lauantai 29. tammikuuta 2011

Erään lauantaipäivän löytöretki

Eräänä lauantaiaamuna ystäväni soitti minulle kysyen haluaisinko lähteä pitkälle lounaalle, vaihtamaan kuulumisia oikein kunnolla pitkästä aikaa. Hän tulisi hakemaan minua autolla, mentäisiin yhteen kivaan paikkaan vähän kauemmas keskustasta. Ja totta tosiaan paikka oli kiva! Tai no kiva - se oli enemmän! Se oli ihana, siitä tuli yksi lempparipaikoistani siltä istumalta. Tuo lauantai oli muutenkin tärkeä, sain puhua pitkästä aikaa sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee minut kokonaan, tuntee taustat, historian, nykypäivän ja suurimman osan aikaisemmista ajatuksistanikin, arvostaa saadessaan kuulla uusia, on mielellään mukana pohdinnoissa luomassa niitä. 

Tampereelle muutettuani ja täällä hetken aikaa asuttuani ymmärsin sen, mikä voima on lapsuuden ystävissä, niissä ihmisissä, jotka ovat olleet mukanasi koko matkan varhaisista vuosista kasvussa aikuisuuteen. Huomasin, miten erilaista on jakaa asioita tarvitsematta selittää omaa olemassa oloaan, kertoa vaan juttu pohjustamatta sitä ensin puolta tuntia kun kanssakeskustelija tietää sinulle tärkeät ihmiset, tuntee paikat ja ymmärtää kokonaisuuden siitä minkälaista taustaa vasten omasta näkökulmastasi asioita pohdit. Uusilla ystävilläni täällä on joskus taipumusta lokerointiin, taipumusta yrittää ymmärtää ihmistä yhden luonteenpiirteen tai olemuksenosan kautta, laittaa hänet yhteen lokeroon muiden samanlaisten ihmisten joukkoon. Joskus hämmennys on ollut käsinkosketeltava silloin, kun íhminen onkin osoittautunut toisenlaiseksi, hän ei olekaan sopinut hänelle valittuun lokeroon ja hänet olisi pitänyt siirtää sieltä toiseen, mutta sopivaa uutta ei ole vielä löytynyt. Jälkikäteen se on huvittanut, mutta aina tilanteessa ei. On ollut jotenkin surullista huomata, että pitäisi olla tietynlainen ja tehdä tietynlaisia asioita, puhua tietyllä tavalla ja tietynlaisista jutuista, jotta sinua olisi helpompi käsitellä. No joo, stereotypiointia minunkin taholtani, eihän se ole uusien ystävien vika, jostainhan heidänkin on aloitettava.

Kun alkuun kerran pääsin, kerron tässä välissä toisenkin ajatuksen: Toinen alkuajoilta mieleeni jäänyt piirre tamperelaisissa ihmisissä oli se, että kun tutustuin silloisen mieheni ystäviin illanistujaisissa ja kahvitreffeillä, tuntui kun en olisi ollut paikalla itse, olisin ollut hologrammi - läsnä, mutta en todellinen. Minuun ei osattu suhtautua elävänä ajattelevana ja tuntevana ihmisenä. Istuin pöydässä mieheni vieressä kun häneltä kyseltiin mitä olen aikaisemmin tehnyt ja mitä teen nyt, mistä pidän ja mistä en, haluanko tanssimaan vai jäänkö mielummin pöytään ja niin edelleen. Vastasin kyllä itse jokaiseen kysymykseen, mutta uusi kysymys osoitettiin silti aina miehelleni etunimeäni kysymyksessä käyttäen. Uteliasta ujouttako se oli, aavistuksenomaista kiusaannusta uudesta ihmisestä vai hienovarainen ja kohtelias tapa käsitellä vierasta? Viikkojen ja kuukausien kuluessa tuo hassu pieni juttu muuttui, tulin tutuksi ja todelliseksi tilanteisiin, mutta aluksi tapa toimia ihmetytti, jossain vaiheessa jopa kiukutti hieman. Pohjoisessa jotenkin on kasvanut siihen, että ystävien ystävät ovat ystäviä myös, tervetulleita ihmisiä siinä missä varsinainen ystäväkin - hänhän on valinnut ystävänsä mukaansa ja pitää heistä, joten ennakko-odotus on, että he todellakin ovat mukavia ihmisiä. Samalla tavalla kuin minä ihmettelin tamperelaisten tapaa, ihmetteli mieheni minun ystävieni hänelle osoittamaa yllättävää ja outoa ystävällisyyttä pohjoisessa. He kun taas hänet tavatessaan ottivat heti omakseen, turhia kyselemättä käyttäytyivät kuin olisivat aina tunteneet hänetkin, kohtelivat kuin vanhaa tuttavaa eivätkä antaneet hänelle uutuuden gloriaa, vieraana olemisen vaativaa erityishuomiota, mahdollisuutta selittää itseään. Puolensa ja puolensa siis, näkökulmasta ja tottumuksesta riippuen.



Mutta tuo paikka johon tuona lauantaina menimme: Haarlan paperitehtaiden vanha tehdasalue Onkiniemessä Paasikivi-Kekkosen tien varressa Näsijärven rannalla. Hoplop lapsille, Putiikki Rannalla ja Bistro Pannu&Huone aikuisille. Ihana. Kaunis, mielettömän mukava pari nuo kaksi, Putiikki Rannalla ja Pannu&Huone. Putiikki on jotenkin kertakaikkisen upea pieni lifestylekauppa vanhassa tehdasmiljöössä, tunnelmaltaan aivan omaa luokkaansa. Vaatteita, kenkiä, ja sisustus-, hemmottelu- ja lahjatavaroita myyvä liike on järjestelty hallittuun kaaokseen, samassa hyllyssä saattaa kenkien, hattujen ja leninkien lisäksi olla saippuoita, tikkunekkuja ja piparimuotteja ja se tekee katselusta vain entisestäänkin mielenkiintoisempaa! Löytämisen ilo on mieletön, kun saa käteensä jotain kaunista, omanlaistansa kymmenien ja taas kymmenien tuotemerkkien joukosta. Putiikki myy vähän erilaista tavaraa, vähän erilaista tyyliä. Kalliimpien merkkien ohella myös huokeampia - kaikki paidat täällä eivät maksa 489,00€ vaikka jotkut maksavatkin. Mukaan tuolla kertaa tarttui Soaked of Luxuryn tunika 47,95€ -20%, ilahduttava löytö kaikkien niiden kymmennien ihanien mukaanjäävien fiilisten lisäksi. 



Jos siis haluat hemmotella itseäsi tai rakasta ystävääsi, mene tänne lauantailounaalle. Nauti kiireettä mielettömistä salaateista ja leivistä, maailman mahtavimmasta ja mehevimmästä lasagnesta tai hyvästä kahvista erilaisten makeiden herkkujen kaverina. Varaa aikaa ainakin tunti, tämän paikan fiilistelyssä kuluu aikaa! Pannu&Huoneella ei oo nettisivuja, mikä sinänsä on aika kummallista. Saman omistajan (Laura Ullman) ravintoloita on keskustassa ollu aiemmin kaksikin, Wanha Wanilja on jo edesmennyt, mutta Café La Famille Aleksis Kiven kadulla Frenckeliä vastapäätä on edelleen voimissaan. Oi maailma kun saisin noita kaikkia, saisin maistaa kaikkia niitä tuoksuja, jotka korkean vanhan ravintolasalin täyttävät! Täältä ei haluaisi lähteä pois, ei haluaisi astua tästä ranskalaisesta idyllistä ja utuisen ihanasta haavemaailmasta takaisin ulkopuolella tuivertavaan talviseen viimaan ja arkisen aherruksen pyöritykseen.

Ranskalaistyylisessä bistrossa soi rauhallinen menneidenaikojen pariisilaismusiikki, ravintolasalin täyttää hiljainen puheensorina - pöydissä istuu niin pariskuntia, tyttöryhmiä kuin omasta rauhastaan nauttivia päiväkahvittelijoita. Lehtivalikoimassa on päivän päälehtien lisäksi valtava määrä sisustus- ja ruokalehtiä. Täällä ei näy myrrynaamoja, täällä näkee nautiskelijoita. Kahvilatuotteiden esillepanot ovat kuin taideteoksia itsessään, kauniista maljoista on ihana valita makeanälkään tyydytystä, ilmavat marengit on parhaita koskaan maistamiani jälkkäriherkkuja. Erilaisin tuolein kalustetuissa pöydissä ja seinustojen hyllyköissä on myytävänä olevia kukka- ja kynttiläasetelmia, purkkeja ja purnukoita, suolasirottimia, kattaussomisteita ja astioita. Pannu&Huone on elämys, joka pitää kokea, tämä pitää tuntea. Superiso kiitos ystävälleni, joka minut tuona lauantaina ensimmäisen kerran tänne toi. Taitaa ystäväni tietää mistä minä pidän - tai sitten pitää samoista asioista kuin minä. Ehkä tietynlaisessa samanlaisuudessa ihanan erilaisuuden ohella on täyteläisen ja pysyvän ystävyyden ydin, ystävyyden ja rakkaudenkin. Superiso kiitos siis myös miehelleni, joka antoi minulle joululahjaksi palan Pannu&Huonetta spaghettipurkin ja maljakon muodossa. Olen onnellinen kun ympärilläni on rakkaita ihmisiä, ihmisiä, jotka tuntevat minut ja osaavat ilahduttaa, saavat jalkani nousemaan irti maasta ja harmaammankin päivän kirkastettua.

Koska ruoat ja erilaiset maut ovat matkamuistojani, Pannu&Huoneesta haluan mukaani lasagnen. Aina kun syön lasagnea, vertaan sitä täydelliseen Pannu&Huoneen lasagneen. Tässä oma versioni siitä, mieluiten vielä vihreällä öljyisellä pestolla päällystettynä annoksena.

TONNIKALALASAGNE:
6 annosta:

9 lasagnelevyä
2 prk tonnikalapaloja

Tomaattikastike:
2 rkl öljyä
2 sipulia
2 kynttä valkosipulia
1 tlk yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyreetä
5 sentin mittainen tuuttaus sinappia
2 sekunnin mittainen tuuttaus ketsuppia
hyppysellinen mustapippuria
hyppysellinen sokeria
hyppysellinen oreganoa

Juustokastike:
2 rkl voita tai margariiniä
½ dl vehnäjauhoja
6 dl maitoa
valkopippuria
suolaa
150g juustoraastetta

- Tee ensin kastikkeet. Tomaattikastike on hyvä saada hautumaan ensin, sen tekeentyessä valkoinen juustokastike syntyy kädenkäänteessä. Pilko siis sipulit ja valkosipulit, laita luraus öljyä kattilaan ja kuulota sipulit siinä. Kippaa sitten kyytiin tomaattimurska ja tomaattipyree sekä mausteet. Pienennä hellan lämpö niin, että kastike kuplii kevyesti ja hautuu, mutta ei räiski pitkin seiniä. Sekoita välillä.
- Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot, saat aikaiseksi kellertävän köntin ja luulet, että kaikki on pilalla. Aloita kuitenkin maidon lisääminen tuon köntin kaveriksi vähä kerrallaan todella voimakkaasti sekoittaen niin, että maito aina sekoittuu kokonaan voi-jauhomassaan ja notkistaa sitä. Kun kaikki maito on tuolla taktiikalla lisätty, huomaat, että sinulla on valkokastikepohja valmiina. Senkun vaan maustat valkopippurilla, suolalla ja puolella juustoraastemäärästä, ni hyvä tulee. Valkokastiketta ei saa kiehuttaa, pohjaanpalamisvaara on suuri.
- Kun kastikkeet ovat valmiit, päästään kasaamaan lasagne: Kaada kolmasosa juustokastikkeesta sopivan kokoisen uunivuoan pohjalle, asettele sen päälle kerros lasagnelevyjä, levittele siihen päälle sitten puolet tomaattikastikkeesta ja toinen tonnikala purkki ja seuraava kerros lasagnelevyjä. Sitten kolmasosa juustokastikkeesta, toinen tonnikalapurkki ja tomaattikastikkeen loppu. Taas kerrros lasagnelevyjä ja loput juustokastikkeesta. Ripottele päällimmäiseksi loput juustoraasteesta koristeeksi kastikkeen pinnalle.
- Paista noin 40 minuuttia 200'C. Peitä vuoka kannella tai foliolla, jos näyttää että pinnan juustokastike ja juusto ruskistuu liialti.

Olen sanaton, ihan samperin hyvää. Mie jotenkin muistin että lasagnen tekeminen olis vaikeampaa ja aikaavievempää ja siks en oo sitä tehny piiiiiitkään aikaan. Mutta tää oli yllättävän kiva setti tehä! Jos tekis perinteisen jauhelihaversion, vois jauhelihan ripotella tonnikalan tapaan erillisesti tai sitten sekoitella valmiiksi tomaattikastikkeen joukkoon, miten vain. Mutta tonnikala vei voiton, kalaa (jos purkkitonnikalaa nyt siksi voi kutsua) tulee syötyä muutenkin aivan liian vähän.

1 kommentti:

  1. Oi, minäkin kävin tuolla ihan juuri ja mikä mieletön paikka se on! Tosin kävin vain Pannu&Huone puolella, mutta nam! mikä parsakaalifetapiirakka siellä oli! Kiitos lasagnevinkistä, sitä täytyy kokeilla <3

    Päivi

    VastaaPoista