keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Tuoksua, tunnelmaa ja käsinkosketeltavaa jännitystä

Käsi ylös kuinka moni on käynyt raveissa? Kun kysyin kysymyksen ystäväpiirissäni, vastaus yllätti minut. Melkein kaikilla ystävistäni on lapsuusmuistoja hevosurheilusta tai ainakin he tuntevat jonkun, joka harrastaa raveja joko hevosten kautta tai sitten pelaamisen ilosta. Internet-aikana, jolloin kaikki, myös Toto-pelaaminen ja ravit, on mahdollista saada tietokoneen ruudun kautta omaan olohuoneeseen, unohtuu helposti tärkein: Kokemus! Tuoksut, tunnelma ja se maailma, joka erilaisten tapahtumien ympärillä pyörii. Lajia rakastavat ihmiset, joille tuo maailma on koko elämä, iso osa sitä ainakin. Saadessani kutsun Teivon joka tiistaisiin raveihin, en voinut olla vastaamatta siihen myöntävästi. Olin utelias. Sen verran hyvin muistan oudolta ja kummalliselta tuntuneen hevosten hajun, kumean kavioiden töminän ja pienen tytön suurilla silmillä ihmetellyn aikuisten miesten innostuksen isän ja hänen ystäviensä mukana raveissa käydessäni, että se sama oli päästävä kokemaan aikuisena.


Raviradalla saavutetaan unelmia, ainakin haaveillaan siitä niin käsinkosketeltavalla tavalla, ettei se voi olla tuntumatta alueen ilmapiirissä. Elokuvissa usein kaikki pannaan sen yhden kupongin ja sen yhden tietyn hevosen varaan. Voittaja saisi prinsessan ja puoli valtakuntaa, mutta seikkailujen pyörteissä sankari kadottaa kallisarvoisen kuponkinsa. Pimenneessä illassa jättimäisen radan kirkkaat valot kertovat unelmista, niistä, jotka kenen tahansa on mahdollista saavuttaa jos vaan tarpeeksi kovasti uskoo niihin. Ja jaksaa yrittää. Ennen ravien alkua pääsimme Herra K:n kanssa kurkistamaan kulissien taakse, näkemään vilauksen ravitapahtuman toisesta puolesta, siitä, missä on pelaamisen sijasta kyse urheilusta. Treenaamisesta ja kilpailemisesta, välineistä, valmentamisesta ja oikeanlaisista olosuhteista. Rakkaudesta lajiin, kovasta työstä, jossa tehtyjä tuntimääriä ja kilometrejä ei lasketa. Enää Teivon ravirata ei ole meille vain kyltti Tampereelta Vaasaan vievän tien varressa.


Hevosten kuljetusautot, lämmittelykierrokset, viimeistelytoimet ja valjastus. Tallit, hevosten hoitajat, valmentajat, ohjastajat ja omistajat. Minut yllättää tieto siitä, että ravit on Suomen toiseksi seuratuin urheilulaji heti jääkiekon jälkeen. Toiseksi seuratuin! Taakse jäävät niin jalkapallo, koripallo, hiihto, mäkihyppy, tennis ja formulat kuin ralliautoilukin, jonka hulluksi tekevään voimaan kerrotaan suomalaisten sekoavan. Olemme rallikansaa. Vai sittenkin kiekko- ja ravikansaa? Teivon raviradan huoltoalueella kävellessä raveissa ja ralliautoilussa tuntuu olevan jotain muutakin samaa kuin alkukirjain. Varikkoalue ja tiimit, ajoasut, vauhti ja voima, ja jännittävät lähdöt, joita yhdessä ravi-illassa ajetaan kymmenkunta. Opin, että eri rotuisille hevosille (suomenhevoset ja lämminveriset) on omat lähtönsä, kahdenlaisia lähtöjä kahden mittaisina: Ryhmäajoja ja tasoitusajoja joko 1600 metrin tai 2100 metrin mittaisina. Ensimmäisessä kaikki hevoset lähtevät puomiauton takaa yhteislähtönä, jälkimmäisessä taas tietyn palkintosumman kasaan jo saaneet hevoset antavat etumatkaa sellaisille hevosille, jotka vielä eivät ole onnistuneet niin hyvin. Siksi raveissa kaikki on mahdollista, yllättäjille on aina tilaisuus.



Istuessamme pöytäämme raviradan Grand Prix -ravintolassa, saamme opastuksen klo 18:10 alkavien ajojen pelaamiseen. Ensikertalaisina meille opetetaan käsiohjelman lukeminen ja esitellään voittaja-veikkaus, kahden parhaan veikkaus (kaksari) ja Toto5-peli, jossa pelaajan on osattava nimetä viiden perättäisen lähdön voittajat oikein, nämä ovat kuulemma helpoimmat pelimuodot. Kun kuulemme miten pienelläkin panoksella pääsee kokeilemaan onneaan, me päätämme Herra K:n kanssa hypätä mukaan leikkiin. Pelaamme kumpikin yhden voittajan, yhden kaksarin ja sitten yhdessä yhden totovitosen. Kuponkeja täyttäessä ravien katsominen saa aivan uuden vivahteen. Enää eivät hepat vain juokse ympyrää kärryineen ja matkustajineen, ne juoksevat nyt meille. Meidän rahoillemme. Meidän unelmillemme. Alkaa oikeasti jännittää. Koffin hanaolut, Tampereen Lihajalosteen ja Edun Herkkukeitaan makkaralajitelma konjakkisinappeineen ja Pyymäen leipäkori auttavat pahimpaan voitonnälkään. Paikallisia äijäherkkuja, minä tykkään!



Pitkä rivi peliluukkuja on samanoloinen kuin elokuvissa, niin samanoloinen, että odotus väkisinkin kasvaa. Ruuhkaa ei ole, hymyilevä henkilökunta on auttamishaluista ja ystävällistä, ensikertalaista ei katsota karsaasti ollenkaan. Aivan kuin henkilökunta eläisi mukana jokaisen pelaajan pienissä ja suurissa haaveissa. Yllätysmomentin ansiosta hevosista ei välttämättä tarvitse tietää yhtään mitään, meidänkin kupongilla hauskojen nimien ja mielleyhtymien perusteella valituista lähtijöistä kaksi onnistui ja kolme jäi vain muutamien metrien erotuksella toiseksi. Olisi huisia tietää paljonko olisimme voittaneet, jos. Jos... Kuponkien kanssa jännittäminen hyvässä seurassa on kiva tapa viettää iltaa, me nautimme jännityksen aiheuttamasta kuplivasta olosta. Ilta on erilainen, täysin toisenlainen mihin olemme tottuneet, mutta sen verran mukava, että alamme Herra K:n kanssa miettiä keiden kanssa tulisimme radalle uudestaan, kuka muu voisi tykätä tästä.

Teivossa järjestetään paljon yritystilaisuuksia, koulutus- ja virkistyspäiviä ja illanviettoja, joiden variointimahdollisuudet eri kokoisten tilojen suhteen ovat lähes rajattomat. Yritysten on mahdollista ostaa raveihin oma nimikkolähtönsäkin niin, että katsomisesta tulee vieläkin jännempää. Oman työporukkamme kanssa olemme kokeilleet kaikenlaista, mutta tämä olisi vielä testaamatta. Näköalakatsomoa käytetään auditoriona ja luentosalina, johon mahtuu parhaimmillaan viitisensataa kuulijaa. Alan miettiä ensi vuoden pikkujouluja, tämän vuoden tapahtumat kun on jo suunniteltu. Raviradalle saattaa olla vähän orpoa tulla yksin, yhteinen tilaisuus voisi olla kiva alkusysäys uudelle harrastukselle tai vaan tavalle viettää aikaa silloin tällöin, jos ei vakikalustoon asti aio. Porukassa olisi helppo tulla ihmettelemään kulttuuria, joka tämän urheilulajin katsojien keskuudessa vallitsee. Kertoman mukaan 25-hengen lasikabinetissa on käynnissä syntymäpäiväjuhlat sampanjaskoolailuineen. Hmm. Sekin voisi olla jännä idea nyt kun tietää, että ystävilläni on kosketuspintaa raviurheiluun...

 

Kun me ajojen päätyttyä kävelemme Herra K:n kanssa käsi kädessä takaisin autolle, me hymyilemme. Tuhannet eurot jäivät tällä kertaa saamatta, mutta kokemus taas yhdestä erilaisesta maailmasta oli korvaamattoman arvokas ja tekee meistä rikkaita. Valtavan kokoinen, kirkkaasti valaistu kisa-areena, jossa joka tiistai ajetaan hevoskisat ja ihanan mahtipontinen marssimusiikki, joka nostattaa onnistuneiden tunnelmaa ja siivittää vielä onnistumattomia yrittämään kerran vielä. Ja sitten kerran ja vielä kerran. Isäni ystävä tunsi hevoset, niiden ajajat, onnistumiset ja päivän kunnon. Hän voitti raveissa rahaa ja osti tuolla rahalla osuuden konkurssiin ajautuneesta työpaikastaan nostaen sen takaisin jaloilleen niin, että kymmenet muutkin kaverit saivat työnsä takaisin. Tuo tarina saattaa olla vain aikuiseksi kasvaneen lapsen kuvitelmaa, mutta raviradalta kotiin lähtiessäni haluan uskoa siihen.

2 kommenttia:

  1. Ei oo totta!!! Mahtavaa että uskaltauduit raviradalle! Oon monta kertaa miettinyt tuota teivokylttiä itsekin ja aatellut, että pitäis joskus mennä mutten oo kehdannut kun en oo koskaan ennen käynyt. Nyt on kyllä ehkä pakko mennä. Kyllä minäkin jos sinäkin uskalsit!! Hauskaa :D

    VastaaPoista
  2. Hei.. Juuri luin kirjoituksesi ja kokemuksestasi ravimaailmaan..ihana kirjoitus joka sai jopa itseni samaistumaan lukemaani.. Kiitos <3 Yksi asia kuitenkin särähti mielessäni " yksin raveihin meno olisi orpoa" ? Siinä mielessä kyllä allekirjoitan että me suomalaiset olemme kansaa jotka tarvitsevat ympärilleen uskolliset "lakeijat" ja "turvaverkot" uskaltaaksemme tehdä jotain uutta ja ehkä toisten mielestä hullua.. ;) itsekkin sain ensikokemukseni raveihin ystävieni avustuksella ja minuun kipinä iski.. itse koin myös tuon ravien tunnelman jopa niin voimakkaasti että seisoessani radan vieressä koin kuuluvani mukaan koko kisaan.. jatkoa ei ollut ystävien kanssa tiedossa kuin satunnaisesti ja näin ollen olin aivan hukassa kun en olisi silloin saanut sitä tunnelmaa enää kokea ennen kuin saisin jonkun mukaan.. halu kokea kaikki uusiksi saikin minut rohkeasti yrittämään joten saavuin seuraaviin raveihin YKSIN.. Seisoessani radanvieressä yksin huomasinkin että en silti ollut yksinäinen..Ravikansa on omaa luokkaansa.. Minua tervehdittiin..Minulle puhuttiin kuin vanhalle tutulle.. Minun kanssani jännitettiin.. Se tunne!! <3 Nyt olenkin reissannut eri raveissa 1-2 kertaa viikossa puolen vuoden ajan.. Aina mennyt yksin mutta en koskaan ole ollut yksin ;) Ja tämän puolen vuoden aikana olen saanut runsaasti uusia ihmisiä ja eläimiä elämääni.. Eri raviradoilla ihmiset vaihtuu mutta ystävällisyys ja tunnelma säilyy ja vetää meidät mukaansa kunhan annamme mielemme avautua :) Ravien tuoma tunnelma antaa minullekkin voimaa jaksaa arjen askareet kun rohkeasti vain uskalsin sukeltaa sinne yksin ;) Suosittelen kokeilemaan joskus myös "yksin" menoa ;) Kiitos vielä ihanasta tekstistäsi <3 Onneksi joku muukin allekkirjoittaa sen tunteen joka raveissa valtaa :) rohkeasti kaikki vaan mukaan niin yhdessä kuin "yksinkin" <3

    VastaaPoista