo, suojaa jykevä kivitorni tuulelta aikas hyvin. Tornin huipulle pääsee hissillä kun maksaa euron kahvilan kassalle, se on ehdottoman hyvin sijoitettu euro, panoraamamaisemaa voisi tuijotella tunteja niin päivänvalon kuin illanhämäränkin aikaan. Graniittinen 26 metriä korkea torni on rakennettu Pyynikinharjun päälle vuonna 1929 kun aikaisempi puinen näkötorni vaurioitui 1918 veljessodassa. Torni on upea ilmestys jo pelkästään nähtävyytenä vaikkei kahvia, munkkia ja maisemia korkealta haluaisikaan. Kokonaiskorkeutta näköalapaikalle merenpinnasta laskien kertyy yli 150 metriä.

http://www.munkkikahvila.net

Oh, tuntuu kuin olisin pelkkää virtaa ja voimaa, aurinkoisella päivällä todella on ihmeellinen vaikutus. Pelkästään kaupungin katselu kirkkaalla säällä on ihanaa, iloisempaa kuin harmaina päivinä. Työmatkankin varrella hauskasti herää huomaamaan miten erilaisilta rakennukset näyttävät silloin kun auringonvalo osuu niihin, näyttää niistä uusia puolia. Saa ne hymyilemään.

Takkatuli lämmittää pakkasen kylmettämän kulkijan illalla ulkopuolelta, kevyt keittoruoka sisäpuolelta. Talvisen iltapäivän lenkkiruoka on siis ehdottomasti minestronekeitto, se hautuu hetkessä valmiiksi ulkoa tullessa. Sillä aikaa voi loikoa hyvällä omatunnolla tyynypinossa takan edessä ja lukea lempparikirjaa tai vanhaa klassikkoa. Nautiskella olostaan onnellisena siitä, että meni ulos, näki kivoja asioita ja tuli reippailtua vielä kiitettävästi. Ja katseltua kaupunkiaan hyvässä valossa, se tuntu mukavalta. Kunnon talvi tuo Tampereen lähemmäs minua.

MINESTRONEKEITTO
8 annosta:

400g naudanjauhelihaa (tai kinkkua)
½ pss kaurapastaa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
4 porkkanaa
1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 pss pakasteherneitä
1 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyreetä
2,5 litraa vettä
1 lihaliemikuutio
luraus soijaa suolan tilalta
oreganoa
mustapippuria
chilijauhetta
paprikajauhetta

- Ota iso kattila, laita vesi kiehumaan ja murenna sinne lihaliemikuutio.
- Kuori ja pilko porkkanat, paloittele paprikat, lisää ne kaikki lämpiävään veteen ja anna kiehua kannen alla.
- Kuori ja pilko sillä aikaa sipuli, silppua valkosipulinkynnet ja paista ne pannulla jauhelihan kanssa. Mausta jauheliha reilulla mustapippurilla, chilillä ja paprikalla. Mausteita saa todellakin olla reippaasti, että liemeen saadaan makua, pientä tulisuuttakin, jos tykkää.
- Lisää kiehuvaan veteen herneet, pasta, tomaattimurska ja tomaattipyree. Mausta liemi reilulla oreganolla ja lurauksella soijaa.
- Hauduta keittoa n. 15 minuuttia kunnes porkkanat ovat kypsyneet. Lisää tarvittaessa nestettä, tarkista lopuksi maku ja lisää mausteita, mikäli olit liian varovainen

Mie alan pikku hiljaa päästä keittojen makuun. Lupasin itselleni edellisen vuoden vaihteessa, että opettelen kokkailemaan erilaisia keittoja iän ikuisten salaattien lisäksi. Kokeilin minestronea jo kerran aikaisemmin muutama viikko sitten, mutta silloin siitä tuli italianpataa nesteen kadotessa salamyhkäisesti taivaan tuuliin. Eipä siinä, hyvää se oli silti, mutta tällä kertaa osasin laittaa tarpeeksi nestettä, jotta koostis oli keittomaisen oikea. Minestrone kai oikeesti tehtäis käyttämällä jauhelihan tilalta noita kinkkusuikaleita, mutta mie en oikeen tykkää niistä, joten ihan autenttinen tää resepti ei siis oo. Mutta sitäkin maistuvampi se sitten on.