torstai 11. tammikuuta 2018

Rakkaudesta arkeen, rakkaudesta ruokaan

Juhlat on nyt juhlittu, piiiiiiitkäksi aikaa, huokaisi ystäväni väsyneen ja harmistuneen oloisena. Hän laskeskeli, että seuraava vähänkään juhlaksi kelpaava ajankohta olisi helmikuun puolivälissä oleva ystävänpäivä, eikä sekään kuulemma kovin kummoinen heidän perheessään ollut, mies ei arvostanut mokomaa hömpötystä. Laskiainen, nääh, hiihtoloma, ei ole, pääsiäinen, ei sekään hitiltä ystäväni mielestä kuulostanut. Vappua tässä taidetaan odotella, mitä siihen nyt on, reilu sata päivää, hän tuumasi ja mietti samaan hengenvetoon miksi loppuvuoteen on kasattu ruuhkaksi asti juhlia, halloweeniä, isänpäivää, pikkujouluja, itsenäisyyspäivää, monta joulunpyhää tapanintansseineen ja hännän huipuksi vielä uuden vuoden megabileet ennen monen kuukauden kuivaa kautta. Naurahdin tahattomasti, en ollut koskaan ajatellut asiaa noin. Minulle juhla on aina tarkoittanut hyvää ruokaa, eikä koskaan ole vielä ollut väärä aika hyvälle ruoalle. Minä rakastan ruokaa. Keksin helposti tekosyyn pienelle juhlalle ihan ilman kalenteriakin. En kaipaa diskovaloja enkä ilotulitusta, kotona on ihmisen hyvä olla.


 





Uuden vuoden aluksi minulla on ollut tapana katsoa taaksepäin ja pohdiskella sitä, mitä edellisestä vuodesta jäi käteen. Miettiä mistä olen ollut onnellinen, mistä erityisen kiitollinen ja mitä pitää muistaa alkaneena vuonna tehdä toisin, mitä paikalleen jämähtäneitä unelmia edistää. Juhlattomuus ei ole ollut ongelma, arki kaikkine rutiineineen ja tuttuine toimintoineen on juuri sitä, mistä nautin oikeastaan kaikkein eniten. Pienet hetket, ne tavalliset ja tasaiset, katkeamattomassa ketjussa toistuvat asiat ovat parasta, mitä minä voin toivoa myös vuodelta 2018.

Ruoka, rakkauteni, nousi edellisen vuoden viimeisellä puolikkaalla pääosaan yllättävällä tavalla. Se on asia, joka tekee minut hirvittävän iloiseksi. Vihdoinkin saan puuhastella ruoan parissa niin, että sillä kenties joku päivä saattaisi vaikka ansaita elantonsa. Ehkä. Aika näyttää. Iltapäivän sinisessä hetkessä koskenrantaa Hämeensillalle päin kävellessäni ajattelin ruokaa ja hetken mielijohteesta päätin tehdä mutkan Puiston kautta, hakea itselleni kotiin sellaisen herkkupaketin, joita toistaiseksi olen ostanut sieltä vain ystävilleni.


 

Astuessani sisään Puiston Herkku -myymälään, hymyilin. Tiesin pienen kaupan hyllyjen kätkevän helmoihinsa vaikka mitä ihanaa, pieniä juttuja, joita ei saa muualta. Tekisinkö pastan kotiin päästyäni? Vai salaatin? Vai tekaisisinko muhkean, mehevän palapizzan puiston ohjeella, se kun on saatavana herkkumyymälästä sekin? Nuuskin ilmaa ja vedin itseeni niitä tuoksuja, joita tuoretta leipää ja herkkuja myyvässä pikkukaupassa leijuu. Puiston avajaisista syksyllä oli mieleeni jäänyt antipastitiski, sen kiiltävä leikkelekone ja juustot, joita toimitetaan myytäväksi lähialueilta. Antipastilautanen. Helppoa. Herkullista. Vähän erilaista. Ehdottomasti, se se on! Antipastilautasella juhlistaisin tavallista maanantaita ja sitä fiilistä, että tavallisissa maanantaissa olin kaikkein onnellisin.



Suuntasin antipastitiskille ja valitsin lautaselleni ilmakuivattua kinkkua ja kahta erilaista salamia niin ihanan ohuiksi leikattuna, että niitä olisi heti tehnyt mieli maistaa. Kilohinta leikkeleissä hämää, kahden hengen lautaselle niitä tarvitaan vain muutamia kymmeniä grammoja per laji, hinta laput suloisesti vanhanaikaisen näköisten pienten paperipakettien päällä puhuivat alle eurosta, alle puolesta toista kunkin tuotteen kohdalla. Ammattitaitoinen lihamestari tiesi mistä puhuin, esitteli ylpeänä valikoimaansa ja suositteli sieltä parhaat juuri makuuni sopivasti.

Pala parmesania ja nokare sinihomejuustoa, vähän marinoitua punasipulia ja muutamia pulleita oliiveita. Ja tuoksuva, vastaleivottu focaccia folio-paperipussissaan. Ja niille kaveriksi purkki punaista pestoa, juustokeksejä ja pieni hillolajitelma, merkkiä, joka on tuttu ulkomaan matkoilta. Tesco Finest. Sitä en ole Suomessa nähnyt vielä myynnissä. Hymyilin mieleen hiipiville lomamuistoille, metalliseen pikkukoriin kertyvälle kokoelmalleni jännittäviä elintarvikkeita, joita hämärtyvässä illassa nautittaisiin hotellin parvekkeella lasillisen kyytipoikana ennen illallispaikan etsintää. Lasillisen... Jotain juotavaa... Pullo Puiston nimikkojuoma, Sparkling Dolcea, siiderin vahvuista kuohuviiniä. Hotellin parveke ja tumma, kuuma ilta. Talvinen viima ja maanantai-iltapäivä kotikaupungissa. Sohva, viltti ja villasukat. Sohvapiknik. Täydellinen koti-ilta herkkukorin kanssa. Mitä sitä muuta vielä tarvitsisi? Jotain jälkkäriksi, sitten arjen juhla olisi täydellinen. Jotain, mitä voisi nauttia vilttiin kääriytyneenä hyvän kahvin kaverina illan elokuvaa odotellessa...






Leveämmin kuin tullessani, hymyilin Puistosta lähtiessäni. Päällimmäisenä ostoskassissani keikkui hauska styroksirasiallinen Puistossa tehtyä artesaanijäätelöä, turkinpippuria ja pistaasia, palanen kesäpäivien lämpöä talven keskelle. Arki-illasta oli luvassa todellinen juhla, aidompi yllätys kuin päälleliimattujen pakkojuhlien väkisin keksityt. Herkutteluhetki, johon perheen pieninkin saisi halutessaan osallistua. Äiti ei viettäisi aikaa keittiössä vaan nostaisi herkut suoraan kassista pöytään kotiin tullessa ja keskittyisi nautiskelemaan kaikkein rakkaimpien kanssa.



Malja sinulle ja minulle, Herra K. Malja vuodelle 2018. Arjelle, sille, mitä on parasta juhlistaa ilman sen suurempaa syytä niissä rajoissa, joita se meille asettaa. 

Kiitos Puiston Herkku ja sen mieletön takeaway-valikoima! Tuo antipastilautanen ja kotisohvalle yli tunnin rasiassaan täydellisenä kulkenut artesaanijäätelö oli maistuvinta piiiiiiitkään aikaan. Puiston Sparkling Dolce. Arjen luksus. Nimensä mukainen pieni, kupliva suloisuus. Minä sydän maanantai. Ja se seuraava maanantai, kun haen purkin ankankoipia confittiini tai tomaattia maailman parhaaseen pastakastikkeeseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti