sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Taivas maanpäällä

Punatiilinen vanha tehdasrakennus, Tammerkoski, maisema kahdenkymmenen markan setelistä. Toistankohan jo pahasti itseäni kotikaupunkini rakastamisessa? Enpä sentään! Tuossa tutussa paikassa sain tänä viikonloppuna taas kokea jotain uutta. Jotain mahtavan hyvää uutta.




Satakunnansillalla kävellessäni olen katsellut toimistokäytössä viimeiset vuodet olleen Tampellan vanhan tehdasrakennuksen remontin valmistumista, enkä voi muuta kuin ihastella sen kulmaan kolme viikkoa sitten avatun ravintolan täydellistä sijaintia. Sillan alla sijaitseva Konsulinsaari valaistuine patsaineen on sekin kunnostettu miltei entisaikojensa loistoon. Kun tiilen, historian ja kansallismaiseman yhdistelmään heitetään mukaan tamperelainen Airilan ravintoloitsijaveljeskaksikko 2H+K:n ja Bistro Fabricin takaa, antaa Tampellan kulman uutuus odottaa itseltään paljon. Todella paljon, siksi me emme malttaneetkaan odottaa enää enempää. Emme yhtään enempää.

Villa Milavida ja Finlaysonin palatsi, Siperia, Verkatehtaan pääkonttori, Kehräsaaren tehdas ja nyt Tampella. Tampereen vanhoista rakennuksista yllättävän moni on entisöintiremonttien yhteydessä muutettu ravintoloiksi, enkä asiaa hetken ajateltuani pidä sitä oikeastaan ollenkaan pahana asiana. Museo, teatteri tai ravintola, sellaiseksi muutettuna kuka tahansa voi vierailla noissa historiallisissa paikoissa, tuntea niiden hengen ja ihastua sekä niiden menneisyyteen että tulevaisuuteen yhtä aikaa.







Aurinko valaisee suurten kaari-ikkunoiden avartaman ravintolasalin, joulukuinen lauantaipäivä tuntuu melkein keväiseltä kaiken tuon valon keskellä. Keittiö, jonka avoin luukku toivottaa sisääntulijan tervetulleeksi heti oven vieressä olevilta naulakoilta, ei vielä ole ehtinyt tupruttaa sulotuoksujaan koko uuteen ravintolaan. Ilma on yhtä raikas kuin siro sisustuskin. Mitähän tässä tilassa on aikanaan tehty? Pöytäliinoja, lautasliinoja, patoja, pannuja, uuninluukkuja, vetureita, laivoja, turbiineita, höyrykoneita, tykkejä, kranaatinheittimiä, hiomakoneita, paperikoneita, paperia vai kallioporia? 90-luvun laman hyökyaalloissa palasiksi pilkotun Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Osakeyhtiön tuotevalikoima oli huikea.



Lankavaraston lohta, Pellavatehtaan punajuurta ja Portinvartijan poroa. Ja Tampellan perustajan, teollisuusmies Adolf Törngrenin mukaan nimetty upea tapaslautanen, jossa on kaikki nuo kolme annosta samassa. Ruokalista on täynnä suomalaisia annosten nimiä ja suomalaisia raaka-aineita, läheltä niin kuin annosten nimetkin. Keittiömestarille iso hatunnosto ruokalistan loistavasta suunnittelusta! Herra K tykkää listoista, jotka eivät ole liian pitkiä, mutta joista silti löytyy kaikille jotain, minä listoista, joka kannattelee sitä samaa tarinaa, jota paikka henkii.





Runotyttö saa lämmitetyn eväänsä vähän ennen alkupaloja ja ahmii tutun kalapastan aivan kuin se olisi jotain uutta, se kun tarjoillaan tyylikkäältä valkoiselta lautaselta ravintolassa. Runotyttö katselee ihmisiä, me seurueen aikuiset raikkaasti sisustettua avaraa salia ja ikkunapöydästä avautuvaa koskimaisemaa sekä maisemaa historiallisen Wivi Lönnin suunnittelman palolaitoksen ja Bertel Strömmerin suunnitteleman Tammerin hotellin suuntaan. Kosken rannassa ikkunan takana kalastaja heittää virverillään uistinta, haavissa on jo yksi kala. Todellista lähiruokaa, me hymyilemme, vaikka Ravintola Tampellan kalat oikeasti tulevat keittiöön Kalaliike Hukkaselta Sastamalasta. Tampellan kala-annokset ovat suosittuja eikä ihme, S/S Ahdin siika ja Höyrylaivurin nieriä lisukkeineen kuulostavat todella herkullisilta. Laivoja ja niiden osia valmistaneen tehtaan saliin annosten nimet sopivat paremmin kuin hyvin, niin kuin naapurissa kohoavan Herrainmäen, Tampellan konepajan ja rautaruukin mukaan nimetytkin ruoat. 




Päivän hämärtyessä kohti iltapäivää ja iltaa ravintolasali alkaa pikkuhiljaa täyttyä, puheensorina peittää alleen kutomosalissa soineen John Mayerin musiikin ja muuttaa ruokailun taustaa, muttei häiritsevästi. Maisema ikkunan takana muuttuu, talvistuu entisestään sinisen hetken ylittäessään. Ruoka on hyvää, juuri niin hyvää ja vielä pikkaisen parempaa, kuin mitä uskalsi odottaa. Runotyttö on viihtynyt Ravintola Tampellassa erinomaisesti yli kaksi tuntia, hymyillyt, hihkunut ja maisellut äidin, isän ja mummun ruokia uteliaana. "Nam!", hän kiteyttää nauraen kokemuksena meitä palvelleelle tarjoilijalle, ammattilaiselle, joka on vasta-avatussa paikassa kuin kotonaan ja saa sen tuntumaan kotoisalta myös meille. Tarjoilija nauraa Runotytölle takaisin, hyvä tunnelma on käsinkosketeltava. On mukava olla töissä, kun ruoasta ja paikasta voi olla ylpeä, tyhjiä lautasia on ilo kantaa takaisin keittiöön, tarjoilija summaa hyväntuulisuutensa.




Syyttäjäviraston suklaata, Tampellan uunijäätelöä ja Massunmäen ritareita. Kerran aikaisemmin olen nauttinut ravintolakokemuksesta Tampereella yhtä kokonaisvaltaisesti kaikilla aisteilla. Silloinkin maisema, paikka, palvelu, ruoka ja viini yhdistyivät saumattomasti ruokailijaa ympäröivään tarinaan. Silloin ruokailtiin korkealla kaupungin valojen yläpuolella Näsineulassa, nyt ruokataivas kaikkine tasoineen on siirretty alas maan päälle kosken rantaan, kaikkein tamperelaisimpaan paikkaan Tampereella.






Joulutori, Tallipihan joulu ja Hämeenkadun jouluvalot. Kirkas, talvinen päivä ja pimeä, kirpeä pakkasilta. Tampella, Ravintola Tampella, tarina menneestä yhdistettynä tämän päivän suomalaiseen ruokaan. Paikka, joka kuuluu juuri siihen, missä se on. Ehkä tämä oli minun pieni joululahjani, kalenterin luukku kolme. Upea kokemus rakkaudesta lajiin. Rakkaudesta historiaan ja ruokaan.

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa todella hyvältä. Tuolla on pakko käydä :)

    VastaaPoista