tiistai 7. heinäkuuta 2015

Voiko 20-vuotinen kesäperinne muuttaa paikkakunnalta toiselle?

Yhtä varmasti kuin kesään kuuluu hyttyset, aurinko ja ruoanlaittaminen ulkona, niin varmasti siihen kuuluu myös kesäteatterikäynti isommalla porukalla. Perheelläni on pitkä perinne kesäteatteriyleisönä Oulussa Hupisaarilla, siellä Oulun Työväen Näyttämön kesäesitykset on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta taidettu katsoa kaikki yli parinkymmenen vuoden ajalta, viime kesältäkin. Tampereelle en tuota kesäteatteriperinnettäni ole kuitenkaan osannut siirtää. Joka kesä katson esitteistä mitä ympäri Pirkanmaata milloinkin esitetään, tarkistan paitsi Pyynikin, myös Nokian Kennonnokan, Sappeen, Viikinsaaren ja Rönninkin, mutta koskaan en ole saanut löydettyä sitä oikeaa paikkaa tai päivää ostaakseni lippuja yhtään mihinkään.



Tälle kesälle saimme Herra K:n kanssa mahtavan tilaisuuden tutustua Pyynikin kesäteatterin, sen kaikkein vanhimman ja kaikkein komeimman, kantanäytökseen jo etukäteen. Esikoiskirjailija Veera Niemisen tekstiin perustuva Avioliittosimulaattori oli jo kirjana hyvässä mielessä niin kesäteatterimainen, että melkein en malttanut odottaa kesäkuuta ja sitä, että me pääsemme katsomaan visuaalisen version tarinasta oikeasti. Avioliittosimulaattorissa itäsuomalainen nainen ja länsisuomalainen mies tapaavat toisensa maatalousnäyttelyssä puolueettomalla maaperällä Keski-Suomessa ja rakastuvat. Nainen jättää hänelle tarjotun huipputyötilaisuuden käyttämättä ja lähtee miehen kotitilalle kuukaudeksi "koeajalle". Kun omat ystävät pitävät lähtijää hulluna ja perille päästyä aivan toisella kulttuurivyöhykkeellä sijaitsevalla kotitilalla paljastuu asuvan miehen lisäksi  myös miehen pikkuveli, leskeksi vuosikymmeniä sitten jäänyt isä ja naimaton setä totuttuine tapoineen, mitä muuta siitä voi seurata kuin täydellistä kesäteatterimaista kohellusta, ihmissuhdesotkuja ja tapaeroista johtuvia väärinkäsityksiä toinen toisensa perään?

Lehdistökuva: Leena Klemelä
Lehdistökuva: Leena Klemelä
Lehdistökuva: Leena Klemelä
Ajatus ennakkoasetelmasta ei petä. Kun rooleissa vilahtavat tutut nimet Eija Vilpas, Esko Roine, Tom Lindholm, Mia Selin, Mari Turunen, Samuli Muje ja Ola Tuominen, on kesäteatterifanin eteen kannettu hopeatarjotin täydellinen. Toiset sanovat tylsäksi sitä, että kesäteatterit ovat niin ennalta arvattavia. Minä kutsun sitä oletusarvoksi: kesäisen illan teatteriesityksen pitää olla hauska ja farssimainen, ampua yli täydeltä laidalta ja vain kiihdyttää hullunmyllyistä tahtiaan väliaikaa kohden. Se miten hyvä kesäteatterikappale on, ei ole kiinni siitä tietääkö loppuratkaisun etukäteen tai sisältääkö juoni yllätyksiä - ei. Onnistumisessa tärkeintä on se, kuinka hyvin teksti ja hahmojen kemiat toimivat näyttämöllä ja kuinka katsoja pääsee näytöksen siivin nauramaan paitsi roolisuorituksille, myös itselleen ja omalle elämänpiirilleen.

Pyynikin kesäteatterin illassa minä nauroin, nauroin välillä oikein sydämeni pohjasta, Veera Niemisen Ainossa kun oli niin paljon alati möksähtelevää ja kaikesta itseensä ottavaa ystävääni, rauhallisessa ja maanläheisessä Jussissa omaa veljeäni ja Eija Vilpaksen tulkitsemassa Ainon äidissä piirteitä tuttavaperheen rouvasta. Ja niin siellä nauroivat muutkin, Herra K näki yhdessä hahmossa tätinsä kopion ja toisessa työkaverinsa, vielä naimattomat ystävämme nauroivat Avioliittosimulaattorissa paitsi itselleen, myös omille äideilleen ja siskoilleen.




Ja kun puitteet sään, katsomon, lavasteiden, rantamaiseman ja väliaikatarjoilujen suhteen ovat kunnossa, on Pyynikin kesäteatterissa koettu komedianautinto täydellinen. Ensimmäinen askel kohti lapsuuden perheen kesäperinteen muuttamista Oulusta oman perheeni perinteeksi Tampereelle on otettu ja tie on auki, kiitos Pyynikin kesäteatterin Jari Niemiselle ja Jaana Harjulle. Ensikesänä en vetoa lippujen huonoon saatavuuteen tai kesäsuunnitelmien hankalaan ennustettavuuteen vaan vien Herra K:n Pyynikille uudelleen. Lippuja kun ei oikeasti ole pakko ostaa huhtikuussa vaikka niin väitetään. Samana päivänäkin niitä kannattaa vielä kysellä ovelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti