Pala maaseutua kaupunkilaishiirille

Kaupunkilaislapset. Tuota termiä ei enää taida olla olemassa, vaikka 80-luvulla omassa lapsuudessa jonkinlainen jako kaupunkilaisiin ja maalaisiin vielä olikin olemassa. Liekö korrektiakaan enää sillä tavalla erotella, kun kaikenlainen luokittelu ja jaottelu ovat pannassa. Omat esikaupunkilaislapseni saavat palan maaseutua kesäisin, kun tyttöjen kanssa käydään pohjoisessa, mummun kotipaikassa Kemijoen saaressa. Siellä on peltoja ja navetoita, ja niityillä laiduntavia lehmiä, hevosia ja lampaita. Kaupunkilaishiiret ja maalaishiiret, niitä on ainakin siinä sadussa edelleen.

40 minuutin ajomatkan päässä Tampereen keskustasta on kesäpaikka kaikille pikkuhiirille ketään erikseen luokittelematta: Kiviniityn kotieläinpuisto. Porintie on 100 km/h:n nopeusrajoituksesta huolimatta aika idyllinen vehreine maisemineen, jyrkkine mäkineen ja vesistöineen, helppo ajettava ainakin. Pikkutie, joka johtaa viimeiset sadat metrit perille, on hiekkainen, mutkainen ja vanhojen puutalojen reunustama. 12 euron sisäänpääsymaksu Kiviniittyyn ei ole liikaa, kun ajattelee, että täytyyhän eläimet hoitaa kesäntuloilla koko vuoden ajan. Ja hyvinhoideltuilta ne näyttävätkin. Lehmät, lampaat, possut, pässit, vuohet, aasit ja ponit. Ja kanat ja kalkkunat. Ja laamat ja strutsit. Ja pörröiset kanit ja marsut.

 

Kiviniityssä on omien eväiden syömistä varten isot grillikatokset ja hyvät, isot tulipaikat. Ja kahvila ja pieni puoti, jos ei niin välitä eväsretkeilystä. Eläimiä saa paijata ja niille saa syöttää voikukanlehtiä ja heinää. Ja ponilla pääsee ratsastamaan aina klo 13 pientä maksua vastaan. Polkuautoja ja sähkömönkkäreitä voi ajaa kellon ajasta riippumatta. Tai hyppiä pomppulinnoissa ja trampoliineilla. Leikkipuisto keinuineen, liukumäkineen ja kiipeilytelineineen löytyy alueelta myös, sitä Runotyttö aivan erityisesti arvosti. Ja hiekkalaatikkoa, jossa on hyvä kattaus lapioita ja sankoja ihan grillikatoksen vieressä. Siinä oli hyvä kuluttaa aikaa, kun äiti ja Tiitiäinen vielä söivät.

Mikä Kiviniityssä sitten on parasta? Kaikki. Yhdessä olo, kiireettömyys, se, että viisituntia oli hujaus vain, kun eläimiä katseltiin kaksi kierrosta ainakin ja lampaita ja strutseja ja aaseja vieläkin useammin. Ratsastus on kesäkokemusten aatelia meidän nelivuotiaalle. Ja yllättäen näköjään myös nuo sähkömönkkärit! En olisi ikimaailmassa uskonut, miten neiti innostuu sellaisista ajokeista. Hän lauloi ja ajoi, ajoi ja lauloi ja vaihteli mönkkäriä värin mukaan milloin minkäkin ollessa vapaana. Ja äiti nautti olostaan! Tiitiäinen nukahti vaunuihin ja äiti haisteli maaseudun ilmaa, ihasteli Runotytön innostusta eläimistä ja niiden hoitamisesta. Ja saihan siinä itsekin ihmetellä yhtä ja toista. Sitä, miten dinosaurusmaisia strutsit ovatkaan ja miten kauniin värinen rumana pidetyn kalkkunan naama oikeastaan on.

Kiviniityn kotieläinpuisto on meidän jokakesäinen käyntikohteemme, ihan varmasti myös tulevaisuudessa. Joskaan ei ihan kaikkein aurinkoisimpina ja helteisimpinä päivinä, kuten kuvista huomaa. Matkalla Tampereelta Kiviniittyyn on muuten Häijään kohdalla kivan näköinen kirppari (auki ke-su) ja vintagemyymälä. Niissä me emme lukuisista aikomuksista huolimatta ole ehtineet vielä käydä.