torstai 28. huhtikuuta 2016

Kadut, joita kävellä huvikseen - kahvila, johon mennä ilokseen

Eilinen oli harmaa päivä. Taas harmaa. Sateeton kuitenkin pitkästä aikaa. Kun aurinkoisten ja lämpimien kevätpäivien makuun pääsi, ei harmaisiin päiviin meinaa millään olla tyytyväinen. Pitäisi osata iloita sateettomuudesta enemmän, suunnitella pihatöitä ja toteuttaa suunnitelmia palakerrallaan. Kun nuori neiti piti viedä Tohloppiin kuvauksiin kesken koulupäivän, pakkasin Runotytönkin autoon lähteäksemme pienelle päiväunikävelylle siinä samalla kuvausten päättymistä odotellessa. Ja millainen kävely siitä tulikaan! Pispala. Olin aivan unohtanut, miten upea paikka Pispala kävelyretkelle onkaan.



1800-luvun lopussa harjulle kasvaneella Pispalan esikaupunkialueella ei ollut asemakaavaa tai raeknnussäännöksiä, kapeat tiet ja kadut syntyivät sikinsokin rakennettujen talojen väliin sinne missä oli tarvis. Ylös ja alas kulkeville pienille kujille on vaikea kuvitella isoja autoja vaikka sellaisia siellä tänä päivänä enimmäkseen on, usean perheen taloissa asuu vain yksi perhe nykyisin. Kutsuvilta näyttäviin portaikkoihin ei vaunujen kanssa pääse, joten me Runotytön kanssa kävelimme katujen reunoja pitkin. Pispalassa on valtavasti katsottavaa, tuntuu, kuin jokaisella talolla olisi tarinoita kerrottavanaan. Runotyttökään ei malttanut nukkua vaan osoitteli pienellä kädellään erivärisiä puutaloja, aitoja ja rinteessä silmänkantamattomiin levittäytyvää kattomerta. Pyhäjärven selälle saakka hänen ihailunsa ei vielä yllä vaikka itse jäin tuijottamaan yli allamme avautuneen aavan. Hätkähdin, kun yhtäkkiä muistin, etten vieläkään, lähes kaksi vuotta sen avaamisen jälkeen, ole vieraillut paljon puhutussa Cafe Pispalassa. Nyt täytyi vihdoin olla se päivä. Googlasin puhelimellani kahvilan osoitteen ja suuntasimme kulkumme sinne.



Pispankatu 30:een vuonna 1927 rakennetun punaisen puutalon kivijalassa sijaiseva ravintola raidallisine markiiseineen on suloinen, täysin toisesta maailmasta kuin sateinen Tampere. Paikalla on 40-luvulta 80-luvulle sijainnut sekatavarakauppa, Lauri Haikosen, niin kerrotaan. Ravintolakäyttöön ostamansa talon alakerran valjasti Vesa Leppälä, vuosia maailman suurissa keittiöissä kokannut kovanluokan ammattilainen, joka tyttäriensä perässä muutti takaisin Suomeen. Yhden miehen keittiö on vaihtelua 480-hengen jättikeittiöille, meidän kurkistaessa keittiöön siellä kokkaa Vesan pitkäaikainen työpari. Herran piti tulla Cafe Pispalaan vain auttamaan ystäväänsä avajaisissa, mutta täällä hän on edelleen. Ja hyvä niin, uskomattoman hyvät tuoksut levittäytyivät pitkälle harmaan päivän navakan tuulen mukana.



Ulkoapäin ranskalaistyyliseltä kivijalkakahvilalta näyttävään tilaan sisään astuessamme päädymme sekoitukseen vanhaa suomalaista sisustusta ja latinalaisia värejä. Pönttöuuni koivuhalkoineen on sopusoinnussa koukeroisten pikkulaattojen ja tiskillä komeilevien tuoreiden hedelmien kanssa. Cafe Pispala on ensisijaisesti kahvila kakkuineen ja leivoksineen, mutta sieltä saa myös ruokaa, ja juuri tuo erilainen ruoka tekee siitä omanlaisensa. Tällä viikolla pikkukahvilan menu on eteläamerikkalainen, viime viikolla makumaailma oli Tyynenmeren aasialaista. Hauska ja rohkea konsepti maailmaa kiertäneellä miehellä.



Latinomusiikki hihityttää Runotyttöä ja saa hänet hytkymään sylissäni. Jätimme vaunut ulos parkkiin ruuhkaan varautuessamme, mutta talvikaudella ei arkipäivinä heti kello 11 ole kuitenkaan tungosta. Kesäisin ja viikonloppuisin tilanne on kuitenkin toinen, etukäteen tehdyt pöytävaraukset ovat silloin tarpeen, muuten ei terasssillekaan mahdu. Tilaan lounascombon ja saan Runotytön eväsruoalle lämmityksen, katselen ympärilleni odottaessani, jutustelen omistajan ja tarjoilijan kanssa paikan tarinasta. Viihdyn Cafe Pispalan tunnelmassa heti ensi askeleista lähtien. Runotyttökin viihtyy, hän on tervetullut asiakas, vaikka ravintolan täynnä ollessa en ehkä kanssa-asiakkaiden ajatusten pelossa uskaltaisi hänen kanssaan sinne tulla.



Porkkana-korianterikeittoa, pitkään haudutettua papu-possupataa ja banaanikahvileipä. Makujen taivas! Cafe Pispalan värikäs ruoka muuttaa harmaan päiväni iloiseksi, kahvilan ovesta lounaan jälkeen ulos astuessani olen eri päivässä kuin ennen lounasta. Aivan kuin aurinkokin pilkistäisi pilvien raosta. Tämän päivän ansiosta huominen ja kaikki tulevat päivät ovat parempia. Tänne pitää päästä uudelleenkin.

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkistä :) Tuonne pitää minunkin päästä.
    T. Nelliina

    VastaaPoista