tiistai 27. tammikuuta 2015

Tunnelmallinen kaksio kaupungin keskustassa kaikilla herkuilla

Kun Tampereella puhutaan kaksiosta, se ei automaattisesti tarkoita kenenkään kerrostaloasuntoa tai lehdessä olevaa asuntoilmoitusta. Kaksio, Kaks hoo plus koo, Kaks huonetta ja keittiö, miten kenenkin suuhun parhaiten sopii. Kun vuonna 2004 muutin Tampereelle, olin juuri ehtinyt rakastua Cafe Europaan ja Konttoriin, persoonallisiin baareihin, joita käytin kahvittelupaikkoinani. Olin ruokaillut kerran Saludissa, kerran Napolissa ja kerran Stockaa vastapäätä silloin sijainneessa Memphisissä, kun kuulin uutisen: 2h+k -niminen ravintola oli avattu Aleksanterin kadulle.

Miksi tuo uutinen jäi mieleeni niin, että muistan sen vielä 11 vuoden jälkeenkin, sitä en tiedä, mutta noiden ensimmäisten Tampere-vuosieni aikana kävin Kaksiossa kaakaolla, etanoilla ja lämpimillä leivillä useamman kerran. Yhden kerran erehdyin viemään nirppanokkaisen kaverini ensin Kaksioon syömään ja sitten Europaan jälkkärikahville, avasin hänelle lempipaikkaani uudessa kotikaupungissani. Toista kertaa en samaa virhettä ole tehnyt, tuo yksi kerta oli pilata koko jutun.


Nirppanokkaisen kaverin takia tulin varovaiseksi ja suojelin itselleni tärkeitä paikkoja läheisten arvostelulta, sen takia Herra K:n kanssa Kaksiossa käyminen on täysin unohtunut! Ei siksi, etten luottaisi Herra K:n arvostelukykyyn, mutta uusien ruokapaikkojen valtava suma on saanut unohtamaan vanhat hyvät paikat. Siksi oli enemmän kuin täydellistä, että ystävämme muistuttivat meitä 2h+k:n olemassa olosta ja saivat meidät varaamaan itsellemme pöydän entisestä lempipaikastani. Pöytävaraus Kaksioon todella kannattaa hyvissä ajoin tehdä: tavallisen tammikuun perjantai-ilta oli pienessä ravintolassa neljästä saakka tasaisen täynnä. Kaikissa pöydissä komeili Reseved -kyltti. Saatuamme ruokalistat, iloinen ja mukava tarjoilijaneiti muistutti, että ruokailuaikaa per varaus oli käytettävissä kaksi tuntia, heillä kun melkein aina on täyttä.



Hei tiiliseinät, hei täyteläisen valkosipulinen öljyn tuoksu, hei heti ovelta vastaantuleva lämmin tuulahdus! Onpa ihana nähdä pitkästä aikaa! Herra K:ta hymyilytti se ihastus, jolla aistin vanhan ystävän läsnäolon Kaksion mutkattomassa ilmapiirissä. Rapeakuorista leipää ja tapenadea, pannullinen jättikatkarapuja valkosipuliaiolin kanssa ja rouskuvaa pähkinä-parmesan-rucolasalaattia. Pinaattirisottoa ja jättimäiset parilaleivät coleslawn kanssa, crème brulée ja kahvit jälkiruoaksi. Hei legendaarinen leipä! Joitain makuja ei vain voi unohtaa.
 

Kaksion ruokalista uudistuu aika ajoin, mutta vaihtoon listalta menee vain pari annosta kerrallaan. Suunnattoman kokoiset ja uskomattoman hyvän makuiset leivät ovat ja pysyvät listalla, vain täytevaihtoehdot leivissä muuttuvat. Lämppärit, jotka ovat yhtä aikaa rapeita ja valuvan pehmeitä, ovat parhaita - Herra K on täysin samaa mieltä. Hinnat Kaksion listalla ovat sellaiset, että pöytään tekee mieli tilata useita annoksia. Ja jakaminen Kaksiossa on sallittua, kaksi lusikkaa tai kahdet haarukat ja veitset tuodaan annosten mukana mukisematta. 2h+k:n henkilökunta ei karsasta sitäkään, että ruokailija nauttii vain etanat tai vain leivän viinilasin kanssa, myös pieni ruokailu on tässä paikassa sallittua. Pienelle ruokailulle on sisään tullessa vaihtoehtona myös toinen ovi, punaisen sijasta vihreä. 2h + k Baari. Sormiruoan, hampurilaisten ja oluen seurassa vierailu jääköön toiseen kertaan.




Silmäni loistivat ja vatsani hyrisi tyytyväisyyttään. Ihana jälleen näkeminen! Vannoutuneena kahvin juojana olin ollut 117 päivää ilman kahvia. Täydellinen Kaksio-ilta piti kuitenkin kruunata cappuccinolla Herra K:n ottaessa tavallisen kahvin. Tavallisen kahvin kuppi oli erikoinen, Villeroy&Bochin linjakas Wave. Oikeakätiselle astia on upeaa muotoilua, mutta kuvitelkaa vasenkätisenä tarttuvanne kuppiin kuvan toiselta laidalta...

tiistai 20. tammikuuta 2015

Talokaunotar, joka kätkee kuorensa alle salaisuuksia - ja äärettömän hyvää ruokaa

Yksi ensimmäisen kotikaupungin turisti -vuoteni blogijutuista kertoi tarinan Nils Idmanista ja koko valtakuntaa 1900-luvun alussa kuohuttaneesta pankkikavallusjutusta. Silloinen Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorinjohtaja Idman kavalsi 10 vuoden aikana johtamansa pankin kassasta miljoonia markkoja, summan, joka vastasi tuon aikaisen Suomen suurruhtinaskunnan budjetista yhdeksää prosenttia. Tänä päivänä euroissa mitattuna tuo kavallus olisi yli 30 miljoonan euron arvoinen. Blogijuttuni tapahtumapaikkana kesällä 2011 oli Arboretum ja Hatanpään kartano, konttorinjohtaja Idmanin rakennuttama yksityiskoti puutarhoineen. Blogin täyttäessä parin päivän päästä neljä vuotta, pääsin vihdoin tutustumaan pankkiin, jossa kavallus satavuotta sitten tapahtui.


Tutustuminen historiallisen talousrikoksen tapahtumapaikkaan ei ole vaikeaa, sillä paikalla toimii nykyisin kaksi ravintolaa. Tampereen Ylioppilastalona ja Ravintola Tiiliholvina tunnettu, vuonna 1901 valmistunut komea jugend-rakennus Kauppakatu 10:ssä rakennettiin Idmanin johtajakaudella Suomen Yhdyspankin konttoriksi. Tuossa rakennuksessa Idman väärenteli panttikirjoja ja tehtaili katteettomia talletustodistuksia ja vekseleitä oman keinottelunsa ja taideharrastuksensa rahoittamiseksi. Oikeuden käynnissä kesällä 1913 Idman tosin vetosi pyyteettömään auttamishaluunsa, kannattamattomien ja konkurssiin muuten joutuneiden yritysten pelastustoimiin sekä opiskelijoiden ja muiden vähävaraisten lainoittamiseen. Nämä toimet Idmanin mukaan kattoivat kolme neljästä hänen rikoksestaan ja aiheuttivat hänelle omantunnon tuskia. Oikeus tuomitsi Idmanin 10 vuoden kuritushuonetuomioon, senaatti pidensi tuomiota 15 vuoteen, josta Idman istui Sörnäisissä kahdeksan vuotta. Vapaaksi päästyään Idman palasi Tampereelle ja toimi mm. tehtailija H. Liljeroosin kirjanpitäjänä sekä teollisuuspatruuna Rafael Haarlan numerontarkastajana.

Tiiliholvin tontilla on tapahtunut aikanaan muutakin merkittävää kuin Idmanin touhuilut. Samassa paikassa sijaitsi se talo, jossa keväällä 1865 syttyi Tampereen keskustasta 27 taloa kokonaan ja 6 osittain tuhonnut tulipalo. Koko kaupunki ei Turun ja Oulun tapaan palanut Tampereen asemakaavaan 1830-luvulla tehtyjen leveiden katujen ansiosta. Noita katuja, Hämeenpuistoa ja Hämeenkatua, levennettiin palon seurauksena entisestäänkin. 



Ulkoapäin näyttävä talo on kuin kermalla koristeltu kakku. Ei liian pramea, ei liian makea, todella kaunis katsella. Kellarikerroksessa, Suomen Yhdyspankin vanhassa pankkiholvissa sijaitsevan Ravintola Tiiliholvin hämärä tunnelma on jännittävä kontrasti keskipäivän kirkkaudelle, silmillä kestää hetken tottua lähes ikkunattomaan tilaan. Upeaa, punaisesta tiilestä holvattua tilaa ei voi kuin ihailla. Tiiliholvin palvelua on paljon parjattu eri ruokablogeissa, mutta omalla käynnilläni siitä ei ollut jälkeäkään. Ystävällinen hovimestari ohjasi minut pöytään odottamaan lounasseuraani, iloinen tarjoilijatar kävi jututtamassa minua odotukseni aikana pariinkin otteeseen pirteän humoristisesti. Tykkäsin. Ei jäykkyyttä, ei luokittelua, ei nenänvartta pitkin katsomisia vaan talo täynnä tarinoita, ystävällistä hälinää ja todella-todella hyvää ruokaa.



Monenlaisia lounaita on tullut syötyä, useimmat niistä soveltuvat erinomaisesti työkeskusteluiden taustaksi, eivät vaadi erityistä huomiota itselleen. Tiiliholvin lounas oli kuitenkin tämän tilaisuuden pääosassa, sitä ei kertakaikkiaan voinut ohittaa, se vei huomiomme keskustelusta vähän väliä. Monivivahteinen pääruokakala-annos ja ihana, yhtä aikaa raikas ja kermainen jälkiruoka alkupalapöydästä alkaneen kolmilajisen ruokailun päätökseksi - jokainen osa lounaasta toimi täydellisesti. Tiiliholvista lähtiessäni mieleeni jäi vain yksi kysymys: Miksi ihmeessä en koko Tampereella olemisaikanani ole aikaisemmin tullut käyneeksi täällä?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Ylös, ulos ja pelisalille

Uusi vuosi on varovasti aluillaan, loppuvuoden juhlakausi peruuttamattomasti ohitettu. Pikkujoulut, itsenäisyyspäivät, joulunpyhät ja vuodenvaihdekin on takana ja pitkä putki arkea on edessä ennen hiihtolomia ja pääsiäistä. Moni aloittelee tammikuussa uutta elämää, suunnitelmissa yhdellä on ruokavalioremonttia, toisella kuntokuuria ja kolmannella alkoholitonta aikaa. Vaikka vuodella olisikin käynnistymisvaikeuksia sään vaihdellessa paukkupakkasista vesisadekeliin, ei arjen onneksi tarvi olla harmaata. Kaikkea kivaa arkisten päivien värittämiseksi keksii kyllä ilman suuria lupauksiakin, kunhan muistaa katsella ympärilleen.

 

Tampereen naapurikaupungin keskustaa hallitsee vanha punatiilinen tehdasrakennus. Sen toisessa päässä toimii edelleen Nokian Renkaiden tuotantolaitos, toisesta päästä on tehdastoiminta lopetettu jo vuosia sitten. Ainojen ja Reinojen entinen tehdassali on vapaa-ajan käytössä nykyisin, Keilaamon tiloissa väritetään kaikkia viikonpäiviä pelaamalla biljardia tai lautapelejä, keilaamalla tai heittämällä tikkaa. Tai syömällä pubiruokaa, jos laihdutuskuuri ei ole päällä ja reipasta ruokaa muuten tekee mieli.

Vuosia sitten kävimme entisen työporukan kanssa keilaamassa Kaupin keilahallilla. Oikein keila-keilahallissa keilaamisessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta kaikkien niiden oikeiden keilaajien harjoitellessa vieressä, oma toilailu ja omalle mokailulle nauraminen tuntui nololta ja kielletyltä. Ehkä se oli vain tunne, ehkä oikeita pelaajiakaan ei oikeasti haittaa. Keilaamolla väärinkäyttäytymisen vaaraa ei ole, jo keilaradan nettiesittelyssä kehoitetaan kokeilemaan lajia vaikkei koskaan aikaisemmin olisi edes kuullut keilaamisesta. Ja hurraaminen hyville tai perin juurin huonoille ränniheitoille on Keilaamolla enemmän kuin sallittua. Kengät ja kaikki muut tykötarpeet saa vuokrattua paikanpäältä ratavarauksen yhteydessä, rata-automatiikka hoitaa pisteenlaskun, kertoo kenen vuoro milloinkin on menossa ja auttaa vuorossa olevaa heittäjää jopa tähtäämään parhaan mahdollisen tuloksen aikaansaamiseksi. Ystävällinen henkilökunta opastaa tarvittaessa oikean kokoisen pallon ja kenkien valinnassa. Lapsille tarjolla on kevyitä palloja ja rataan saa tilattua ränniesteet tietyn pelaajan pelivuorolle niin, että peli perheen pienimmillekin on mielekästä. Tunnin ratavuokra normaalivalaistuksessa on 20,00 euroa, yhdelle radalle mahtuu yhtä aikaa neljä pelaajaa. Hohtokeilaamaan fosforivaloihin pääsee päivästä riippuen 25,00 - 30,00 eurolla.



Vanha tehdasrakennus betoniseinineen ja ja korkeine saleineen kätkee sisäänsä rennon ja mukavan paikan vaikkapa perustorstaisen illan viettämiseen perheen tai ystävien kesken. Keilaamolla on värikästä, eikä se siinä mielessä muutenkaan ole perinteinen baari, että myös lapset ovat sinne tervetulleita. Nokialaisten kolmos- nelosluokkalaisten keskuudessa onkin suosittua pitää syntymäpäivät Keilaamolla - syödä ranskalaisia, jätskiä, karkkeja ja sipsejä, juoda limpparia ja keilata kavereiden kanssa pari tuntisen ajan, pitää hauskaa hassutellen.



Omassa nuoruudessani Oulun keskustassa oli pelisali, muistaakseni nimeltään Pelikaani. Rahapeliluolat, keilahallit ja biljardipaikat oli erikseen, pelisali oli keskittynyt leikkimielisiin yhdessä ja yksikseen pelattaviin peleihin. Pelikaanissa kävivät kaikki yläaste- ja lukioikäiset, joko pelaamassa itse tai katsomassa kun muut pelasivat. Siellä oli vasarapelejä, nopeuspelejä, ratillisia rallipelejä ja erilaisia taistelupelejä, ilmakiekkoa, jalkapallopelejä ja sitten flippereitä, joita minä itse rakastin. Muistan vieläkin nimeltä pari parasta: Who dunnit? oli murhamysteeri, jossa henkirikoksen tekijä piti ratkaista tekemällä pallonsa kanssa erilaisia tehtäviä oikeassa järjestyksessä. Toinen parhaista oli Junkyard -niminen kaatopaikkapeli, jossa pelaaja rakensi itselleen romusta lentokonetta. Vitsit sentään niitä aikoja! Yksi tyttönelikkomme jäsenistä taisi löytää poikaystävänkin Pelikaanin hämärästä. Ainakin joksikin aikaa.

Vanhojen aikojen muistoksi oli tämän vuoden ensimmäisen keilaamisen päälle pakko pelata pari peliä flipperiä kun sellainen Keilaamolla kerran oli. Uutta peliä uusine tehtävineen ei vain sisäistä kerrasta, ei varmaan kahdessa tai kolmessakaan, ellei mukana ole joku, joka opastaa mitä milloinkin pitää tehdä.


Jos kotona ei olisi syöty valmiiksi, olisi siivet tai hampurilainen kruunanneet tavallisen arkisen illan. Keilaamon ruokia on kehuttu useammassakin otteessa, kerran olemme Herra K:n kanssa siellä jotain haukanneetkin ihan kaksistaan lätkäpeliä screeniltä katsomassa käydessämme. Ehkä pieni sormiruoka yhdistetään ensi viikolla siihen biljardikeikkaan, joka nuorelle neidille tuli luvattua mukavan keilaillan päätteeksi, sen verran kivaa oli lähteä porukalla kotoa ja mennä pelaamaan yhdessä. Lätkäpelit kun katsotaan nykyisin joko autenttisesti hallissa tai kotisohvalla Herra K:n syntymäpäivän kunniaksi koko vuodeksi tilatulta maksukanavapaketilta.



Ps. Sen verran oli mukavaa rennon arki-illan keilaaminen torstaina, että maanantaina piti käydä pelaamassa tunti kasi- ja ysipalloa samassa paikassa samalla porukalla perheen kesken (Pool 8,00 euroa tunti).