lauantai 8. lokakuuta 2016

Cityruskaretki korkokengissä

Olenko jo tarpeeksi hehkuttanut syksyn ihanuutta? Syksyn värejä, tunnelmaa, tuulta ja aurinkoa? Todellakin tarpeeksi? Eilen oli perjantai, kiireetön kaupunkipäiväni Runotytön kanssa. Päivä aloitettiin Fazerin kahvilan notkuvien pöytien äärestä ystävän kanssa buffetaamiaisen merkeissä ja päätettiin Pikku Kakkosen puiston liukumäki- ja keinuähkyihin. Siinä välissä ehdittiin pitkästä aikaa kirpparillekin ennen kuin Runotytön oli aika saada ansaitut kauneusunensa. Olen kävellyt vaunujen kanssa paljon Tampellan ja Finlaysonin rauhallisilla alueella, Pyynikillä ja Pispalassa pahimman liikenneruuhkan ulottumattomissa, mutta tällä kertaa tartuin ystäväni ehdotukseen ja suuntasin vaunut Ratinan rantaan. Ystävieni ollessa ruskaretkillään pohjoisessa, minua odotti yllätys kotikaupunkini eteläisessä rannassa.



En ole koskaan käynyt Ratinanrannassa, siellä ihan rannassa-rannassa saakka. Muutama vuosi takaperin rakennetut kerrostalot ovat irroittaneet rannan kaupungista ja kätkevät sen taakseen. Vilkkaasti liikennöity autotie ja talot antavat rannalle aivan erityisen rauhan, sen näin ja koin vasta, kun kuljin Laukonsillan yli ja Ratinan sillan ali ja kurkistin ensimmäisen talon nurkan ympäri. Henkäisin ääneen. Avaruus, aurinko, hiljainen rantabulevardi ja venesatama. Tamperelaiseen maisemaan istuvan punaisen tiilen kanssa oranssina, keltaisena ja punaisena hehkuvat puut ja pensaat. Pyhäjärven kirkkaana kimmeltävä selkä. Kunpa mukana olisi ollut joku, jonka kanssa olisin voinut ihastella näkemääni ääneen. Kävelin hiljokselleen rannan toiseen päähän ja takaisin syksyistä järvinäkymää ihaillen.



Koska Runotytön uni jatkui, kiersin rannasta ylös Ratinan sillalle ja kuljin sillan yli Eteläpuiston puolelle. Eteläpuisto, se paikka, jossa pidetään sirkuksia ja festivaaleja. Viime vuosisadan alussa, kahdessa osassa rakennettu vanha puisto, josta autotielle näkyvillä on Wäinö Aaltosen Osuuskuntatoiminnanmuistomerkki ja teollisuusmies Fabian Klingendahlin rintakuva. Ja suuret puut, Suomen paksuimmat mongolianvaahterat ja paperikoivut. Alas rantaan vaunujen kanssa kävellessäni tuijottelin järvelle ja nautin hiljaisuudesta. Autojen ja kaupungin äänet kuuluivat alas vain vaimeana hurinana. Alhaalta rannasta löysin pop up -kesärannan grillauspaikkoineen, kahviloineen ja komean uimalaiturin pelastusrenkaineen. Jos olisin tiennyt rannasta kesällä, olisi minusta saattanut löytyä sen verran trendiä ja hipsteriä, että olisin tuonut porukkani rantaan nautiskelemaan auringosta. Hymyilin rannalle ja katselin tuulen mukana tanssivia syksyn lehtiä jatkaessa uteliaana matkaani. Mihin saakka rantaa oikein riittää? Sirkus- ja festaripaikkana toimiva hiekkakenttä on muuten entinen speedway-rata. Herra K muistaa käyneensä siellä 70-luvun lopussa katsomassa kisoja pikkupoikana, speedway-pyörien äänet ja tuoksu on jäänyt hänen mieleensä erityisenä. Tuoksua ihmetellessämme löydämme tiedon, että speedway-pyörissä käytetään risiiniöljyä voiteluaineena. Vaunujen kanssa kentän poikki kävellessäni siellä tuoksui häivähdyksen omaisesti sirkus.



Pidemmälle kävellessäni rantatie kapeni poluksi. Kapeimmassa kohdassa ohitin soutuveneitä kosketusetäisyydeltä, kunnes tie taas leveni ja tulin pienelle aukiolle kivipaaden luo. Kirkkaassa auringonpaisteessa piti siristää silmiäni nähdäkseni lukea kiveen kiinnitetyn laatan tekstin: "Tällä paikalla sijaitsi vuosina 1908-1962 Palomäen uimalaitos, jossa toimivat Tampereen uimaseura ja Tampereen työväen uimarit". Uimalaitos? Tässä rannassa? Hauskaa! Näin sitä taas vaan löysi jotain mielenkiintoista. Takaisin kaupunkiin päin tassutellessani muistan kuulleeni Eteläpuiston kaavoituksesta ja rakennussuunnitelmista ja mietin millaiseksi se puoli rantaa rakennetaan. Tuleekohan siitä samanlainen korkeiden talojen reunustama bulevardi kuin Ratinan puolestakin. Vastausaika kaupungin ideakyselyyn Eteläpuiston tulevaisuudesta on harmittavasti ehtinyt päättyä kuukausi sitten.



 

Kotiin päästyäni googlailen Palomäen uimalaitosta ja uppoudun lukemaan vuoden 1908 Kansan Lehden artikkelia aiheesta vanhalla suomella kirjoitettuna. Ajattelen hetken Jari Niemelää, tänä syksynä pois nukkunutta Tampere-tietäjää, jonka tarinoita kotikaupungistani rakastin. Jari mainitsi jossain tekstissään uimalaitoksen. Jarin tarinoita ei enää tule lisää, mutta ne, jotka ovat, jäävät elämään ikuisesti.

Palomäen uimalaitos oli vedenpäälle laiturin päähän kivijalustojen varaan rakennettu puinen uimahuone, jossa oli aidalla erotettuna kaksi puolta, toinen miehille ja toinen naisille. Avattuna nuo kaksi puolikasta yhdessä muodostivat 50 metrisen altaan, jota käytettiin uimakilpailuissa. Altaissa molemmilla puolilla oli notkulaudat uimahyppyjä varten, korkein lauta yli 9 metrissä. Jättimäinen rakennelma tuo uimalaitos, josta en koskaan aikaisemmin ole kuullut mitään. Vuonna 1956 valmistunut Pyynikin uimahalli, yksi Suomen ensimmäisistä uimahalleista, korvasi pikku hiljaa Palomäen uimalaitoksen, joka purettiin 60-luvun lopussa.


Kävelyilläni harvoin tuijottelen maata, mutta tällä kertaa silmääni osui vahingossa kaivonkansi. Stockholm Vatten? Oikeasti? Piti palata pari askelta takaisin päin ja tarkistaa. Mihin saakka minä oikein kävelinkään? Naapurimainen kaivonkansi Tampereella, kyllä. Onko joku muu bongannut tämän, itse asiassa nämä, kansia kun oli kaksi vierekkäin? Miksi tuo kansipari on Tampereella? Onko erikaupunkien kansia meillä jossain lisää? Kysymyksiini vastanneelle lähetän kiitokseksi viime syksyisen kirjani syysiltojen sohvannurkkalukemiseksi. Jos vastauksia tulee monta, arvon kirjan saajan vastaajien joukosta.

6 kommenttia:

  1. Ratinaan, Eteläpuistoon ja koko alueeseen liittyy paljon erilaisia muistoja. Varhaisin mieleen jäänyt muisto on Ratinan stadionin katsomosta. 70-luvun lopulla olin isäni kanssa katsomassa jalkapallo-ottelua ja mukana olleen toisen pojan kanssa leikimme katsomon takana olleissa hiekkamontuissa. Aurinkokatsomon takana oli silloin vain pelkkään hiekkaa ja katsomon alle oli muutamia vajonneita kaivantoja, syviä kuoppia, jotka tietenkin kiinnostivat pieniä poikia. Kaverini putosi juostessamme kuoppaan ja vajosi katsomon alle. Huudon kuultuaan isät ryntäsivät paikalle ja pari järkkäriä myös. Kaverin käsi oli vielä näkyvissä ja jotenkin joku sai nostettua hänet taksin päivänvaloon. Taisi olla pelottava tilanne kun sen vieläkin muistaa torumiset ja puheet kaivinkoneen tuomisesta paikalle...

    Kun tuli puhetta speedwayradasta, ensimmäisenä mieleen tuli tuoksu joka kisoissa oli. Hassua, että muisti toimii hajun kanssa.

    "Kesät ovat sitä aikaa kun jääkiekkoilijat tehdään" muistan jonkun valmentajistani sanoneen. Monen monta kesää harjoituksissa viettäneenä olen kokenut tämän hikisesti. Usein harjoitukset olivat Ratinassa, Koulukadulla tai Pyynikillä.

    Vielä yksi juttu. Olin kesätöissä legendaarisella Tampereen Hakalla rakennushommissa. Heti lukion jälkeen aloitin hommat Klingendahlin saneeraustyömalla. Vanha upea tehdasrakennus johon tehtiin asuntoja. Monia hommia pääsi sielläkin tekemään, mutta yksi on edelleen näkyvissä. Uusia ikkunoita varten myös julkisivua piti korjata ja tiilien saumausta myös. Työmaan mestari pyysi minut saumaushommiin, mutta ennen sitä piti saada oikean värinen laasti. Pussista piti sekoittaa värijauhetta laastia varten niin kauan, että väri näytti edes vähän samalta kuin vanha. Työ ei ollut kovin tuottavaa, mutta edelleen paikallaan.

    Herra K

    VastaaPoista
  2. Hauska tuo kaivonkansi! Missä kohtaa se on? Miten ihmeessä Tampereella on Tukholman kansi! Teekkaripila?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse epäilen syyksi jollain tapaa sitä, että suomalainen Torkin Valimo ilmeisesti tekee myös Tukholman vesilaitoksen kannet. Mutta se ei silti selitä sitä, miksi kansi on Tampereelle asennettu. Kai vahinko olisi huomattu ja korjattu.

      Kannen paikkaa en vielä paljasta. Bongaa kansi ja osallistu kirja-arvontaan :)

      Poista
  3. Onko kaivon kansi keskustorilla? Ystävyyskaupunki?

    VastaaPoista
  4. Ai että tuli jo hirmuinen ikävä noihin maisemiin. Monesti juuri noissa paikoissa kävelin ja ajelin fillarilla kesällä ja syksyllä. Kunpa pääsisin takaisin!
    Valitettavasti en huomannut noita kaivonkansia, ainakaan huomioinut niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Emilie! Lupaamani kirja-arvonta meinasi aivan unohtua! Kannet löytyvät Ratinanniemestä vähän ennen Ratinansillan alitusta keskustasta Pyhäjärven rantaan päin kävellessä. Toivottavasti pääset pian taas katselemaan rakkaita maisemia!

      Sitä ennen, laittaisitko minulle sähköpostilla osoitetietosi, niin saat käpertyä sohvan nurkkaan kun lähetän sinulle joulunodotuslukemista: info@eevamarialisko.com :)

      Poista