lauantai 2. huhtikuuta 2016

Menneisyyden jäljet

Naurahdan itselleni istuessani koneelle: Minä todella taidan olla tulossa vanhaksi. Joka kevät huomaan miettiväni samaa asiaa, kerta kerran jälkeen kevään tulemisen nopeus on minulle yhtä suuri yllätys. Nytkö se jo on täällä? Eikö ihan juuri vielä ollut talvi? Vuodesta toiseen hämmästelen aina vaan uudestaan sitä, miten nopeasti lumi sulaa kun se vihdoin alkuun on päässyt. Hanget häviävät silmissä. Yhtenä päivänä kadut ja tiet ovat mahdotonta loskamössöä, seuraavana päivänä ne ovat lumettomat ja kuivat, vain kenkien kantojen alla rapiseva hiekotushiekka kertoo menneestä talvesta ja sen liukkaista jäätiköistä.



Keväisiä katuja kävellessä katse harhailee, auringosta ilahtunut silmä etsii katsottavaa kaupungin katukuvassa. Mitä kaikkea katuja kävellessään näkeekään! Paloja menneestä, ripauksen historiaa päivittäisten työ- ja kauppamatkojen varrella. Vanhoja taloja, patsaita, muistomerkkilaattoja... Katsellessani kauhealta näyttäviä 60-70-lukuisia kerrostaloja, mietin, miten ne olisi aika suojella nyt. Niiden alta on aikanaan revitty kauniit 10-20-lukuiset kivi- ja puutalot kokonaisina kortteleina, muutaman vuoden kuluttua nuo 70-lukuiset ovat siinä iässä kuin niiden alta revityt talot olivat silloin. Ne, jotka aikalaisten silmissä tuntuivat rumilta, kömpelöiltä ja tyylittömiltä. Jos itse olisin ollut 70-lukuinen päättäjä, olisinko katsellut 20-lukuisia taloja samalla silmällä kuin nyt katselen niiden tilalla olevia kamalia elementtilaatikoita, aikansa tyyli-ikoneita, haluttuja, käteviä, uusinta rakennustekniikkaa edustaneita?

Aurinkoisen aamupäivän kulttuurikävely Hämeenpuistossa ja Finlaysonin alueella Minna Canthin päivänä oli hauska kokemus, ensimmäinen opastettu kävelykierros kotikaupungissani. Oli hauskaa huomata, miten vanhat tarinat patsaiden ja paikkojen takana olivat entuudestaan tuttuja paitsi minulle, myös muutamalle muulle kierrokselle osallistuneelle. Iso kiitos Sohvi Sirkesalolle loistavista keskustelunavauksista eri nähtävyyksillä! Luodinreikiä teollistumisen muistomerkissä, suurta naisasiaa piiloutuneena pieniin yksityiskohtiin, koko kaupungin suunnan muuttaneita tapahtumia, jotka sen aikaisten ihmisten silmissä ovat tuntuneet mitättömiltä. Kun kaduilla kävelee silmät auki, näkee patsaiden ja muistomerkkien lisäksi muutakin. Juttuja menneisyydestä, muitakin kuin niitä, jotka kertovat suurista teoista ja sota-ajoista.



Mikä oli aikanaan Kauppa-aukio, mitä kauppoja siellä on ollut ja mitä siellä myyty? Onko aukiolla ollut liikennettä vai onko se ollut torimainen paikka? Millä vuosikymmenellä? Jotain merkittävää siinä on ollut, kun taloyhtiö restauroi myös tuon jättikokoisen tekstin Kymmenen miehen talon seinässä remonttinsa yhteydessä. Miksi mistään ei kuitenkaan löydä tietoa Kauppa-aukiosta? Tai talon toiselle puolelle seinään jätetystä Koruompelimon kyltistä. Kuka Koruompelimoa on talossa pitänyt ja milloin? Millaisia ompelutöitä sieltä on tilattu, keitä ovat sen asiakkaat olleet ja miksi liike on aikanaan lopettanut? Vuoden 1914 puhelinluettelosta löytyy numero Koruompelimolle, voi jos siihen vain voisikin vielä soittaa ja kysäistä... Kymmenen miehen talosta onneksi on löydettävissä julkista historiatietoa, sen vertainen erikoisuus tuo vuonna 1908 valmistunut Birger Federleyn suunnittelema rakennus on ollut.

Lisää samanlaisia tavallisemmasta elämästä kertovia pieniä muistoja on naapurikorttelissa. Vanha kadunnimikyltti, sitä on kai yritetty jäljitellä Kymmenen miehen talon seinäänkin. Ja toisessa suunnassa vanha talonnumero. Ja teksti jostain entisestä liikkeestä uuden liikkeen pääoven päällä, piilossa lasin takana niin, että vain osa siitä pilkistää tarkkasilmäisen kadulla kävelijän silmään. Tampereen... mikä? Mitä Dressmannin paikalla Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulmassa on aikaisemmin ollut? Talon rakentamisen aikoihin, tuo nimi kun on kaiverrettu julkisivun graniittiin. Vuonna 1928 valmistuneen Helsingin Osakepankin talon logo on hauska maamerkki sekin, koko seinän kokoiseen tekstiin yllättävän vähän kiinnittää huomiota, vaikka sitä ei voikaan olla huomaamatta enää sen jälkeen kun sen kerran on merkille pannut.

Huhtikuu on täynnä kevään merkkejä, merkkejä menneestä talvesta ja pieniä muistutuksia entisistä ajoista. Ja sitten se fakta, että minä vanhenen taas, syntymäpäivieni aikoihin ei maassa enää ole kuin pälvittäin lunta, näkyvissä enemmän sulaa maata kuin lumikasojen alla vielä peitossa olevaa. Kukakohan oikeasti ensimmäisenä uskaltaisi ehdottaa 60-70-luvun talojen kunnossapitovelvoitetta ja suojelemista? Minä olen tulossa vanhaksi. Huolehdin siitä, että niin rumilta ja turhilta kuin nuo talot nyt tuntuvatkin, kohta meiltä puuttuu taas merkittävä osa tietyn ajan rakennuskantaa, jos ei ajoissa ryhdytä toimenpiteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti