lauantai 26. marraskuuta 2016

Perinteinen, satumainen maanantai

Tampereella on yksi aivan erityinen paikka, jonka olemassa olon aina silloin tällöin unohdan. Mutta kun sen muistan, unohdun sinne. Niin meille kävi viime maanantaina, kun Runotytön kanssa olimme kävelemässä tuosta paikasta ohi, mutta palasimmekin takaisin ja vietimme siellä toista tuntia ilman minkäänlaista kiirettä pois.


Finlaysonin alueen takana, Näsinkallion alla sijaitseva Tallipiha on aivan oma maailmansa ruuhkaisesta kaupungista irrallaan. Se kutsuu luo vaikkei tuntisikaan sen historiaa tai tietäisi sen rakennuksista ja niiden entisistä omistajista mitään sen enempää. Harmaassa alkuiltapäivän hämärässä Tallipihan lämpimät valot loistavat jo kauas. Se näyttää joulumaalta. Tallipihasta kirjoitin yhden ensimmäisistä blogiteksteistäni, Tallipihalla rakastuin Nottbeckien tarinaan.


Aamumme oli kiireinen, sellainen perinteinen maanantai, pullollaan kellon kanssa aikataulutettua asioiden hoitoa. Saatuamme asialistamme kaupungilla hoidettua, otti Runotyttö unet vaunuissa. Unien jälkeen me hidastimme askeleemme ja ihmettelimme kaupunkia pikkuneidin ehdoilla: busseja, ihmisiä, korkeita taloja ja koiria, joita omistajineen tuli kaduilla vastaan yllättävän paljon. Kohokohta Runotytön kaupunkireissulle on aina puisto, ja koska Pikku Kakkosen puisto on remontissa, kiipesimme me Näsikalliolle Tiitiäisen satupuistoon huomataksemme, että se olisi remonttia vailla myös. Maahan kaivetut trapoliinit olivat poissa käytöstä ja liukumäet niin lommoilla, että niiden alastuloihin kertyy isoja vesirapakoita pienestäkin sateesta. Haitulan hatuista ja kaniineista puuttui isoja palasia ja tägejä oli sutaistuna vähän siellä sun täällä. Hiekkalaatikkoa reunustavat hauskat puulinnut olivat menettäneet värinsä ja haljenneet nekin niin, että niitä oli pienen hankala halata. Siitä huolimatta halata piti, ihmetellä, että "ohhoh, ohhoh", kun linnulle oli tullut pipi. Harmi, että Kirsi Kunnaksen kunniaksi tehty puisto ei ole kunnossa lapsia varten. Mitä siitä nyt on, kolme vuotta, kun se vasta avattiin? Onneksi Haitulan nappikeinu kuitenkin keinui ja kova tuuli suhisi korkeissa kuusissa niin, että niitä oli ilo katsella ja kuunnella. Ja tunteellisen siilin nokka oli tallella, se oli tärkeää sekin.



Puistossa touhutessa tulee Runotytölle nälkä ja äidille kahvin himo. Tiitiäisen satupuiston vieressä mäen päällä olisi kahvila siinäkin, mutta me ajelimme vaunuilla satumetsän läpi takaisin mäen alle. Siellä, kutsuvasti loistavien valojen keskellä, meidät otti vastaan taikamaa, jonka olimme aamulla jo kerran ohittaneet. Joulu! Suklaan, kahvin ja leivonnaisten tuoksu tulvi aidan taakse saakka vastaan. Pihan pienissä kojuissa oli myynnissä nuken vaatteita, "vauva, vauva!", Runotyttö hihkui innoissaan ne nähdessään ennen kuin äkkäsi aitauksessaan seisovan aasin. "Iii-haa?", Runotyttö osoitti aasia ja katsoi äitiä kysyvästi. "Aasi", äiti vastasi ja Runotyttöä nauratti. Kun Tallipihaltakin löytyi leikkipuisto hiekka-astioineen ja yhden myymälän perältä vielä lampaita karsinassaan, oli Runotytön into lentoon lähtevää luokkaa. Voi pienen lapsen riemua! Ja äidin onnellista oloa. Tallipihalla vaan on niin kaunista. Ja niin rauhallista. Ja se kahvilan voisilmä pulla, mmmm.


Joka kerta Tallipihalla vieraillessani minut yllättää se leppoisuus ja ystävällisyys, joka siellä vallitsee. Aivan kun sinne tullessa tupsahtaisi menneeseen taaksepäin. Kiire on kadonnut, aika pysähtyy, tuoksut voimistuvat, valot pehmenevät ja ympäristön äänet muuttuvat lempeämmiksi. Tallipihan joulu on aloitettu jo 19.11. Pihan puodit ovat avoinna joka päivä klo 10-19 jouluaatonaattoon asti, kahvila klo 10-20. Viikonloppuisin Tallipihalla on joulumyyjäiset pienine kojuineen, tonttuineen ja karuselleineen, arkipäivisinkin joulukuun 3. päivästä lähtien. Joulutunnelman aikaan saamiseksi ei tarvitse muuta kun astua portista sisään ja unohtua tuohon ihmeelliseen tunnelmaan.


Havukransseja, joulukoristeita, kortteja, kalentereista, saippuoita, magneetteja, pipoja ja valonauhoja, nukkekodin kalusteita ja taontatöitä. Runotyttö valitsee isosiskolle ja itselleen suklaat huumaavalta tuoksuvasta Suklaapuodista. Punapaitaisen nalleherkun jalka katoaa parempiin suihin varovaisen maistelijan nakertaessa siitä palan: "Nam-nam". Äidillä on tunteellinen olo. Omat lapsuusmuistot lempeästi kynttilöiden valaisemista ja hiljaisen musiikin taustoittamista rauhallisista jouluista kohtaavat tallipihalla ensimmäisiin jouluihinsa tutustuvan Runotytön tulevat muistot.



Hiljainen Näsinpuisto Tallipihan ympärillä antaa tilaa hengähtää hetkisen ennen kun paluu kaupungin ruuhkaan ja liikenteen melskeeseen on väistämätön. Kun Paasikivi-Kekkosen liikenne on ohjattu maan alle, puiston rauha on käsinkosketeltava. Katselemme maisemaa ja juttelemme äsken kokemastamme. Vain lumi puuttuu, jotta iltapäivä olisi täydellinen. Hidastan askeleitani. Näsinpuiston sammaleiset kalliot ovat kuin satukirjan metsästä, Runotyttö näkee niiden kauneuden. Keitähän kallioiden koloissa saattaisi asustaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti