Moni kakku päältä kaunis

Kakkuja, kakkuja, kakkuja! Suuni napsaa makeaa, mikä ihme sokerihiiri minusta on tullut? Välillä menee pitkiäkin aikoja etten ajattele sokerisia unelmia, mutta aina silloin tällöin kaipaan hirmuisesti herkkuja - täyteläisiä, pehmeitä, meheviä kakkuja, pieniä paloja ihanaa luksusta tavalliseenkin päivään. Sokerin voimalla jaksaa niinä sateisina päivinä kun auringosta ei ole iloa. Leipominen on kivaa, harmaan iltapäivän kahvihetki kotona muuttuu ihan erilaiseksi kun uunista tulvahtaa suklaisen tahmakakun vastustamaton tuoksu.

Jännää arkipäivän kemiaa tuo leipominen, musta siinä vaan on jotain taianomaista kun erilaiset raaka-aineet yhdessä muodostaa jotain niin mahtavaa kuin marjainen piirakka tai mehevä täytekakku on. Kaunistakin se on, kakkujen koristeleminen mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Yksi ystäväni tekee kakuistaan todellisia luomuksia, leipoo tilauksesta kruunun juhlaan kuin juhlaan ja nauttii siitä, että keksii koristeluksi jotain todella persoonallista ja juhlan teemaan tai sankarille muuten täydellisesti sopivaa. Kakku syödään pois, se on käsityölahja, joka ei jää kenenkään nurkkiin turhana tai epäarvostettuna pyörimään. Osaisikohan joku insinööri selittää tuon kakkujen tekemisen kemiallisen kaavan - pitänee ryhtyä googlailemaan oppiakseen enemmän...

   

                                                  Kuva lainattu                             Kuva lainattu

Tampereella on kotikondiittoreille ehdoton vierailukohde, Ullan Unelma - pieni putiikki, joka toteuttaa Ullan lisäksi monen muunkin keittiöhengettären unelmia leivonta-aiheisilla tuotteillaan. Putiikki on kaunis kuin leivos itsessäänkin, voi maailma mitä kaikkea hauskaa voi leipomistarvikkeissa ja kakkukoristeissa olla! Korkokengän mallisia pikkuleipämuotteja, kimaltavia strasseja ja hileitä kakkujen päälle, leivonnaisiin siirrettäviä sokerikuvia ja mieletön määrä pursottimia, vuokia, vispilöitä, pensseleitä, lastoja, leimasimia, saksia, leipomiskirjoja ja erikokoisia kulhoja. Ullan Unelmassa kannattaa käydä hakemassa piristettä ja inspiraatiota vaikka olisi jo vähän kokeneempikin leipuri. www.ullanunelma.fi

Joskus ei jaksata itse leipoa mitään tai edes ajatella leipomista kun ei tarkkaan tiedä mitä tekisi mieli. Joskus haluttaa vaan nauttia valmiista tuotoksista, valita toisten tekeleistä, tuoreista ja ihanista, sellaisista, jotka on asetettu kutsuvasti esille vitriiniin odottamaan ottajaansa. Kahvila Aniittassa houkutuksia on moneen makuun, on suolaista ja makeaa, vastapaistettua ja juuri päällystettyä. Aniitta sijaitsee Tampereen Kauppahallissa, keskellä sitä ihan omanlaistaan tunnelmaa, joka hallissa vallitsee hiljaisine hälinöineen ja kaikkine kymmenine tuoksuineen. Aamuisin kauppahallin käytävien kahviloihin kokoontuu kaikenikäisiä ja kaikennäköisiä ihmisiä viettämään rauhallista aamuhetkeään, vaihtamaan kuulumisia, tapaamaan toisiaan, keskustelemaan päivänpolttavista asioista ja viikon tapahtumista ventovieraidenkin kanssa kauppa-asioinnin lomassa. Ittekin on tullu hallissa silloin tällöin poikettua, milloin hakemassa muutama pala juustoa, milloin pihvilihoja ja tai kalaa viikonloppukokkailuita varten. Milloin sitten ihan vain fiilistelemässä tuota tunnelmaa. Aikainen lauantaiaamu kauppahallikahvilassa on ihan omanlaisensa, sellainen aamu on ihana aloittaa kahvilla ja kakulla ja nauttia omasta rauhallisesta hetkestään. Aniittassa Charlottekakkupala vei kaikki pisteet, mielettömän kokoinen pala vasta leivottua kermakakku-unelmaa ei ollu edes hinnalla pilattu!
www.tampereenkauppahalli.fi/kauppiaat/kahvilaaniitta

Yhtä kaikki, kakkuja, kakkuja, piiraita, kakkuja, ihania makeita herkkuja arkipäivään ja miksei kesän juhliinkin tietenkin. Ihmisten iloksi joka tapauksessa, itsensä ja kanssaeläjien. Muutama oma suosikkini on listattu alla, niitä kaikkia yhdistää kaksi asiaa: helppous ja taattu herkullisuus.

TAHMAKAKKU

2 munaa
3 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
4 rkl tummaa kaakaota
150g margariinia

- Vaahdota munat ja sokeri, sekoita sitten kuivat aineet keskenään ja sulata margariini. Kaada hieman jäähtynyt margariini muna-sokerivaahtoon, lisää sitten kuivat aineet mukaan ja sekoita nopeasti taikina tasaiseksi massaksi.

- Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista 200'C noin 10-12 minuuttia.

Nauti vaniljajäätelön kanssa tai ilman. Aavistuksen epäilyttävästä ulkonäöstään huolimatta tämä kakku on kuitenkin herkkujen aatelia, todellinen makeannälkäisen unelma! Maistuu niin pienille kuin isoillekin herkkuhiirille, isoa palaa ei pysty syömään kukaan.

KÄÄRETORTTUKAKKU  

(MARIANNE-PÄTKISKAKKU)

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

- Vaahdota munat ja sokeri todella hyvin.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja nostele muna-sokeri-vaahtoon kevyesti sekoittamalla välttämällä liikaa vaivaamista.
- Leivitä kuohkea taikina uunipellille leivinpaperin päälle, paista 225'C vain 6 - 9 minuuttia (mulla on aina riittäny tuo 6 min).
- Kumoa uunista otettu pohja sokeroidulle alustalle ja anna jäähtyä.
- Leikkaa pohja pitkittäin neljään yhtä leveään osaan ja kostuta suikaleet.

Kostuke:
1 dl appelsiinituoremehua

Täyte:
1 prk maitorahkaa
3 dl kuohukermaa
1 prk päärynöitä omassa mehussaan
½ pss mariannerouhetta
½ pss minipätkiksiä

- Vaahdota kerma. Valuta päärynät. Murskaa päärynän puolikkaat ja pätkispalat haarukalla lautasta vasten ja sekoita kaikki ohjeen ainekset yhteen tasaiseksi massaksi.

- Levitä täyte suikaleille reilun sentin kerrokseksi. Jos täytettä on liikaa, kakun kokoaminen vaikeutuu.
- Kääri ensimmäinen suikale rullaksi ja nosta se pystyyn kakkuvadille. Jatka rullaa kierittämällä seuraava suikale kakkuvadilla jo olevan jatkoksi ja sitten seuraava sen perään ja vielä viimeinen liimaamalla se liisteröidyn tapettivuodan tapaan entisten päälle. Nosta suikaleita varovasti etteivät ne repeydy. Jos haluat oikein-oikein ison kakun, tee pohja kahteen kertaan ja täyte tuplana.

Päälle:
2 - 4 dl kuohukermaa (riippuen kuinka paksusti sitä haluat)
1 rkl sokeria
½ tl vaniljasokeria
½ pss mariannerouhetta
½ pss minipätkiksiä
tuoreita mintun- tai sitruunamelissan lehtiä, jos haluat pintaan väriä.

- Vaahdota kerma ja mausta se sokereilla.
- Päällystä kakku kermavaahdolla ja ripottele päälle mariannerouhe.
- Koristele pinta minipätkiksillä (me syötiin vahingossa kaikki ennen koristelua, joten niitä ei näy kuvassa)

Maailman nopein ja helpoin täytekakku! Ja paras. Raikas, hyvä maku, ei ähmötä niinku raskas suklaakakku tai ällömakea mansikka-kermakakku. Tämä synttäriversio oli valmis 30 minuutissa aineksista kynttilöiden sytyttämiseen, kun soppaa keittämässä oli kaksi iloista kokkia. 

VANILJAINEN MUSTIKKAPIIRAKKA

Pohja:
1 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaura- tai ruislesettä
1 tl leivinjauhetta
1 muna
1 dl sulatettua tai juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl vaniljajogurttia

Väliin:
3 dl mustikoita

Pinnalle:
3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vaniljajogurttia
1 tl vaniljasokeria

- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sitten joukkoon muna, haalea rasvasula ja jogurtti. Heiluttele kapustaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat, enempi vaivaus ei ole tarpeen.
- Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan ja ripottele taikinan pinnalle marjat.
- Sekoita sokeri, muna, vaniljajogurtti ja vaniljasokeri keskenään ja kaada ohuena nauhana marjojen päälle.
- Paista piirakkaa 200´C noin 30-35 minuuttia.

Ihana piirakka! Helppo kuin mikä, onnistuu 5 minuutissa uuniin laitettavaksi. Viime kesäinen mökkipäivä ja siskon kanssa naapurisaareen tehty mustikkaretki tulee tästä piirakasta joka kerta mieleen, oli jotenkin erityisen ihanaa nauttia grilliaterian jälkkäriksi itte poimituista marjoista leipastu piirakka. Mustikoista mie en syötynä niin perusta kaikenmaailman rönttöjen takia, joten mie sain oman siivun, sellaisen johon vain valui mustikkamehua, ei inhottavia kuoria ollenkaan.

Kahvia ja leipää jo vuodesta 1997

Mietiskelin tässä yhtenä päivänä leivän leipomista. Sitä, miten ennen tein useinkin leipää, vaivasin taikinaa ja pyörittelin siitä erilaisia sämpylöitä, patonkeja, vuokaleipiä ja täytettäväksi tarkoitettuja focaccioita. Leipominen on mukavaa ja rentouttavaa, kiireisten päivien ajatusten hullunmyllyn keskellä taikinan tekeminen on terapiaa, jossa elämän monimutkaiset juonikuviot vetelevät mutkansa suoriksi ja uunista leviävän paistuvan leivän huumaava tuoksu saa asiat tuntumaan helpommilta ja ongelmat pienemmiltä. Herkullinen ja tuore leipä on paras mahdollinen välipala, lounas ja illallinen, yksi hyvä leipä riittää parantamaan huonosti alkaneen päivän ja muuttamaan sen suuntaa. Paremman päivän resepti on siis kuppi kahvia ja kunnon leipä - kuppi kahvia kauniista kupista. Siitä ajatukseni eksyivät kahviin.

Kauniita kahvikuppeja löytää silloin tällöin. Marjamäen pajutilalta ostin kerran yhden, kirppareilta mukaan on tarttunut muutama ja pienistä sisustusliikkeistä joitakin keskenään erilaisia eriparisia kauniita mukeja.Yhdeltä matkalta on kuvassa esiintyvä valkoinen kuppi, joka sai kuin vahingossa aivan erityisen merkityksen ja muuttui myöhemmin yhdeksi rakkaimmista astioistani. Jos minulla olisi kolmekymmentä sekuntia aikaa poistua kotoani lopullisesti ja saisin ottaa mukaani vain siinä ajassa kokoon keräämäni kamppeet, tuon mukin nappaamiseen kuluttaisin niistä sekunteista viisi. Kuppeja jokainen kerää joko sarjoina tai eri parisina yksilöinä oman mielensä mukaan, jokaiselle joku kupeista on se tärkein ja käytetyin. Hassusti kotiutuminen uuteen paikkaan tai työpaikkaan on vähän kupista kiinni - kotonaan tuntee olevansa silloin, kun kädessä on se tuttu ja tärkeä toveri, se johon tietää voivansa luottaa. Kahvilla ratkaistaan suuria ja pieniä kysymyksiä, ystävän kanssa kahvikupposen äärellä jaetaan salaisuuksia ja tehdään suunnitelmia, puidaan tapahtuneita tulevaisuutta varten oppiakseen. Minua nauratti, kun viime vuonna syyskesäisenä iltana katselimme ulkoilmaesityksenä elokuvan Havukka-ahon ajattelija, siinä Konsta Pylkkänen nosti esiin saman huomion mihin minäkin olen joskus kiinnittänyt huomioni: "Keithäytethän ensin kahavit" on pohjoisen ihmisten loistava ja todella toimiva tapa ostaa lisäaikaa vaikeampien asioiden tekemiselle. Kun keitetään ensin kahvit ja istutaan nauttimaan kupillinen, näyttää moni juttu tuon kupillisen jälkeen helpommalta, niiden toteuttamiseenkin on enemmän energiaa. Äitini keittää usein kahvit, keittää paitsi itselleen, keittää myös muille lähellään oleville ihmisille. Itse muistan istuskelleeni kahviloissa lukiosta lähtien, kahviahan piti oikein opettelemalla opetella juomaan - ei se alusta asti mikään taikajuoma ole ollut vaikka tänä päivänä ilman sitä en voisikaan olla.

Toisille kahvikuppeja tulee ja kuppeja menee, kaikilla kupeilla ei aina ole niin suurta tunnearvoa eikä merkitystä. Mutta kun kuppiinsa haluaa hyvää kahvia, tiedän Tampereella ehdottoman hyvän paikan tuon sisällön hankkimiseen: Hatanpään valtatien alussa ihan Tampereen keskustassa on Paapan Kapakan ja R-Kioskin välissä pieni putiikki suklaanruskeine markiiseineen, on ollut siinä jo kymmeniä vuosia, 76 vuotta jos tarkkoja ollaan. Koskilinnan Kahvikauppa on Tampereen vanhin yksityinen kauppaliike, joka on toiminut samalla paikalla kokoajan. Pieni kahvikauppa myy paitsi kahvia, myös teetä, käsintehtyjä suklaita, tuoretta Kouvolan lakritsia ja pienenpieniä matkamuistoja Tampereelta. Kahvikaupan erikoisuus on papuina tai erilaiseksi jauhatukseksi palvelutilanteessa ostettava kahvi, Tampere Sekoitus. Tampere Sekoitus on valmistettu salaisella reseptillä, sen miedohko paahto on mukavan makuinen ihan arkipäivän kahviksi, sellainen hymyilyttävän hyvä, tavallisen aromaattisen kahvin makuinen, ei pilattu millään turhalla erilaisuuden tavoittelulla tai lisätyillä mauilla niin kuin ei turhuuksilla ole pilattu Tamperekaan. Tampere Sekoitus on loistava tuliainen, kiva lahja ystävälle ja oikein hyvä tarjottava paitsi vieraille, myös itselle omaan hemmotteluhetkeen silloin tällöin. www.koskilinnankahvikauppa.fi

Tekaise siis taikina, leivo leipä ja täytä se, keithäytä kahavit ja istu hetkeksi alas nauttiaksesi elämästä tai parantaaksesi kulumassa olevan päivän suuntaa yksin tai yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa. Kahvila Siilinkarin tyyliin Veronan leivän saat focacciasta,  kun täytät sen salaatilla, kurkulla, paistetulla kanalla, parmesanilla ja caesar-kastikkeella. Milanon leipä focacciasta tulee, kun halkaistun leivän täyttää rucolalla, tomaatilla, mozzarellalla ja parman kinkulla, käyttää kastikkeena pienen lusikallisen pestoa. Siilinkarin focacciat tarjoillaan hauskasti 60-lukuisen Aamulehden näköiseen paperiin pakattuna, mitenhän taittelisi kääreet kotona toteutettuihin versioihin, jos tänään vähän leipoisi iltaa ajatellen...
www.linkosuo.fi/kahvilat/siilinkari

FOCACCIA
4 kpl:

3 dl vettä
½ pkt hiivaa (25 g)
2 tl suolaa
3 dl Durumvehnäjauhoja
3 dl vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja
2-3 rkl oliiviöljyä

- Liuota hiiva kylmään veteen. Lisää jauhot vähitellen ja alusta hyvin vaivaten löysäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa (esim. laita kulho lämpimään vesialtaaseen) 45-60 min. Kylmään veteen alustettu taikina kohoaa hitaammin kuin kädenlämpöiseen veteen alustettu taikina, mutta hitaan kohotuksen ansiosta leipä saa paremman maun.
- Jaa kohonnut taikina neljään osaan, painele jokaisesta käsin n. 10 x 20 cm:n levy ja laita ne uunipellille liinan alle lämpimään paikkaan kohoamaan vielä 45 min ajaksi.

- Voitele hyvin kohonneet focacciat kevesti öljyllä pilaamatta niiden kohotusta. Paista 250'C noin 10-15 min. Sumuta focaccioita uuniin sumutuspullolla (vedellä) useamman kerran tai laita uunin pohjalle pieni vuoka vettä, jotta se höyrystyessään rapeuttaa focaccioiden pinnat. Älä peitä uunista otettuja focaccioita liinalla, anna niitten jäähtyä ilmavasti.

Nää on niin parhaita heti tuoreena! Taikinaan tai leipien päälle ennen paistamista voi lisäillä oliivia, aurinkokuivattua tomaattia, juustoa, tuoreita rosmariinin oksia tai valkosipulia oman maun mukaan. Mie tarttin tällä kertaa tavallisia "mauttomia" leipiä, joten kuvassa olevaan leipään en laittanu päälle mitään.

Valoisia iltapäiviä sillä toisella puolella koskea

Riippuen siitä kummalla puolella Tammerkoskea tamperelainen on töissä, on toinen puoli koskea hänelle se tuntemattomampi, se missä ei tule niin usein vierailtua eikä aikaansa kulutettua. Aikaisemmin olin itse töissä Stockan puolella, asuinkin siellä, joten se oli se enemmän tutkittu puolikas minulle. Tätä nykyä työpaikan koskentoispuolisen sijainnin takia Keskustorin puoli on "mun keskusta", Stockan puoli se toinen puoli koskea. Melkein samat kaupat on kummallakin puolella, on henkat ja maukat ja Vero Modat, Suomalaiset Kirjakaupat, ärrät, kenkäliikkeet ja isot tavaratalotkin kun Sokos hallitsee Hämeenkadun yläpään katunäkymää Stockan valloitettua alapään. Kaupat ja niissä asiointi ei siis ole syy valita puoltaan Tampereesta.

Koska kuitenkin olen nykyisin päivittäin tällä toisella puolella, minulle oli yllätys, että kahvila, johon ystäväni kutsui minut kanssaan aurinkoisesta iltapäivästä terassilla nauttimaan, oli mulle uutuus! Kahvila Valo, pieni porras ja ovi beigen talon kyljessä, aurinkoinen ja tunnelmallinen terassi sisäpihalla kaupungin melulta suojassa. Kahvila Valo on kuin tyylikäs olohuone erilaisine kuitenkin sopuisasti toisiinsa sopivine kalusteineen ja kauniine tauluineen, jotka antavat tilalle tietyn tunnun. Noita tilantuntuja olen herkkä aistimaan, tunnustelemaan kalusteiden, ilmapiirin, tuoksujen ja äänien tasapainoa, joka vaikuttaa siihen kokemukseen miten kussakin tilassa viihdyn. Etsin omaa tunnelmaani, sitä jossa juuri minun mieleni lepää. Valossa viihdyin, tykkäsin sen tunnusta ja iloisesta palvelusta ja listasta, jossa oli kahvien, oluiden ja viinien lisäksi tarjolla frappea ja smoothieita! Pitkään aikaan en ole törmännyt oikein kunnolla tehtyihin smoothieihin missään kahvilassa ja nyt oli ehdottomasti aika nauttia sellainen. Kaksikin itseasiassa, sillä suuntaisin Valoon uudelleen muutaman päivän päästä nyt kun olin sen kerran löytänyt. Viikonloppuiltaisin Valossa nautiskellaan livemusiikista, sunnuntaisin aamiaisbrunssista yksin tai yhdessä ystävien kanssa. Ei kuulosta huonolta kahvilalta olleenkaan, vai mitä?  http://www.kahvilavalo.fi/

Ihmetyttää tämä kaksipuolinen kaupunki nyt kun siihen kiinnitti huomionsa, kummastuttaa se että kaupungissa on tosiaan kaksi samanlaista saman arvoista puolikasta kirkkoineen, kouluineen ja kauppoineen. Miksihän Tammerkoski jakaa kaupungin kahteen osaan, onko se jakautuminen ihmisten ajatuksissa vaan? Samaan tapaan se on jakanut kaupungin jo sataviisikymmentä vuotta sittenkin vaikka mistään luokkaeroista tai hyvä-huono-alue-asetelmista ei enää olekaan kysymys. Monessa muussakin kaupungissa kuin Tampereella on joki tai järvi, mutta ei ihan samaa kahtia jakautumisen ilmiötä kuitenkaan. Ehkä nuo muiden kaupunkien vesistöt eivät jaa kaupunkiaan kahteen tasavertaiseen puolikkaaseen sillä tavalla, että puolelta toiselle ei tarvitsisi liikkua palveluiden ollessa molemmilla puolilla täysin tasaveroiset. Ehkä muissa kaupungeissa se toinen puoli on keskusta ja toinen ei, niin on ainakin Oulussa ja Rovaniemellä. Jokien toisilla puolilla ei niissä kaupungeissa ole paljoa mitään vierailtavaa - leirintäalueet, taloja, taloja, taloja... Hmm, merkillinen tosiaan tämä kaksi puolinen Tampere. Sinne toiselle puolelle joskus on niin pitkä matka - pitänee jatkaa tämän oman uuden puolikkaansa tutkimista kun täältäkin näyttää löytyvän salattuja hauskuuksia ihan nokan alta.

Mutta tasapuolisuuden nimissä on kerrottava, että siltä toiselta puolelta koskea, Stockan puolelta, löytyy loistava kesäterassi myös, löytyy ihan kosken rannasta vielä. Koskipuiston Rosson pitkät perinteet omaava terassi on ehkä paras paikka ikinä nauttia kauniina päivänä nauttia lasit kuoharia. Ja lasilliselle kuoharia löytyy aina syy, syyksi riittää vaikkapa vaan hyvä päivä.

HEDELMÄSMOOTHIE
4 annosta:

½ l maustamatonta jogurttia
3 dl appelsiinimehua
2-3 banaania
1 mango

- Kuori hedelmät ja pilko ne tehosekoittimeen, kaada jogurtti ja mehu mukaan ja sekoita. Nauti heti kylmänä.

Aino ja Reino ne yhteen soppii...

Naapurikunnissa vierailu on osa kotiseutumatkailua, tutustumista ja tutuksi tulemista omaan kaupunkiinsa pikkasen kotikatuaan laajemmalla ympyrällä. Tampereen historia on valtavan monivaiheinen ja vivahteikas, siihen samaan historiaan sekoittuvat mukaan myös lähialueet ja niiden tarinat, joita ei kaikilta osin voi irroittaa seutukunnan kokonaisuudesta. Aikaisemmasta Moro-Kenkä -postaukseeni lisäten, on pirkanmaalaisilla toinenkin oma kenkätuote, tossu, josta ihan syystä ollaan ylpeitä vaikka valmistus tänä päivänä onkin Nokian sijasta Lieksassa: Ainot ja Reinot, uuden huiman nousun kokeneet kotikengät, jotka tuskin yhdellekään suomalaiselle ovat tuntemattomat. 

Ainojen ja Reinojen tarina on syntynyt Nokialla, 15 km Tampereen keskustasta länteenpäin, pienestä 30.000 asukkaan naapurikaupungissa Nokianvirran varrella, kaupungissa, joka paremmin tunnetaan matkapuhelinvalmistajan nimeä kantavana nukkumalähiönä kuin omana kokonaisuutenaan. Ainojen ja Reinojen historia alkaa 1900-luvun alusta, kun nuorten suomalaisten liikemiesten alunperin Helsinkiin perustama Suomen Gummitehdas muutti Nokialle vuonna 1904. Suomen Gummitehdas valmisti kumisaappaita venäläisen kalossien vaihtoehdoksi suomalaisille, suomalaiset ottivatkin saappaat varsin nopeasti omakseen ja yritys pääsi nopeasti menestyksen nousukiitoon. Keskellä suurkaupunkia tehdastuotannon laajentaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista naapureiden valittaessa jatkuvista melu-, savu- ja hajuhaitoista ja koska tehtaan käyttökustannuksetkin pääkaupunkiseudulla olivat kalliit, etsivät liikemiehet toisen sijainnin uudelle tehtaalleen. Kumituotteiden kysyntä jatkoi vuosi vuodelta kasvuaan, 30-luvulla tehtaan tuotevalikoima oli jo laajentunut kumisaappaiden lisäksi erilaisiin kotikenkiin, polkupyörän renkaisiin ja teknisiin kumiseoksiin muiden tehtaiden raaka-aineeksi. Vuonna 1975 Suomen Kumitehdas -nimen ottanut yritys rakensi itään uuden tehtaan ja polkupyörän renkaiden valmistus siirrettiin Lieksaan kenkien valmistuksen jäädessä vielä Nokialle. Kumia, paperia ja kaapelia Nokialla valmistava yritys jakaantui vuosikymmenten kuluessa pienempiin osiin, Oy Nokia Ab suuntautui elektroniikkapuoleen ja on ihan oma menestystarinansa, Nokian Renkaat Oyj taas autojen yleistyttyä niiden renkaiden valmistukseen ollen vielä tänä päivänäkin yksi suurimmista rengasvalmistajista maailmassa. www.kumitehdas.fi/
www.nokianrenkaat.fi www.nokia.com

Helsinkiläisten valittaessa 1900-luvulla tehtaan hajuhaitoista, tykkäävät nokialaiset 2000-luvulla tuosta hajusta, oman tehtaansa ominaistuoksusta, joka tuprahtalee ilmoille aina silloin tällöin iltaisin. Aina silloin tällöin Nokialla tuoksuu kumi (raha), Reinotossu, niin kuin minun nenäni sen tuoksun tunnistaa vaikka tossujen valmistus onkin vuodesta 2004 saakka ollut Lieksassa ja Nokian tehtailla tehdään vain renkaita. Nokialta Lieksaan siirtyneen Suomen Kumitehtaan tuotteet ovat globaalisaatiosta huolimatta kuitenkin edelleen 100% kotimaista käsityötä, 100% käsityötä ovat siis Ainot ja Reinot, ne joiden tarina on Nokialla vaikka tuotanto toisaalla nykyisin onkin. Nokialaiset ovat ylpeäitä Ainoista ja Reinoista, paikallinen kuppila kantaa tossujen nimeä ja lempääläläinen suklaatehdas on tehnyt niistä omat nimikkotuotteensa, joita saa ainakin Tampereen Sokokselta. http://dammenberg.fi  http://www.ravintolaainojareino.net/

                                    Kuva lainattu                                      Kuva lainattu

Reinotossujen uusi nousukiito on huikea osoitus vanhojen perinteikkäiden tuotteiden muuntautumisesta uudelleen muodikkaiksi eri käyttäjäryhmälle. Samat vanhat "eläkkeellejäämislahjat" ja niiden ruskea- ja punaruudulliset kuosit ovat edelleen ne suosituimmat, mutta tossuja löytyy tänä päivänä eri malleissa lähes kaikissa sateenkaaren väreissä. Kiekkokansa on ottanut reiskat erityisesti omakseen, kaikille SM-liigajoukkueille on omat mallinsa, maajoukkueelle näin kulta-aikana tietenkin omat myös! Bling-bling-aikakauden lapset löytävät Reinoista omat versionsa Swarovskin kristallein koristeltuna. Kuinkahan moni muu yli 75-vuotias tuote elää samanlaista menestyskautta kuin Reinot tänä päivänä elää? Tampereella käydessäsi vieraile ehdottomasti Finlaysonilla aidossa Reino-kaupassa.

www.reinokauppa.fi/

Reinot jalassa tai ei, perinteitä kunnioittaen tehdään pieni välipala - kotitekoinen jogurtti nyt, kun viime kesäiset marjat on viimeistään aika tyhjentää pois pakastimista uuden satokauden alkua odotellessa. Valio on valmistanut jogurttia suomalaisille teollisesti vuodesta 1968, joten ainakin 40-vuotinen taival on tälläkin herkulla takanaan:

KOTITEKOINEN JOGURTTI

1 l täysmaitoa
2 dl bulgarian jogurttia (jogurttijuuri, seuraavaan valmistuserään voi käyttää osaa tästä omasta jogurtista)

- Kuumenna maito kiehuvaksi, käännä sitten lämpö pois päältä ja anna maidon jäähtyä noin 45 minuuttia niin että se on enää kädenlämpöistä. Sekoita bulgarian jogurtti maidon joukkoon, kaada seos kannelliseen astiaan ja anna hyytyä huoneenlämmössä 8 tuntia. Siirrä jogurtti sitten jääkaappiin viilenemään.
- Jogurtti on tarjoiluvalmista samantien, mutta säilyy jääkaapissa hyvänä noin viikon verran.

Lapsuuden nostalgiaa, äitin omatekemää jukurttia! Ensimmäinen kokeilu onnistui loistavasti, seuraavaksi taidan kokeilla samaa kevytmaidosta ja omalla juurella. Kotitekoinen jogurtti maistuu aivan sille ruotsalaiselle lätt filille, jota pohjoisessa asuessa tuli aina silloin tällöin ajeltua Haaparannalta hakemaan. Hii, aivan mahtava välipala riisimurojen kanssa, vadelmat, mustikat, mansikat ja banaanipalat toimivat todella-todella hyvin myös.

Kreikkalaisia tuoksuja tamperelaisessa keittiössä

Ruoka on rakkauteni, se ei liene monellekaan lähipiiriini kuuluvalle tai matkaani seuranneelle epäselvää. Kipinän erilaisiin ruoanlaittokokeiluihin ihan tavallisessa arkipäivässä voi antaa melkein mikä tahansa eteen sattuva: näkymä, tuoksu, ääni, kuva, sana tai lauseen osa. Rennot lauantait ovat otollisinta maaperää tällaisille sattumuksille, lauantaiaamuna minulle kävi juuri niin. 

Mistä aamulla herätessään tietää, että päivä tulee olemaan rauhallinen ja rento, juuri sellainen kuin vapaapäivän kuuluukin olla? Siitä, että on mahdollisuus laittaa sauna päälle heti aamusta, istua parvekkeella lukemassa lehteä aamuauringossa ja juomassa aamukahvia saunan lämpiämistä odotellessa. Ja siitä, että pitkän ja rauhallisen saunomisen jälkeen ehtii aamupalaa nauttiessaan tsekkailla läpi lauantaiaamun ruokaohjelmatarjonnan. Jo parvekkeella istuessani pöydällä kasvavista yrttipurkeista tuulahti sieraimiini vastakastellun timjamin raikas tuoksu. Tuo tuoksu toi mieleen muistoja, saunassa sitten kertoilin Herra K:lle Kreikan kesäni kokemuksista, tapahtumista 9 vuoden takaa. Kerroin näkemistäni paikoista, marmorisista raunioista ja oliivipuista, kerroin kuumuudesta, kuivuudesta ja erilaisista sattumuksista, tuoksuista ja mieleen jääneistä erityisistä jutuista, joista yllättävän monet jälkikäteen ajateltuina liittyivät ruokaan. Kun saunan jälkeen paahtoleipää mutustaessani televisiosta vielä tuli kuin tarjottimella Makumatkalla Kreikassa, oli tämän lauantain ajatus valmis: Ohjelmassa esitellyn aurinkoisen Ateenan kalatorien sijaan suuntaisimme ostoksille aurinkoisen Tampereen kauppahalliin, emme grillaisi souvlakia, vaan hakisimme kauppahallista lammasta ja nautaa, sipulia, valkosipulia ja tomaatteja stifadoon, kurkkua ja jogurttia tzatzikiin ja oliiveita ja fetajuustoa salata ellanikiin, salaattiin, joka nautittaisiin höyryävää lihapataa odotellessa alkupalaksi muhkean rapeakuorisen maalaisleivän kanssa. Kyytipojaksi valitsisimme Alkosta kevyen mehumaisen kreikkalaisen punaviinin ja retsinaa, joka kruunaisi illallisen. Koska rentona ja rauhallisena vapaapäivänä ei olisi mihinkään kiire, ostosten lomassa voisi kahvitella, käveleskellä ja iloita aurinkoisesta päivästä omassa kotikaupungissa. Näin me teimme vaikka Tampereella olisi kyllä kreikkalainen ravintolakin makumatkailua varten. www.antika.fi

 
Turismini kotikaupungissa ei ole minulle ihan uusi juttu. Tänä päivänä lähestyn Tamperetta pohjoissuomalaisesta näkökulmasta omalla tavallani, tuntien päivä päivältä enemmän ja enemmän kuuluvani tähän kaupunkiin ja olevani osa sitä. Yhdeksän vuotta sitten tein matkaa turistista rethymnolaiseksi, olimme opiskelukaverini kanssa hypänneet kokemuksien kelkkaan ja lentäneet 3000 kilometrin päähän kotirovaniemestä suorittamaan työharjoitteluamme kreetalaisessa matkatoimistossa. Kuukausien kuluessa upea lomaparatiisi haalistui ensin ikäväksi rytöläjäksi likaisine katuineen, kukkuroita myöten täynnä olevine roskalaatikoineen ja romahtamispisteessä olevine taloineen, muuttui rapistuneen moraalin jäämäkolkaksi maailmassa käsittämättömine byrokratioineen ja kovaäänisine ihmisineen ennen kuin nousi sieltä sitten pikkuhiljaa takaisin päin ja jäi muistoihin upeana, pitkän historian omaavana omaperäisenä saarena, jossa vanhat kulttuuriperinteet ovat vahvasti läsnä tässä päivässä. Noihin kuukausiin Kreikassa mahtui valtavasti uutta ja yllättävää, asioita joihin ei kotona ollut kaikkiin osannut etukäteen varautua. Kokemuksiin sekoittui paikallisuutta, ihmisiä ja luontoa, nähtävyyksiä ja arkipäivän asioiden toimittamista kreikkalaisen byrokratian pyörien välissä kuumilla pikkukaduilla. Uusien asioiden oppimista historiallisten tapahtumien avatessa silmiäni kulttuurien erilaisuuden hyville puolille ainaisen arvostelun sijaan.

Opiskelukaveruus toisen nuoren naisen kanssa syveni tapahtumien myrskyissä syväksi ystävyydeksi, 10 neliön yhteinen koti pakotti molemmat hiomaan särmiään ja sovittamaan yhteen kahden hyvin erilaisen neitokaisen maailman. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin tuo toinen nuori nainen on edelleen hyvä ystäväni, yksi niistä kaikkein tärkeimmistä ihmisistä aikuisuutta kohti kulkevassa elämässäni vaikka välimatkaa sittemmin 10 neliön asunnossa kylki kyljessä elämisen tilalle on tullutkin satoja kilometrejä. Joskus me vielä palaamme Kreetalle Rethymnoon, tunnustelemme uudelleen tuon pienen vanhan kaupungin tunnelmaa ja sen tarjoamia kokemuksia ihan paikan päällä. Kreikan kesästä kuluneiden vuosien aikana monille asioille on ehditty nauraa, osalle itkeäkin kun tapahtumia ja muistoja on fiilistelty ajan tuoman etäisyyden turvin. Yksi suuri asia, joka Kreetalla ollessa sai siemenen minussa, oli rakkauteni ruokaan, kiinnostus erilaisten keittiöiden perusteisiin ja eri kulttuurien tunnusomaisiin makuihin. Sittemmin olen ruokamatkaillut mm. Unkarissa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Turkissa ja Thaimaassa, virtuaalisesti lukemattomissa muissakin paikoissa, mutta Kreikka - eurooppalaisen kulttuurin kehto - oli minulle kehto kiehtoviin uusiin kokemuksiin kaikkien aistien kautta.

Aina ei matkoillani seura ole ollut ruokaorientoitunutta ja joskus harmittaakin etten ole pitänyt omasta intohimostani tiukemmin kiinni ja tutustunut eri maiden keittiöihin niin konkreettisesti kuin sain sen Kreikassa ja Thaimaassa tehdä. Noilla vierailuillani sain nähdä miten paikalliset kokit ruokaansa tekevät, mitä raaka-aineita, välineitä ja valmistustapoja he keittiössään käyttävät, mikä tunnelma ja tuoksujen suloinen sekamelska heidän keittiöissään vallitsee. Nyt minulla on ruokaa rakastava ihminen vierelläni ja nautin suunnattomasti pienistä arkea piristävistä ihanista hetkistä keittiössä hänen kanssaan. Rennon lauantain keittiökokeilut eivät siis ole enää vain minun oma yksityinen juttuni, ne ovat osa meidän yhteistä elämää.

Alla on pari helppoa ja kokeiluiden jälkeen todella toimivaksi tuunattua reseptiä, joilla voi tehdä oman pienen makumatkansa Kreikkaan, nauttia kreikkalaisista tuoksuista omassa keittiössään missäpäin maailmaa tahansa. Valitse joko moussaka tai stifado oman mieltymyksesi mukaan, älä yritä molempia kerralla sillä kumpikin on todella täyteläistä ja täyttävää. Nappaa kaupan säilykehyllyltä mukaan purkki viininlehtikääryleiltä (Dolma) ja tarjoile niitä joko alkupaloina salaatin, tzatzikin ja maalaisleivän kanssa tai sitten ruoan kylkiäisenä makumaailmaa raikastamaan. Etsi youtubesta tai spotifystä taustamusiikiksi Mikis Theodorakisia, Sakis Rouvasia, Antiqueta tai ihan vaan sekalaista kreikkalaista musikkia tunnelman kohottamiseksi. Ola Kala (kaikki on hyvin) on ihan ehdoton ruoanlaittohitti kesältä 2002.

MOUSSAKA
6 annosta:

6 isoa perunaa
1 iso munakoiso
2 isoa sipulia
4 kynttä valkosipulia
600g jauhelihaa (nauta/karitsa)
500g tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
1 kanelitanko
rouhittua mustapippuria
oreganoa
timjamia
1 dl valkoviiniä tai vettä
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
½ l kevytmaitoa
150g parmesan -raastetta
1 muna
oliiviöljyä

- Aloita kuorimalla ja silppuamalla sipulit ja valkosipulit.
- Kuumenna oliiviöljy pannulla, kuullota siinä silppu, sekä rouhittu mustapippuri ja lisää sitten kyytiin jauhelihat ja ruskista ne. Kun jauheliha on saanut värin, kaada mukaan tomaattimurska, tomaattipyree, kanelitanko ja neste. Mausta seos oreganolla ja timjamilla.
- Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia, niin kauan kunnes kaikki muukin on valmista.

- Pese ja kuori perunat ja munakoiso, ja viipaloi ne.
- Lado perunat toiselle uunipellille ja munakoisoviipaleet toiselle, sivele niitä kevyesti oliiviöljyllä ja laita ne uuniin 200'C siihen asti, että ne hieman pehmenevät. Jos haluaa, niin munakoison voi itkettää ennen uuniin laittamista, mutta mie en ainakaan oo huomannut kitkeryyttä vastikään käyttämissäni koisosissa, joten jätin suolan kanssa leikkimisen välistä.

- Jauhelihakastike siis porisee ja perunat & munakoisot on uunissa pehmenemässä. Seuraavaksi tehdään bechamel-kastike.
- Lämmitä maito mikrossa vähintään kädenlämpöiseksi ja raasta parmesan-juusto valmiiksi.
- Sulata voi kattilassa ja ruskista siinä kevyesti jauhot koko ajan sekoittaen. Lisää mukaan lämmitetty maito parissa pienemmässä erässä ja sekoita voimakkaasti koko ajan.
- Kun kastike on tasaista, sekoita mukaan 3/4 parmesan-raasteesta ja nosta kattila pois liedeltä. Riko muna lasiin ja hajoita sen rakenne sekoittamalla sitä hetki haarukalla. Lisää muna ohuena nauhana kastikkeen joukkoon.

- Ota perunat ja munakoisot uunista ja kokoa moussaka:
Sivele uunivuoka oliiviöljyllä. Lado pohjalle perunat, sitten munakoisot, kaada päälle jauhelihakastike (josta poistat kanelitangon) ja päällimmäiseksi bechamel-kastike (käytä lusikkaa kaatoalustana musakan päällä, niin kastikkeet eivät sekoitu keskenään). Ripottele päällimmäiseksi loppu parmesan-raaste.
- Hauduta moussakaa uunissa 200'C noin 45 min. Anna vetäytyä hetki uunista otettuasi.

Täydellisen päivän täydellinen päätös. Kaiken vaivan arvoinen ehdottomasti! Mie rakastin tätä Kreetalla, enkä ymmärrä miks en oo pitkään aikaan tehny sitä kotona. Lupaan itselleni laittaa tätä useammin kuin kerran vuodessa. Lampaanjauheliha tässä tekee enemmän makua, mutta nauta käy paremman puutteessa. Jos ei oo ihan varma, sekoitussuhde 50/50 toimii aina. Kreikkalaiset tekevät moussakan annosvuokiin, sellaisiin ihanan kulahtaneisiin savisiin pyöreisiin, yks vuoka on yks annos. Me tehtiin kaikki annokset samaan isompaan pienempien vuokien puutteessa. Ehkä sellaiset täytyis jostain löytää, jos tähän oikein taas hurahtaa.

KREIKKALAINEN SALAATTI

1 reilu ruukku jääsalaattia
1 kurkku
4 tomaattia
½ punainen paprika
1 pkt Patros -fetajuustoa
kevätsipulin varsia
mustia oliiveita
marinoituja valkosipulin kynsiä

- Revi salaatti pohjalle, pilko kurkku siihen seuraavaksi, sitten tomaatit, paprika, kevätsipulin varret, feta ja lopuksi mustat oliivit. Jos haluat laittaa joukkoon marinoituja valkosipulin kynsiä, niin ne mukaan päällimmäiseksi.
- Kastiketta ei tartte, luraus oliiviöljyä ja viinietikkaa terävöittää salaatin maut :)

Nam nam, kreikkalainen salaatti on lisukesalaateista ehdottomasti maailman paras, grillikesän kuningas! Salata Ellaniki on myös helppo ja nätti piknikeväs, kuvassa se on juuri rasiassa valmiina lähdössä mukaan ulkoilmaruokailuun.

STIFADO
4 annosta

½ kg lampaan tai naudan paistilihaa
3-4 rkl jauhoja
½ dl oliiviöljyä
1 dl kreikkalaista punaviiniä
2 valkosipulin kynttä
1 laakerinlehtiä
½ kg pieniä sipuleita
1 kanelitanko
4 neilikkaa
1 oksa rosmariiniä
1 rkl tomaattipyreetä
1 prk tomaattimurskaa
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

- Leikkaa liha isoiksi kuutioiksi. Sekoita jauhot, suola ja mustapippuri sekaisin lautaselle ja pyörittele lihanpalat jauhoseoksessa. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja ruskista lihapalat siinä kevyesti.
- Pilko sipulit rouheiksi neljäsosalohkoiksi ja viipaloi valkosipuli.  Kippaa pintaruskistetut lihat, raa'at sipulit ja valkosipulit uunipataan, kaada päälle punaviini, tomaattipyree ja tomaattimurska ja sekoita. Lisää sitten mukaan mausteet (kanelitanko, laakerinlehti, neilikat, maustepippurit ja rosmariini kokonaisena) ja anna padan hautua uunissa noin 160'C parisen tuntia.
- Poista padasta laakerinlehti, rosmariinioksa ja kanelitanko, sekoita ja anna seisahtaa heti. Tarjoile sitten keitetyn riisin, maalaisleivän ja tzatzikin kanssa ja nauti.

Huumaava tuoksu täyttää keittiön ja koko rappukäytävän padan hautuessa uunissa kasvattaen ruokahalua. Stifado on kreetalainen perinneruoka, sen kanssa nautitaan perinteisesti retsinaa, kreetalaista pihkaviiniä, joka etäisesti muistuttaa valkoviiniä, mutta ei todellakaan ole sitä. Retsinaa joko rakastaa tai sitä vihaa, mikäli asian suhteen on pienintäkään epäilystä, kannattaa toki kokeilla, mutta tarjoilla sitten ruoan valmistuksesta jäänyt loppu pullo kreikkalaista punaviiniä niille, jotka eivät retsinalle lämmenneet. Kreikkalaiset punaviinit ovat keveitä, jopa mehumaisia, ne sopivat helposti niin salaatille kuin tomaattiselle lihapadallekin eivätkä karsasta tzatzikin valkosipulista makua.

TZATZIKI

1 prk turkkilaista jogurttia (250g)
1 kurkku
1 valkosipulin kynsi

- Raasta kurkku karkealla terällä ja valuta se siivilässä tai puristele kunnolla kuivaksi.
- Silppua valkosipulin kynsi  ja sekoita ainekset yhteen. Anna maustua hetki jääkaapissa ja tarjoile sitten kreikkalaisen ruoan kylkiäisenä rapeakuorisen maalaisleivän kanssa.

Jos Tampereen pulloon panisin ja mukaani matkalle ottaisin...

Tallustellessani tänä sateisena aamuna bussipysäkiltä töihin Puutarhakatua pitkin, seisahduin katsomaan tarkemmin kadunvarren kenkäliikkeen ikkunaa. Silmiini osui tamperelainen tervehdys logona ikkunassa olleen kengän sisäkannassa, siinä koristeena Näsinneula ja Kauppahallin silhuetti. Ja kun tarkemmin katsoin, oli noita Moro-Kenkä -merkkisiä avokkaita vieretysten useampiakin erilaisia malleja, miehille toisessa ikkunassa omansa. Hymyilin melkein ääneen tuon nimen lukiessani: Hyvä tamperelaiset, niin sitä pitää - kotiseutuylpeys kunniaan! Moro-Kenkä on kenkäkauppias Mikko Savikon rekisteröimä tavaramerkki, Moro-merkkisiä jalkineita myydään Kenkämatin myymälässä Kauppahallissa ja Kansankengässä Puutarhakadulla Anttilaa vastapäätä. Kauppias ilmoittaa kenkien olevan täysin kotimaisia ja materiaalin aitoa nahkaa. Hinnalla nuo jalkineet eivät ainakaan ole pilattuja, pitänee mennä kurkistamaan Kauppahallin liikkeen valikoimaa tarkemmin ja kenties tekemään itselleenkin kesäkenkälöytöjä. Mallistoa kauppiaan mukaan Moro-kengissä löytyy aamutossuista aina bootseihin saakka.
www.aamulehti.fi/moro-kaikuu-nyt-myos-askeleissa/

www.tampereenkauppahalli.fi/kauppiaat/kenkamatti

Tiesin, että Tampere-seura ja Aamulehti ovat myyneet jo jonkun aikaa MORO -tekstillä varustettuja T-paitoja ja neulospipoja, peritamperelainen on mielestäni ollut myös YLE-shopissa myyty Pikkukakkonen -tuotesarja. Ylen kauppaa ei Tohlopissa enää fyysisesti ole vaikka netistä tuotteita tilattua saakin, mutta sekä Pikkukakkosen paitoja että MORO-paitoja saa Mediamuseo Rupriikin kaupasta Finlaysonilta. MORO-paitoja ja -pipoja saa Rupriikin kaupan lisäksi myös Aamulehden asiakaspalvelusta Siperiasta. Mielettömiä ideoita tamperelaiseksi tuliaiseksi, loistavia ajatuksia lahjakoriin laitettavaksi. Yksi blogiani kommentoinut neitokainen oli tällaista lahjakoria ystävälleen keräillyt ja kiitti iloisena aikaisemmasta suklaavinkistä. Tuntui kivalta voida olla avuksi ja kuulla, että joku näitä juttujani täältä lukee, löytää niistä kenties jotain pientä lisää omaan matkaansa turistista tamperelaiseksi. Toivottavasti neidin korissa oli Tampere-oluen,  Tampere-suklaan ja Tampere-Suomi-sanakirjan lisäksi myös Mustaamakkaraa ja puolukkakastiketta sille, sekä sitten pipa, joka päässä Mustaa voi rotvallir reunalla syärä.
www.tampere.fi/mediamuseo/kauppa.htm
www.aamulehti.fi/moro-paita-voi-tehda-sinut-hulluksi
http://yleshop.yle.fi/

Jos Tampereen vangitsisi pulloon, olisi pullossa Näsinneula, Näsinneula on valittu Moro-Kenkien logoon ja aika moneen muuhunkin Tamperetta kuvaavaan tuotteeseen. Aika hassua sinänsä, että vaikka tuo monumentaalinen rakennelma on tehty piiiiiitkän historian omaavaan kaupunkiin vasta 1970-luvulla, kiteytyy siihen monelta osin ainakin turistien parhaiten tuntema tamperelaisuus. Ehkä siksi, että se silhuetillaan hallitsee kaupunkimaisemaa, näkyy kauas ja seisoo jykevästi juuri siellä, missä suuri osa kesän turisteista Tampereella vierailee. Näsinneulaa ei siis tarvitse kenellekään hirmuisesti esitellä, se on Tampereen maamerkki, vuonna 1971 valmistunut 168-metrinen torni, Suomen korkein vapaasti seisova rakennelma, äärettömien maisemien tähystyspiste ja á la carte -ravintola pyörivällä 360-asteen panoramamaisemalla. Mikään tivolilaite Näsinneula ei pyörimisestään huolimatta ole, yksi täysi kierros kestää 45 minuuttia, joten välttämättä liikettä ei sisällä ollessaan edes huomaa - muuta kuin maisemien vaihtumisena ikkunassa. Kirkkaalla säällä silmä kantaa pitkin pirkanmaalaista maisemaa 20 kilometriä joka suuntaan ja nuo maisemat todella ovat nauttimisen arvoisia. www.sarkanniemi.fi/nasinneula/

Näin tamperelaisena ajatellen Näsinneulan pieni miinuspuoli on juuri se, että se sijaitsee turistienkin suosimalla Särkänniemen huvipuistoalueella. Kesäisin alueelle on sisäänpääsymaksu, Näsinneulaan päästäkseen joutuu pulittamaan aluelipusta 10,00 €. Ruuhka-aikaan huipulla käymiseen pitää lisäksi varata rutkasti aikaa, hissiin saa jonottaa samalla tavalla kuin kaikkiin huvipuiston varsinaisiin huvittelulaitteisiinkin ja tungosta ylhäällä on ahdistukseen saakka. Mutta onhan ylhäällä huimaa, ei siitä mihinkään pääse. Ja kyllä kaikkien Tampereella asuvien pitää ainakin kerran neulassa käydä. Ihan vaan siksi, että se on Näsinneula. Ja on se aika komeakin, omalla kummallisella seitkytlukuisella tavallaan...

Ravintola Näsinneula tarjoilee á la carte -listallaan annoksen "Parsaa kahdella tavalla". Parsaa voi tarjoilla kotioloissakin niin, varsinkin nyt kun parsakausi vielä on kuumimmillaan. Oma suosikkini parsanvalmistustavasta alkaa kallistua pannulla pariloituun versioon, joko alla olevan ohjeen mukaan tai oliiviöljyn, sitruunan ja parmesanjuuston kanssa tarjoiltuna, mutta perinteisesti keitettynä setti toimii ihan loistavasti myös. Kokeilkaapa:

PARILOITUA PARSAA PEKONIKÄÄREESSÄ
2 annosta:

1 nippu tuoretta parsaa
1 pkt pekonia

- Pese parsat ja leikkaa niiden alaosan puisevat varret pois.
- Puolita pekoniviipaleet pituussuunnassa ja kieritä aina yksi puolikas tiukasti venyttäen parsatangon ympärille.
- Kuumenna pannu ja pariloi pekoniset parsat siinä kauttaaltaan niin että pinta saa kauniisti väriä ja varsi pehmenee (n. 5 min).
- Nostele parsat lautasille ja nauti heti lämpimänä.

Aika usein yksinkertainen on parasta. Tämä ajatus pätee ainakin parsan valmistukseen, sillä tämä resepti todella toimi ja toimi loistavasti.

KEITETTYÄ PARSAA BEARNAISEKASTIKKEELLA
2 annosta:

1 nippu parsaa
ripaus suolaa

2 kananmunan keltuaista
½ rkl valkoviinietikkaa
3 rkl valkoviiniä tai vettä
100 g voita
1½ rkl hienonnettua persiljaa ja rakuunaa
tilkka sitruunamehua
ripaus valkopippuria

- Pese parsat ja leikkaa niiden alaosan puisevat varret pois. Kiehauta kattilassa vesi parsoille, lisää parsat vasta kiehuvaan pikkaisen suolalla maustettuun veteen. Absoluuttista keittoaikaa on vaikea kertoa, mutta parsat ovat parhaimmillaan silloin, kun veitsen kärki tai haarukka uppoaa niiden varteen juuri ja juuri tuntuen. Kaada vesi pois ja nostele parsat lautasille.

- Kun parsavesi on tulella ja odottaa kyytiläisiä, aloita bearnaisekastikkeen tekeminen: Mittaa etikka ja viini kattilaan. Vaikuttaa varsin vähäiseltä nestemäärältä, mutta älä hätäänny, lämmitä niitä hetki. Lisää sitten joukkoon keltuaiset koko ajan hyvin vispaten.
- Kun seos alkaa saada kuohkeutta ja paksuuntua (varsin nopeasti), nosta kattila sivuun ja lisää huoneenlämmössä pehmennetty voi pieninä nokareina kattilaan, sekoita edelleen hyvin koko ajan. Kun kastike on tasaista, lisää silputut yrtit, jauhettu valkopippuri ja tilkka sitruunamehua.
- Tarjoa heti mikäli parsat ovat valmiit. Jos ei, peitä astia esim. foliolla, ettei kastike jäähdy. Älä lämmitä kastiketta enää valmistuksen jälkeen uudelleen, sen koostumus muuttuu ikävästi.

En ollut ennen tätä kokeilua tehnyt koskaan bearnaisekastiketta, sillä jostain kumman syystä mulla on ollut päässäni ajatus, että emulsiokastikkeiden tekeminen on kamalan vaikeata - niin kuin kaikkien muidenkin kastikkeiden tekeminen aikaisemmasta mielestäni. Tämä loistokokki Henri Alénin ohje ei kuitenkaan vaadi tuntien työtä vesihaudekulhojen kanssa, itseasiassa resepti oli todella helppo ja nopea. Mutta kastikkeen yrttinen maku juuri sitä, mitä se mielestäni parsakaudella tuon vihreän herkun kaveriksi pitääkin olla.

Lapsuuden muistoja metsästämässä

Tuuli suhisee korvissa, aurinko lämmittää ihanasti selkää, rento lauantaipäivä huvipuistossa kutittaa masunpohjaa. Seison portilla ja jonotan, moni muukin tahtoo huvitella, siksi sisäänpääseminen kestää. Portin toiselle puolelle päästyäni tulvii nenääni popcornin tuoksu, siihen sekoittuu aavistus hattaran makeutta ja kolisevien laitteiden kitkerää öljyä. Tuttu tuoksu toivottaa tervetulleeksi seikkailuun, en malttaisi enää millään odottaa. Ellen katselisi riemusta kiljahtelevia ja kahtaalle säntäileviä lapsia puoltametriä korkeammalta, voisin ajatella vuoden olevan 1989. Kahdessakymmenessäkahdessa vuodessa tuoksussa, äänissä ja tunnelmassa mikään ei ole muuttunut, aurinkoinen kesäpäivä huvipuistossa tuntuu samalta kuin se tuntui silloin kauan kauan sitten, silloin kun koko maailma oli siinä. Kun koko maailma oli siinä hetkessä, vauhdin huumassa ja niissä kokemuksissa, silloin kun maailma mahtui muutaman hehtaarin kokoiselle alueelle korkeiden verkkoaitojen sisäpuolella. 

En ole koskaan ollut hurjapää, en villein, äänekkäin tai jaloistani nopein lapsi. Nautin kuitenkin suunnattomasti perheemme kesälomamatkoista, retkistä huvipuistoihin ja puuhailumaihin. Niistä päivistä on jäänyt hyvät muistot, nuo tuoksut, tunnelmat ja äänet, jotka palauttavat hetkessä takaisin niihin päiviin kuuluvat lämpimät tunteet. Laitteisiin tarvitsen kädestä pitäjän, tarvitsin sen vuonna 1989 ja tarvitsen sen tänäänkin, yksin uskaltaminen tuntuu joskus ylivoimaiselta. Yhdessä toisen ihmisen kanssa, turvallisen ja luotettavan, on itsensä ylittäminen niin paljon helpompaa. Jalat maasta ilmaan nostava karuselli kutsuu silti, sitä katsellessa jo voin tuntea hiuksiin puhaltavan tuulen, sen vapaudentunteen, jonka pitkien ketjujen varassa heijaava keinu hetkeksi tuo. Kun ratsastaa jalkojaan heilutellen korkealla taivaan ja maan välillä, ei esteitä tai rajoitteita ole olemassa, siellä ylhäällä tuntee itsensä vahvaksi, voimakkaaksi ja kaikkivoipaiseksi. Se on hyvä tunne, sen takia minä huvipuistoon tulen. Sen rohkeuden ja vapauden tunteen ja sitten niiden lämpimien muistojen tunteiden.

Vemputtimet, kieputtimet ja vatkaimet eivät ole minua varten, jätän ne suosiolla muille, niille puolimetriä pienemmille, jotka yrittävät niin kovin yltää vaadittavaan 140 cm mittaan, että ovat valmiit tekemään sen eteen mitä tahansa - laittamaan vessapaperia kenkiinsä pohjia paksuntamaan, sitomaan hiuksensa korkealle pikkumyymäiselle nutturalle ja vaikka varvistamaan vähäsen, sen verran ettei mittaajamies huomaa. Niille, jotka nuolevat alamittaisuusleimansa kädestään tylyn tuomion saatuaan ja luulevat, ettei kukaan huomaa heidän vihreää kieltään. Niille, joiden mahalaukku kestää vielä mitä vain. Minä ratsastan karuselleilla, kuuntelen suuren soittorasian kaunista posetiivimusiikkia ja katselen toisten lasten iloisia ilmeitä. Syön hattaran, metrilakua ja haaveilen 9-vuotiaan tytön tapaan jättisuuresta nallekarhusta, sellaisesta ihanan pehmeästä, joita tölkkienkaatokojussa on palkintona seinällisen verran. Katselen nalleja ja tiedän niille kaikille jo nimet valmiiksi, ne nimet ovat olleet valmiina jo 22 vuotta siltä varalta, että joku noista nalleista olisi jonain päivänä minun ikiomani.

Tuntuu jännältä asua kaupungissa, jossa on ihan oikea huvipuisto. Lapsena ne olivat niin kaukana kaikki, niihin ei päässyt joka viikko, ei joka kesä edes. Ne olivat matkojen takana, pitkien retkien, sellaisten, joissa oltiin koko perheen kanssa yötä. Tampereella asuessa Särkänniemeen pääsee halutessaan vaikka joka päivä, tiedän monta oman ikäistäni ystävää, joilla on lompakoissaan Elämysavaimet, kausikortit huvipuistoon ja kaikkiin sen laitteisiin. Itse en tarvisi tuollaista avainta, avain alueelle pääsyyn riittäisi minulle hyvin. Pääsisin fiilistelemään ja tunnelmoimaan, yhden yhdeksäneuroisen voisin maksaa erikseen aina silloin, kun tahtoisin ratsastaa tuulella. www.sarkanniemi.fi

Särkänniemen huvipuisto on vanhempi kuin minä, ensimmäisen kerran se on ilostuttanut huvittelijoita jo kesällä 1975, kun muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneen Näsinneulan näkötornin juurelle pystytettiin huvipuiston ensimmäiset hurvelit. Entisen tukkilanssin, sahan, jäävaraston ja kolmen tehtaan alueella on huviteltu jo 1800-luvulla, rantakallioilta on laskettu mäkeä ja niillä on otettu aurinkoa, ravintolatoiminta siellä on aloitettu vasta näkötornin valmistuttua. Huvipuisto Tampereelle oli suunnitteilla jo 50-luvun lopulla, silloin sijoituspaikaksi oli kaavailtu Ratinanniemeä. Urheilukentän rakennus kuitenkin söi tilan siitä, joten seuraavaksi paras vaihtoehto oli Särkän saaresta niemeksi laajennettu tuo näkötornin seutu.

Menneinä kesinä tuli kierrettyä kaikki Suomen huvipuistot ja tivolit, puuhamaat ja kesämaat, ne olivat parasta ajanvietettä mitä 9-vuotias kesikseen saattoi toivoa. Nuo matkat ja retket päättyivät usein iltamyöhällä, erityisesti mieleenjäänyt päätepysäkki oli koti-Oulussa silloin sijainnut Finnoilin grilli ja sen ihanalta tuoksuvat hampurilaiset, jotka poistivat vähäisenkin matkakiukun ja levittivät pienet suut suureen hymyyn. Paperiin pakattuna herkut kuljetettiin kotiin ja syötiin hymyillen keittiönpöydän ääressä hämärässä syyskesän illassa pikkusiskon jo nukkuessa.

Särkänniemessä nostalgista ruokapaikkaa ei ole, huvipuiston aavistuksen muoviset ja mielikuvituksettomat syöttölät eivät saa minua syttymään. Onneksi tiedän täydellisen paikan, johon mukavan päivän voi päättää, sinne Herra K minut "ulos syömään" veikin: Pispalanharjulla sijaitseva sympaattinen Vaakon Nakki, legendaarinen grilli, joka avasi ovensa kuukausi sitten joulukuisen tulipalon jäljiltä uudelleen. Kärrystä  vuonna 1962 alkanut nakinmyynti on ollut paikallaan Pispalassa Haulitornin juurella 80-luvun taitteesta lähtien, ruokkinut siinä nälkäiset suut yksinkertaisilla makkaraherkuilla, joiden mausteina on sipuli, kurkkusalaatti ja makea sinappi. Niillä aidoilla ja oikeilla, paperiin käärityillä, niillä tuoksuvilla. www.vaakonnakki.fi/

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämän aurinkoisen päivän retki Tampereella ja ottaa siitä parhaat palat mukaan muihin kesäisiin päiviin mihin tahansa päin Suomea vietäviksi. Muistot on ihania, ne on tärkeitä ja mahtavinta niissä on, että jotkut muistot eivät haalistu kahdessa vuosikymmenessäkään:

KESÄ GRILLISSÄ:

AMERIKAN HOTDOG

5 hodaria:

1 paksuhko patonki

1 pkt nakkeja (10 kpl)

1 punasipuli

Felix kurkkusalaattia

Felix tomaatti-chili -salaatinkastiketta

10 siivua juustoa

sikarouhetta (paahdettu sipulirouhe)

sinappia

ketsuppia

- Leikkaa patonki 5 nakinmittaiseen osaan ja viillä ne pitkittäin puoleen väliin saakka halki.

- Grillaa nakit ja lämmitä patonkipalat grillissä tai uunissa tai paista vaikka pannussa.

- Asettele nakit patongin väliin, laita kaveriksi juustosiivu, lusikallinen kurkkusalaattia, sopivasti kuorittua ja viipaloitua punasipulia ja turaus tomaatti-chili -kastiketta, mausta oman maun mukaan sinaapilla ja ketsupilla ja kruunaa koko komeus sikarouheella.

Ai maailma, miten hyvää! En enää ikinä syö mitään huonompia hodareita - kyllä sen pitää silloin olla maistuvaa kun oikein mässyttää, turhan takia ei kannata näitä kaloreita ottaa.