torstai 7. elokuuta 2014

Rollikoita ja raitioteitä

Punainen tiili... Hmm. Miten minusta tuntuu, että toistan itseäni? Punaisesta tiilestä olen tainnut kirjoittaa jo pari muutakin kertaa, mutta taas minä palaan siihen, en voi sille mitään. Punainen tiili vetää minua puoleeni, kiinnittää huomioni, se on kiehtova osa kotikaupunkiani. Omaleimaista nimenomaan Tampereelle. Punainen tiili kaupunkikuvassa on kaunista, mutta omaa taloani tai edes takkaa talooni en punaisesta tiilistä kuitenkaan rakentaisi.


Työmatkani on kulkenut Pispalanharjun sivuitse jo monta vuotta, monta monituista kertaa olen katsellut matkan varrella olevia taloja, etenkin yhtä suurta punatiilistä varastorakennusta, jonka metallilanka-aidassa on koulun kyltit ja kuntosalimainos. Ammattiopisto ja crossfitsali, ei kovin kiehtovaa kaupunkiseikkailijan silmin, mutta jotain sellaista tuossa rakennuksessa on, mikä ei ole jättänyt minua rauhaan. Niinpä eräänä kesäisenä päivänä avasin taas kerran suuni Herra K:n vieressä ja kuinka ollakaan kuulin rakennuksen tarinan. Töistä takaisin kotiin ajaessamme pysähdyimme katsomaan sitä vähän lähempää.

Rakennuksen kauniin kaareva ja monikulmainen muoto antoi vinkkejä siitä, että se on rakennettu ennen betonielementtiaikaa. Herra K tiesi, että veneiden talvisäilytykseenkin joskus käytetty rakennus on vanha rollikkahalli, se paikka, jossa yhtä nuoruuteni mieleenpainuvimmista teatterikokemuksista, musikaalia Virgo, esitettiin ennen kuin se lähti kiertueelle ja tuli myös Ouluun. Oh, Virgo! Niin ja rollikat, olen minä niistäkin kuullut.


Rollikka, trolleybus eli johdinauto, oli Tampereen joukkoliikenneväline joulukuusta 1948 toukokuuhun 1976 saakka. Tavallisten linja-autojen tapaan renkailla kulkeneet bussit toimivat sähkövirralla, jota ne saivat katujen päällä kulkeneista johdinlangoista. Tänä päivänä ajankohtaisemmista raitiovaunuista, joita Tampereelle ensimmäisen kerran suunniteltiin jo vuonna 1907, rollikat erosivat siinä, etteivät ne tarvinneet kulkeakseen kiskoja. Rollikkareittejä oli kaupungissa neljä, yhteensä 37 kilometriä. Muistona tuosta ajasta on Kalevassa sarvijaakoiksikin kutsuttujen rollikoiden mukaan nimetty katu.
 
Mutta voi Virgo! Se oli kyllä aikamoinen musikaalikokemus 17-vuotiaana. Pikkusiskoni hullaantui esitykseen aivan samalla tavalla kuin minäkin. Meillä oli autossa C-kasetti, jonka nauhaa kulutettiin monta vuotta musikaalin kappaleita uudelleen ja uudelleen kuunnellen. Kun isä vaihtoi perheemme auton uudempaan, jäi kasetti epähuomiossa vanhan auton hansikaslokeroon ja mikä suru se myöhemmin huomattuna sitten oli! Moni tamperelaisistakaan ystävistäni ei ole koskaan kuullut Virgosta, mutta kuinka ollakaan kun tarina tärkeän kasetin kohtalosta tuli Herra K:n kanssa ensimmäistä kertaa puheeksi, kaivoi herra levyhyllystään musikaalin cd-levyversion. 


Virgon musiikin voima ei ole laimentunut vähääkään vaikka vanhojen rollikkahallien toimimisesta näyttämönä tuleekin kuluneeksi kohta jo 20 vuotta. Aikuisena olen lukenut juttuja tuon musikaaliprojektin takaa, kuullut tuon Heikki Salon käsikirjoittaman ja Costello Hautamäen säveltämän teoksen olleen Tampereen Teatterin ja Pirkanmaan työvoimatoimiston yhteisprojekti, jonka avulla työllistettiin aikanaan 120 työtöntä nuorta. Useat noista nuorista löysivät Virgon kautta tiensä teatterin ja musiikin pariin. Sami Hintsanen, Joni Leponiemi, Jari Ahola, Elina Järn... 

Tampereen historian kannalta olennaisempaa on kuitenkin hallien rollikka-aika ja se, että vastaavanlaisia johdinbusseja ei Suomessa ole Tampereen lisäksi ollut kuin Helsingissä. Rollikat olivat hiljaisia, tasaisia ja saasteettomia kaupunkiajoneuvoja, mutta ongelmiakin niiden käyttämisessä oli. Milloin johdinlangat irtoilivat kannattimistaan, milloin taas rollikoiden sarvet irtosivat langoista tai katkoivat niitä. Huolto- ja korjaustyöt aiheuttivat liikennekatkoksia pitkiksikin aikaa. 70-luvulla taloudelliset dieselbussit ajoivat rollikoiden ohi. Viimeinen rollikka on näyttelyesineenä museokeskus Vapriikissa. 


Rollikkahallien vierestä pääsee portaita pitkin ylös harjulle. Portaiden yläpäässä on pieni puisto ja näköalatasanne, josta halleja ja niiden takana harjun alla avautuvaa Näsijärven maisemaa voi talviaikaan ihailla koko komeudessaan. Kesällä näkymä valitettavasti peittyy puiden lehtien taakse. Rollikoita mäen alla sijaitseviin halleihin mahtui aikanaan 32 kappaletta. Jos Tampere tällä vuosituhannella saa ratikkansa, saavatkohan vanhat rollikkahallit uuden elämän ratikkahalleina?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti