Gone with the wind... of change

Rakastan asemia. Rakastan niiden tunnelmaa, sitä lähdön odotusta ja kotiinpaluun lämpöä, joka niihin liittyy. Uusien tuulien ja vanhojen perinteiden tuulahduksia, vaihdeöljyn tuoksua, kuulutuksia ja kiskojen kolinaa, tulevien ja lähtevien junien tasatahtista vuorottelua läpi kaikkien aikojen. Muistan miten ihailin Oulun kaunista puista asemarakennusta ja miten nopeasti totuin Rovaniemen matalaan keltaiseen kiviasemaan lumihankien ja pakkasen keskellä. Ja muistan miten karsastin Tampereen jättiläismäistä tiilijärkälettä, ruskeaa muodotonta möhkälettä, sen ikkunattomuutta. Rumuutta. Mielikuvissani Tampereen asemalla sataa aina, se seisoo kuin patorakennelma keskellä kaupunkia tulvaveden tukkeena ja estää ihmisiä vapaasti virtailemasta puolelta toiselle. En pitänyt Tampereen aseman suuresta kaikuvasta hallista enkä pitkistä sisäkäytävistä, en ihmisten hälinästä, enkä aseman muurahaispesämäisestä kuhinasta. En voinut ymmärtää ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti menivät asemalle kahvilaan tai kävivät tunnelissa ostoksilla. Tai ihmisiä, jotka tunkivat aseman läpi kaupungin toiselle puolelle kuin uhasta vain vastustaakseen jotain mikä oli määrätty olevan. Minulle tuo paikka oli vain pääsylippu kotiin-kotiin pohjoiseen ja pakollinen aikasuppilo takaisin arkeen, ei mitään muuta. Ennen kuin rakastuin. Tampereeseen.

                        Kuva lainattu                              Kuva lainattu

Tampereella asema on todella kaupungin jakaja aivan kuten Tammerkoskikin on, jännästi maailmaa katsotaan hieman eri vinkkelistä riippuen siitä kummalla puolella asemaa asutaan. Vanhan Kyttälän puolella asuvat harvoin eksyvät Tammelaan ja taas Tammelan puolella asustavat hoitavat päivittäiset askareensa radan sillä puolen Kalevan, Itsenäisyydenkadun ja Tammelan puistokadun kaupoissa ja liikkeissä. Harvoin itselläkään tulee toiselle puolelle mentyä muuta kuin autolla tai bussilla radan alitse, silloin on poikkeuksetta kiire ennalta valittuun määränpäähän, katujen varsien pieniä kauppoja katsoo auton ikkunoiden takaa vain ihmetellen ja ihastellen koskaan pysähtymättä niihin kuitenkaan. Eikä se asema loppujen lopuksi niin ruma ole, ei oikeastaan ruma ollenkaan. Itseasiassa siellä on valtavasti valloittavia yksityiskohtia odotustilan lampuista laskien.

Jykevä asemarakennus 50 metrin korkeuteen kohoavine kellotorneineen on seissyt paikallaan vuodesta 1936 lähtien. Se on jakanut kaupungin kahtia 75 vuotta, nähnyt sodat ja lamat ja kuusikymmentäluvun ihmeet, vanhojen savuisten ja äänekkäiden höyryjunien muuttumisen diesel-käyttöisiksi ja edelleen hiljaisiksi päästöttömiksi sähköisiksi versioiksi. Se on säilyttänyt näkönsä läpi vuosikymmenten vaikka uudelle vuosituhannelle tultua asemaa onkin korjattu ja uudistettu. Uusi asematunneli valmistui muutama vuosi sitten ja kolmatta tunnelia rakennetaan parasta aikaa. Samoihin kuoriin on saatu enemmän täytettä, palveluita on tullut hurjasti lisää, entisen pizzerian ja kiinalaisravintolan lisäksi useampi pieni ruokaravintola on avannut palvelupisteensä asemalle. Tunneleista löytyy myös videovuokraamo karkkikauppoineen sekä pieniä putiikkeja viimehetken ostosten tekoa varten. Päivittäin noin 10 000 junamatkustajaa kulkee Tampereen aseman kautta, vuodessa matkustajia asemalla käy 1,5 miljoonaa. Miksihän siihen on muuten valittu ruskeahko tiili sen perinteisen punaisen tiilen sijasta, Tampere kun muuten on niin punatiilinen? Selittääköhän tiilivalintaa suunnittelijoiden ulkopaikkakuntalaisuus, se että Eero Seppälä oli hämeenlinnalainen ja Otto Flodin Helsingistä. Vasta vuosia kaupungissa asuttuani minunkin silmäni ovat avautuneet näkemään punatiilisyyden ja vasta vuosia kaupungissa asuneena alan todenteolla pitää siitä. 

Tämä rautatieasemapohdintani ajoittuu joulun aikaan hyvin vahvasti kahdesta syystä: a) Olen aina matkustanut joulun juhlapyhiksi kotiin - aina, paitsi tänä vuonna. Tänä vuonna vietän jouluni ensimmäistä kertaa jossain muualla kuin Oulussa, tänä vuonna vietän joulun omassa kotikaupungissani, omassa kodissani. Ilmassa on siis muutoksen tuulia, tamperelaiseksi muuttumisen voimakkaita tuulia. Minulle joulurutiinien muuttaminen on todella iso juttu ja suuri askel, siksi se ansaitsee osakseen paljon erilaista pohdintaa. Siksi ohikävellessäni katselen asemaakin sillä silmällä, tuijotan sitä, mietin miltä siitä tuntuu. Tänä vuonna se ei viekään minua mihinkään, tänä vuonna en kulje sen tunneleiden lävitse pohjoiseen vaan jään paikalleni, tänä vuonna jään kotiin. b) Rakastan joulunäpertelyjä, kynttilöiden valoa ja piparien ja glögin tuoksua. Parhaiten nuo kolme asiaa saa yhdistettyä, kun näpertelee piparitaloa glögiä juoden tunnelmallisesti kynttilöin valaistussa keittiössä. Tämän vuoden piparitalon tekeminen alkaa olla käsillä, valinta rakennettavasta talosta vaan olisi tehtävä pikaisesti. Jostain hassusta syystä Tampereen rautatieasema tuntuu yhdeltä varteenotettavalta vaihtoehdolta malliksi siihen...

 
Malliksi piparitalon tekemiseen käy melkein mikä vaan mielenkiintoinen ja kivan näköinen kohde, mutta mielestäni valittavalla rakennuksella pitää ehdottomasti olla erityinen merkitys juuri minulle. Ihan mikä vaan tönö valmiiksi tehdyistä kaavakirjoista ei tunnu omalta. Pari joulua sitten tein omien luonnosteni pohjalta pienoismallin äitini ja isäni talosta, kodista, jossa asuin lapsuuteni vuosia. Piparimyllis koristaa uudella "lumisateella" korjattuna Oulun joulua edelleen joka vuosi. Tänä vuonna voisin tosiaankin tehdä itselleni Tampereen aseman - siinä on merkitys ja siinä on tuntu, oma koti kun ei ihan vielä tunnu piparitalolta kuitenkaan.


PIPARKAKKUTALO 

2 pkt (1 kg) valmista piparkakkutaikinaa 
sokeria sulatettuna valmiiden osien liimaamiseen
sokerikuorrutetta koristeluun
karkkeja, leivontahelmiä ja tomusokeria
valmiit talokaavat tai vaihtoehtoisesti:
mielikuvitusta
hahmotuskykyä
paperia
lyijykynä
sakset
voiveitsi
 
- Sulata pakastetaikina pakkauksen ohjeen mukaan huoneen lämmössä ja kauli se ohueksi laataksi suoraan leivinpaperille. Näin vältät muotoonleikattujen osien siirtelyn, osat kun tuppaavat muuttamaan muotoaan pöydästä irti kaavittaessa.

- Leikkaa taikinasta kaikki tekemiesti kaavojen mukaiset osat ja paista ne pakkauksen ohjeen mukaan 5 minuuttia 200'C:ssa. Kun osat ovat jäähtyneet, kokoa talo pannulla sulatettua sokeria liimana käyttäen ja koristele komeus sitten haluamasilaiseksi karkeilla, leivontahelmillä, sokerikuorrutteella ja tomusokerilla.