Sateisen syyspäivän lohturuokaa

Kun taivas on harmaa, ja heti aamusta saakka on työpöydän kohdevalo pidettävä päällä nähdäkseen tehdä töitä tässä syksyisessä hämäryydessä, tarvii lounaaksi jotain lämmintä. Jotain turvallista ja lapsuudenmuistoista tuttua, jotain tähän suomalaiseen koleaan säähän sopivaa. Sanoisin, että kotiruokaa, mutta kotona harvoin tulee tehtyä sitä mitä tällä kertaa tarkoitan. Mielikuvissani syksyinen meri on musta ja myrsky piiskaa aallokossa keinuvan kalastajaveneen kantta. Sateenvarjon alla Koskenrannan rahisevaa hiekkatietä Lapintielle päin kävelee hymyssä suin kun tietää, että perillä odottaa säähään täydellisesti sopiva lohdullinen lounas. Mitä siitä, jos varpaat vähän kastuvat. Mitä siitä, jos hiukset taipuvat latvoista mutkalle koskean kelin takia. Syksy masentavuudessaan kuuluu niihin neljään vuodenaikaan, jotka tekevät tästä pohjoisesta maasta niin rakkaan.

Vuodet kuluvat ja syksyt seuraavat toisiaan. Eräänä syksynä työkaverin kanssa sovittiin, että seuraavalla viikolla mentäisiin lounaalle siinä naapurissa Woiman talossa Lapintiellä sijainneeseen Ritvan Kala-Kahvilaan. Tuosta syksystä ja lounaan sopimisesta on vierähtänyt nyt aikaa kuutisen vuotta, työpaikat niin minulla kuin ystävällänikin ovat vaihtuneet, mutta lounastreffit onneksi silti jatkuneet. Noustessani Koskenrannasta paloaseman ohi Lapintielle, halaan ystävääni aivan kuin yhteiset työpäivät olisivat olleet eilen. Tiemme risteävät edelleen, siitä olen hirmuisen onnellinen.

Herra Frans Jousen suunnittelema Osuusliike Voiman talo erikoisine torneineen on valmistunut Juhannuskylän kaupunginosaan vuonna 1928, sen kivijalassa on jo silloin sijainnut ravintola. Vuosien takainen aikomuksemme "mennä käymään Ritvalla" ei olisi voinut muistua mieleeni parempaan aikaan. Tällä viikolla me molemmat tarvitsemme kunnon ruokaa, suomalaista ruokaa, perinteistä ja ihanaa, ja sitten sitä syleilyynsä käärivää villapeittomaista kodikkuutta, jota vain Ritvan Kala-Kahvilan kaltaiset paikat vahakangasliinoineen voivat asiakkailleen tarjota. Onneksi ystävien lisäksi jotkut muutkin asiat maailmassa pysyvät. Vaikka aika on kulunut, on Ritvan Kala-Kahvila edelleen paikallaan yhtä mummolamaisena kuin aina, joskin sen omistajat ovat vaihtuneet Ritvan jäätyä eläkkeelle vuosi sitten.

Pieni ravintola on erilainen kuin muut kaupungin lounasravintolat. Se ei ole maalaisromanttinen, vanhanaikainen eikä antiikkisen rustiikkinen, se on helposti lähestyttävä tavalla, joka sekoittaa yhteen mielikuvat jonkun kodista, kouluruokalasta ja pienestä kanttiinista. Ritvan Kala-Kahvilan lounaslistalla on monta hyvältä kuulostavaa vaihtoa, mutta falafelit, kanansiivet, aurajuustoinen pekoni-lohipasta ja ruis-lohihampurilainen saavat tänään jäädä. Ne kalpenevat tämän kertaisen valintani, silakkapihvien ja perunamuusin rinnalla. Tuon annoksen takia tänne juuri tultiin, se on niin perinteinen, ettei sitä saa enää melkein mistään. Kun jälkiruoaksi on tarjolla viinimarjakiisseliä, on lounas täydellisesti juuri sitä, mitä vain Ritvan Kala-Kahvilan kaltainen paikka tarjoilee. Kuusivuotinen odotukseni palkittiin, keittiöhenkilökunta ja reseptit ovat kahvilassa samat kuin Ritvan aikana vaikka turkkilaispojat suomalaista perinneruokaa tarjoilemassa saattavatkin hämmentää.

Kiitos rakkaalle ystävälleni piristävästä lounasseurasta ja kiitos Ritvan Kala-Kahvilalle sateisen päivän villapeittomaisesta syleilystä. Silakkapihvien kanssa tarjoiltu tar-tar-kastike oli niin hyvää, että sitä piti hakea noutopöydästä oikein lisää.

Kalaa tulee syötyä kotonakin aivan liian harvoin, joten nyt kun kotimaista ahventa ja kuhaa ja muita vaaleita kaloja on lähikaupan lihatiskillä tarjolla runsain mitoin, jatkan kastikehaastettani innosta hihittäen. Syksyisiin iltoihin kuuluu sohva, viltti ja hykerryttävän tunteikas elokuva, juuri sellainen kuin Eat, pray, love tai Julie&Julia on. Jälkimmäisen katsottuani tartuin keittokirjaan ja etsin reseptin täydelliselle kalan kanssa tarjoiltavalle kastikkeelle. Tätä ranskalaisen keittotaidon Amerikkaan tuoneen Julia Childin ohjeella tehtyä perinteistä voi-sitruunakastiketta syö enemmän kuin mielellään myös pelkkien keitettyjen perunoiden tai niin ikään Julia Childin ohjeella maidossa keitetyn kukkakaalin kanssa. Mmm!

BEURRE BLANC á la Julia Child

4 annosta:

½ dl valkoviinietikkaa  

 ½ dl kuivaa valkoviiniä tai sitruunamehua

1 rkl hyvin hienoksi silputtua salottisipulia

suolaa

hyppysellinen valkopippuria

350 g voita nokareina 

- Mittaa kattilaan silputtu salottisipuli ja nesteet, ja keittele lientä kokoon niin kauan, että sitä on jäljellä noin 1½ ruokalusikallista. 

- Ota kattila pois liedeltä ja vispaa nesteen joukkoon ensimmäiset kaksi voi nokaretta. Kun ne ovat sekoittuneet, nosta kattila takaisin liedelle ja lisää seuraavat kaksi nokaretta voita vispattavaksi kastikkeeseen. Ja sitten seuraavat ja seuraavat niin kauan, että koko valtavalta vaikuttanut voimäärä on sekoitettu kastikkeeseen. Mausta kastike hyppyselisellä suolaa ja valkopippuria, koristele halutessasi esim. persiljalla.

Yksinkertaista ja kaunista. Kastike on vispattaessa paksuuntunut ja vaalentunut hieman, sen hapokas, mutta yhtä aikaa aavistuksen makea ja pehmeä maku on taivaallinen. Kerta kaikkiaan taivaallinen, Julia Childia ja ranskalaisia kastikkeita ei todellakaan ole turhaan kehuttu!